Kommentit (7)

Luin hämmästyneenä nimimerkin "Kateus vie kalatkin vedestä" kirjoituksen, jossa puolustellaan tarkoituksellista yksilapsisuutta. Erityisen hämmästynyt olin perustelusta, että kun (lasten)lapsia on vain yksi, isovanhemmat voivat paremmin auttaa taloudellisesti. Ei se ole isovanhempien tehtävä. Jos vanhemmilla on vain yksi lapsi, he voivat halutessaan jakaa kaiken omaisuutensa ainokaiselleen, mutta isovanhempien tulisi kuluttaa omat varansa omasta elämästä nauttimiseen. Itselläni on useita lapsia ja lastenlapsia, ja autan perheitä antamalla aikaa, osallistumalla synttärikutsuille, olemalla kotimiehenä, muistamalla nimipäiväkorteilla, käyttämällä hammaslääkärissä, osallistumalla piha- ym. talkoisiin, leipomalla, kutsumalla syömään ja mitä milloinkin tarpeen mukaan. Jos odotusarvo on se, että isovanhemmilta tulee aina tarvittaessa rahaa, he muuttuvat lapsen silmissä raha-automaateiksi. Myös sille ainoalle lapselle on hyvä joutua ponnistelemaan elämänsä eteen. Kirjoituksessa tuli voimakkaasti esiin kateus, myös siinä vaiheessa kun eron jälkeen jää yksin. Eikö sisaruksia voi nähdä tukena, olkapäänä johon voi nojautua vaikealla hetkellä? Itselläni on kolme sisarusta ja yksi hauskimmista asioista nyt eläkevuosina on muistella yhteistä lapsuuttamme. Yksi muistaa yhden asian, toinen toisen. Näen myös sen, miten omat aikuiset lapseni nauttivat toistensa seurasta ja miten mielellään he kokoontuvat yhteen. Yksilapsisuus voi olla jollekin tahaton vaihtoehto ja lapsettomuus tragedia. Mutta sitä en jaksa ymmärtää, että sukupolvesta toiseen on tarkoituksella vain yksi lapsi, jottei tule kateutta ja jotta rahoja ei tarvitse jakaa. Entäs sitten kun se ainokainen lapsi ei saa itse yhtään lasta?

Sukupolvien ketju

Koko keskustelu ainoiden lapsien ja sisarusten välillä on lähinnä naurettava. Perheet ja ihmiset ovat ensinnäkin erilaisia, mutta lisäksi molempiin tilanteisiin liittyy stereotypioita. 

Ainoat lapset eivät ole lellittyjä ja itsekeskeisiä, vaan normaaleja ihmisiä, jotka oppivat sosiaalisiksi ihmisten ympäröimänä (aikuiset, kaverit, päiväkodin lapset ym.). Hyviä muistoja saa aikaan muidenkin kuin sisarusten kanssa. 

Itse olen ainoa lapsi, mutta minulla on myös sisko- ja velipuoli. Sain tavallaan nähdä molempien vaihtoehtojen hyvät puolet, kun vähän väliä olin ainoana lapsena perheessä ja välillä oli suurempi perhe. Yksilapsisuus voittaa niistä hyvistä jaetuista muistoista huolimatta. On mukavampi kasvaa enemmänkin aikuisten keskellä normaalina yksilönä kuin sinä, jonka täytyy koko ajan mittailla suhdettaan samassa asemassa oleviin. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

No mä olen tyytyväinen että mulla on sisaruksia, paljon serkkuja ja lapsia ollut aina paljon... Oppii nimenomaan itsenäistymään kilpailusta huolimatta :)!! Ei ole päässyt kuvittelemaan että olisi jotenkin erityinen ja jotenkin hienompi kuin muut .. Pysyvät, rakkaat ihmissuhteet, jakaminen, yhdessä tekeminen. Ihminen on laumaeläin edelleen, siitäkin huolimatta että nykyään ajatellaan niin yksilöllisesti. Ne kolme ikäistäni ihmistä jotka tunnen ovat sisaruksettomia ja sattumaako että kaikilla erittäin haastavat parisuhteet, tunne-elämän vaikeuksia, ovat luotaantyöntävän hallitsevia ja itsekkäitä. Jokainen näistä vertailee itseään muihin ja kuvittelee olevansa parempi/arvokkaampi kuin muut. Vastoinkäymiset elämässä tuntuvat vievän heti pohjalle ja ainakin tuntuu että kokevat ne liioitellun isoina. Ehkä sattumaa, ehkä ei :)... Ja jokaisella mielipide, tämä on mun.

Lasten lukumäärä on jokaisen oma asia. Joskus yksi lapsi on seurausta esimerkiksi vaikeuksista lapsen vauva-aikoina (sairauksia, näännyttävää  valvontaa ja murhetta), joskus ratkaisu on tahaton, Kauheaa kyllä esimerkiksi Helsingin seudulla asuminen houkuttaa yksi lapsisuuteen taloudellisista syistä, sillä esimerkiksi asuminen on liian kallista. Sisarukset ovat rikkaus, mutta tärkeintä on valinnanvapaus. Isovanhempien tehtävä ei ole elättää lastensa perheitä - heidän rahansa kuuluvat heille. Huomioon ottaminen on tietysti tärkeää, syntymäpäivä- ja joululahjat, lapsen vieminen esimerkiksi teatteriin, joskus voi ostaa vaikka haalareita ja tarjota päivällisiä mukavan yhdessäolon merkeissä. Jos rahaa on paljon, voi olla hauskaa tarjota lapsiperheelle vaikkapa ulkomaanmatka. Itsenäisyys taloudessa on kuitenkin aikuisuuden aa ja oo. Siksi 1-lapsisen perustelut ovat oudoksuttavia. Isovanhemmathan ovat jo kasvattaneet ja elättäneet omat lapsensa.

Mulla on kaksi sisarusta ja olen siitä todella onnellinen. Vaikeina aikoina on ollut hyvä, että vierellä on sellainen ihminen, johon voit todella luottaa - siskoni onkin samalla paras ystäväni. Mieheni, perheensä ainoana lapsena, kun on katsellut meidän perheen yhtenäisyyttä ja tiivistä yhteyden pitoa, onkin moneen kertaan murheellisena harmitellut sitä, ettei hänellä ole sisaruksia.

Yksi lapsi, näin meillä on. Se ei ollut oma valinta, mutta on hyväksi osoittautunut. Maatilan jatkaja oli selvä.

Tavallisessa kaupunkilaisperheessä lapsiluvulla ei ole väliä. Itselläni on kaksi täyssisarusta ja yksi velipuoli. Olen sisaruksistani nauttinut, jos kuitenkin kärsinytkin. Meillä on erilainen suhde rahaan. Perinnön jako sujui, kun annoin osan omastani heille, jotta riitely saataisiin katkaistua.

Katkeraksi en alkanut. Soittelemme päivittäin siskon kanssa. Veljeni asioita hoidan, kun hän on reissun päällä. Tuemme toisiamme.

Pientä jännitystä on seurata nuoren polven aikeita, saavatko lapsia ja montako?

Sanoisin läheisten olevan tärkeintä elämässä. On yksi asia ehkäpä vieläkin tärkeämpi, suhde Jeesukseen. Hänen seurassaan on aina turvassa ja olo on kiitollinen.

Olen itse isosta sisarussarjasta mutta itselläni vain yksi lapsi. Hänellä taasen on useampi. Kaikella on puolensa. Itselleni rakkaita sisaruksistani lähes kaikki. Oma lapseni ei ole mitenkään itsekeskeinen eikä hemmoteltu. Aikuinen antaa lapselle mallin kanssakäymiseen ja toisten huomioonottamiseen. Joku täällä sanoi, ettei taloudellinen auttaminen ole isovanhempien tehtävä. Ei varmaan mitenkään itsestäänselvästi tai kaikkien ja aina, mutta voi joskus auttaakin jos haluaa. Lapset eivät voi sen enempää taloudellista apua kuin lastenhoitoapua edellyttää omilta vanhemmiltaan tai pitää jonain saavutettuna etuna. Aina on nätisti kysyttävä ja suostuttava siihenkin ettei isovanhempi suostu tai pääse.

  • ylös 10
  • alas 6

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat