Mietitkö, oletko masentunut? Tunnista 11 masennuksen hälytysmerkkiä

Mietitkö, oletko masentunut? Tunnista 11 masennuksen hälytysmerkkiä

Älä jää yksin, jos elämä tuntuu liian pimeältä.

Jos kaikki tuntuu harmaalta, rintaa puristaa ja itkettää, kannattaa pysähtyä.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (21)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota minut pois

Kymmenen vuotta sitten jouduin pariksi kuukaudeksi osastolle vakavan masennuksen takia. Tämän jälkeen masennus on uusiutunut pari krt lievempänä joista toisella kerralla olin töistä pari kuukautta sairauslomalla. Nyt on kolme vuotta oltu ilman lääkkeitä ja käyn töissä, mutta monta kertaa päivässä huomaan ajattelevani että kunhan lapset muuttavat kotoa voin irtisanoutua töistä ja tappaa itseni.
Joka päivä mietin myös että soittaisinko lääkäriin että saisin lääkkeet. Mutta en saa soitettua. Sivuvaikutukset on niin rajut (kokemusta on) etten voisi taaskaan mennä töihin ja se tietäisi sairaslomaa. Sairaslomaan ei yksinkertaisesti ole varaa ja lääkkeiden kanssa olisin niin umpiväsynyt tai pahoinvoiva ettei vuorotyöstä tulisi yhtään mitään.
Muuton jälkeen terveyskeskuksessa on inhottava vanha ukko psykologina jolle en pysty puhumaan mitään. Työterveydessä pääsee psykologille vain kolme kertaa jonka jälkeen lähettävät omaan terveyskeskukseen sen ukon pakeille.
Vapaapäivät olen kotona. Hyvin usein linnoittaudun kotiin koska en pääse sängystä ylös. Pakolliselle kauppareissulle lähtö voi viedä monta tuntia. Ovea avatessa joudunkin palaamaan sänkyyn.
Fyysinen kunto alkaa olla huono. Hampaat vihlovat eli niissä on reikiä. Suihkuun jaksan kerran pari viikossa vaikka hoitotyössä pitäisi huolehtia hygieniasta.
Kukaan ei tiedä. Tuttavat luulevat että olen sama aktiivinen harrastaja joka olin ennen ja en siksi vastaa puhelimeen.
Sisaret luulevat että olen töissä kun en vastaa puhelimeen.
Siitä on kohta kaksi vuotta kun kukaan on käynyt luonani kylässä koska en JAKSA ketään. Eikä sellaisia läheisiä ystäviä ole jotka mitään ihmettelisivät.
En ole vielä edes neljääkymmentä mutta tunnen itseni satavuotiaaksi. Tosin töissä hoitamillani vanhuksillakin on enemmän harrastuksia ja vilkkaampi sosiaalinen elämä.
Olin vasta viikon töistä lomalla. Töissä valehtelin mummoille käyneeni sukuloimassa kun en kehdannut kertoa että makasin koko viikon yksin kotona ja itkin. Välillä skarppasin kun teinit tulivat kotiin, välillä valehtelin heille että oli ollut koko päivän menossa ja siksi makaan.
Ilman noita teinejä olisin jo katkaissut elämänlangat omalta osaltani.

Vierailija

Soita pian sinne lääkäriin, jos ne lääkkeet kuitenki auttais? Vaadi päästä toiselle psykologille puhumaan. Voimia arkeen, älä luovuta❤️

....

tota... oon 12 ja oon jo kauan miettinyt oonko masentunut mutta oon puhunut siitä vaan kavereille ja luokan valvojalle... noista 11 väittämästä 8 on mulle tuttuja ja yhestä en ollut ihan varma... mitä mun pitäis tehdä nyt asialle?

Harmaayyhoo

En mene lääkäriin. Kyllä se tästä. On nuo fyysiset krempatkin,mutta antaa olla. Kyllä pärjään. Töissäkin puhuvat ivaillen,että pitäsköhä esittää masentunutta niin minä olen oikeasti,mutta en hae sairaslomaa,etteivät pääse irvistelemään irvinaamat.

Joku vaa

Kaikki paitsi 8 mä hämmästyin kuinka monia asioita mä noista oon mitettiny tänäänki jotenki kyl arvasin et oon ainaki vähän masentunu 11v ja masentunu vitsi mu tulevaisuus näyttää kirkkaalta

Ei oo häpee olla kipee

Masennusta ei pidä hävetä, eikä omaa pahaa oloaan. Kerro vanhemmille ja pyydä varaamaan aika ammatti ihmiselle. Tai jos porukoille puhuminen on vaikeaa, voit kertoa kouluterveyden hoitajalle, joka auttaa vanhempien kanssa puhumiseen. Ja jos puhuminen ei tunnu luonnistuvan, voit aina kirjoittaa kirjeen! Joskus tunteet ja ajatukset ovet niin sekaisin, ettei suu vain aukea. Sillon on hyvä ottaa kynä ja paperia ja pysähtyä hetkeksi. Mä oon nyt 27 ja ekaa kertaa syön masennuslääkkeitä. Epäilen että tää mun masennus alkoi oireilla jo 10-11 vuotiaana vanhempien eron jälkeen ja kadun etten koskaan avannut suutani auttavalle aikuiselle. Äidillä oli tarpeeksi rankkaa muutenkin, isää ei tuntunut kiinnostavan mun elämä, enkä muuta sukua pahemmin nähnyt lapsena. Joten painoin vain eteenpäin "kyllä tää tästä, pitää jaksaa, pakko pärjätä" ja se on kostautunut. Nyt vasta itse ymmärrän kuinka polttavasti olisin jo aiemmin tarvinnut ammattilaisen apua elämän ja tunteiden käsittelyssä. Muista että sä olet oman elämäsi tärkein ihminen ja tärkeimmästä on huolehdittava <3 sä olet hyvä just tollasena :)

Vierailija

Minun tyttäreni 13-v. oli masentunut enkä minä äitinä tajunnut ollenkaan, luulin että teini vain vetäytyy koska on teini. Ystävät ottivat yhteyttä minuun. Mentiin terveyskeskuslääkärille ja sitä kautta nuorisopsykiatrian polille. 2 viikon intensiivijaksoa päivisin ja masennuslääkitys + keskustelua. Tilanne on nyt huomattavasti parempi.

Teille nuoret: ottakaa yhteyttä vaikka kouluterveydenhoitajaan, heille nämä asiat on tuttuja. Tai koululääkäriin, opettajaan, kuraattorin, koulupsykologiin. Kertokaa vanhemmille heti kun pystytte.

Nuoruus on rankkaa aikaa. Ottakaa apua vastaan jos se käy liian rankaksi. Kaikesta voi selvitä ja elämä muuttuu. Nuorena se muuttuu nopeastikin. Teistä välitetään enemmän kuin arvaamaan.

Vierailija

Ota minut pois
Uusia masennuslääkkeitä on tullut vanhojen lisäksi joten voi hyvin löytyä joku muu lääke aiemman tilalle, joka sinulle sopii jolla ei ole niin suuria sivuvaikutuksia. Toivottavasti olet ottanut yhteyttä lääkkeitä varten jo koska kommentistasi on jo aikaa.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat