Kommentit (10)

biggis

Tuo tunne on minullekin kovin tuttu ja samaistun siihen oman rakkaan äidin sairauden myötä.
Oma äitini sairastui muutama vuosi sitten parkinsoniin ja sairaus on sittemmin edennyt aivorappeumaan .Surutyötä olemme tehneet sisarusten ja läheisten kesken jo pitkään nähden kuinka nopeasti sairaus etenee ja kuinka se on vienyt sen entisen niin energisen ja iloisen äidin mukanaan ja muuttanut hänen persoonaansa.
Äiti on vuoteen omana,ei kävele,saa ravinnon letkun kautta,näkee yhä huonommin ja puhekin on hyvin vähäistä mutta ymmärtää ja muistikin ajoittain terävä kuin partaveitsi.
On sydäntä raastavaa nähdä äiti niin avuttomana ja joka kerta hänet nähdessäni pidätän kyyneleitä.
En halua että äiti näkee minut surullisena vaan yritän olla reipas
ja piristää häntä olemalla läsnä,laulamalla,lukemalla hänelle ja vain pitämällä häntä kädestä.
Haluankin muistuttaa lähimmäisiä ja ystäviä niin tärkeän läsnäolon merkityksestä.
Älkää unohtako ihmistä sairastumisen jälkeen vaan käykää hänen luonaan ja näyttäkää että välitätte.Koskaan ei voi tietää milloin on se päivä viimeinen.
Teille toivon voimia ja jaksamista äitinne kera ja rakkautta viimeiseen asti ❤

Vierailija

Voimia Biggis sinulle. Parkinson on ihan kamala sairaus. Minun äitini sairasti Parkinson Msa+ muotoa. Hän sairasti 8 vuotta niin, että tiesimme. Msa + versio selvisi ihan viimeisinä vuosina, kun lääkärit olivat ihmeissään sairauden hurjasta etenemisestä. Äiti sai letkun kautta ravinnon viimeiset vuodet, nieleminen oli mahdotonta. Isän kanssa yritimme välillä kävelyttää, mutta ihan viimeisenä vuotena ei se enää onnistunut. Puhe oli huonoa ja ihan joka päivä ei tahtonut onnistua. Äidin muisti oli loppuun asti tosi hyvä ja sitä hän joskus harmitteli, kun tiesi ja ymmärsi hyvin oman tilansa. Äiti sai kuusi keuhkokuumetta juhannuksesta huhtikuuhun ja nukkui pois 22.3.2015. Isä piti loppuun asti kädestä kiinni. Vaikka pois menoon oli tavallaan osannut vuosia valmistautua oli se todella rankkaa. Isäni hoiti äitiä kotona ja koti oli tyhjä, kun äiti oli pois. Isälle se oli kova paikka, voin kuvitella sitä tyhjyyttä ja kun päivän rutiinit menivät ihan uusiksi. Itse asun onneksi melko lähellä ja pystyin isää auttamaan äidin hoidossa ja nyt lohduttamaan, kun äitiä ei ole. Äiti osasi luoda joulun tunnelman, ihan viimeisenä joulunakin yritti olla läsnä. Nyt ikävä on valtava. Nauttikaa äitisi kanssa jokaisesta yhteisestä hetkestä, sillä ne ovat kultaakin kalliimpia sitten, kun yhteinen aika on loppu. Muistot onneksi säilyvät ikuisesti.

Vierailija

Toivottavasti jo pian myönnetään julkisesti että kosteusvauriohomeet ovat yksi syy lisääntyviin muistisairauksiin.Luultavasti Raijankin tapauksessa voi olla kyse tästä,kun mitään muuta selitystäkään ei löytynyt.

Armaat viranomaiset.Lopettakaa jo se pelkästään dollareilla elämän  arvottaminen.Homeongelman myöntäminen maksaa mutta vastapalveluksena terveysmenot vähenevät radikaalisti ja elämänlaatu ihmisillä paranee.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Hei Vierailija, joka kerroit Parkinsoniin sairastuneesta äidistäsi, kiitos kauniista tekstistä ja voimia myös sinulle suruun ja ikävään. Puhuit viisaasti, kun kannustit kaikkia nauttimaan yhteisistä hetkistä silloin, kun se vielä on mahdollista.

matkaopasmanala

Tää ehkäpä elämäni suurin pelko on se että sairastun äitini lailla alzheimeriin sitä on äidin puolelta suvussa ja vissiinkin myöskin isänkin puolella joten prosentti mahdolliseen sairastumiseen ovat lukemiltaa isot elän peloissani

Arvokas ja turvallinen vanhuus...

Toivotaan että kaikki allekirjoittaisivat adressimme. 20.000 allekirjoitusta, niin viemme adressin ammattilaisten kanssa Hallituksellemme ja Eduskunnalle, jotta saamme aikaan kunnon keskustelun siitä, mitä pitää tehdä, jotta vanhustenhoito saadaan toimimaan. Lukekaa mitä olemme adressiin kirjoittaneet ja mihin haluamme, että päättäjät ottavat kantaa...

Yli puoluerajojen ja tavallisten ihmisten sekä hoitajien, että omaishoitajien tekemänä osoitteessa;

Suomeksi; http://www.adressit.com/arvokas_vanhuus_kaikille

På Svenska; http://www.skrivunder.com/arvokas_vanhuus_kaikille

Omainen

Liiankin tuttu on tuo sairaus. Ensin sairastui sisaremme alta 50-vuotiaana. Sairaus alkoi eristäytyvänä ja muita karttavana. Huomasimme toki muutokset hänessä mutta ei uskottu olevan niin vakavaa. Sairaus eteni nopeasti ja hän vietti laitoshoidossa vuosikausia. Lopulta ihan petipotilaana. Hän nukkui 2-vuotta sitten pois. Sitten sairastui äitimme altzheimeriin. Hänellä oli jo ikää yli 70-vuotta sairauden alkaesssa näkyä. Hän oli kuitenkin erittäin sosiaalinen ja hyväntuulinen melkeinpä loppuun asti. Meitä on jäljellä neljä sisarusta. Jokainen vieraili hoitokodissa viikottain jonne hän lopulta joutui. Äitimme sai rauhallisen lopun vuosi sitten ennen äitienpäivää kaikkien lastensa ympäröimänä.

Muutama vuosi sitten aloimme huomata äitimme siskolla samantyylisiä oireita kuin siskollamme ja äidillämme. Hänenkin sairautensa todettiin samaksi sairaudeksi. Hänellä sairaus on edennyt ehkä keskivaiheeseen. Puhe takeltelee ja ajatus hyppii mutta tuntee lähimmät vielä nimeltä .Hänen miehensä hoiti häntä aluksi kotona, mutta agressiivisuuden takia oli vietävä palveluhoitoon. Mie käy päivittäin vaimoaan ulkoiluttamassa ja pitämässä seuraa.

Kaikkien näiden  omaistemme laitospaikat ovat olleet perhekodin tapaisia.  kiitettävän hyviä  ja he ovat saaneet/ saa hyvää hoitoa 

Monet sairauden muodot ovat meille läheisille tulleet tutuiksi.

Nyt saa seurata itsekutakin, että onko tämä sukuvikaa vai sattumaa ja että sairastummeko itse samaan sairauteen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat