Kommentit (9)

Kohta kolmen äiti

En henkilökohtaisesti kaipaa vauvan kanssa kotiutuessa kotiini yhtään ainoaa ydinperheen (isä, äiti ja lapset) ulkopuolista ihmistä kuin ainoastaan siinä tapauksessa, että itse määritän mihin tarvitsen apua ja pyydän avuksi siihen parhaiten sopivaa ihmistä. 

On painajaismaista kotiutua uuden vauvan kanssa omaan kotiinsa, jossa päsmäröi joku sukulainen, jonka jäljiltä astiat, vaatteet ja lasten lelut ovat jossain muualla kuin siellä mistä ne on totuttu löytämään, kun vieras ihminen on ne omalla logiikallaan pannut mielestään oikealle paikalle. Tämä voi tuntua pieneltä asialta, mutta silloin kun tunteet ovat muutenkin pinnassa, en kaipaa yhtään ainoaa ylimääräistä ärsykettä tai stressinaihetta.

käytännössä mummoton

Tämä riippuu niin tilanteesta. Sukulaisista ja ystävistä voi olla apua, jos se apu on konkreettista. Meille syntyi aikoinaan lievästi ennenaikaisesti kaksoset, joiden kanssa totta tosiaan apu olisi ollut tarpeen. Sen sijaan mentaliteetti tuntui olevan, että kaikki "halusivat nähdä kaksoset". Siinä sitä porukkaa olisi sitten sohvaan kiinni kasvanut, mikä oli todella raivostuttavaa univelkaisena ja kahta vatsavaivasta vauvaa läpi vuorokaudet kantelevana äitinä. Hyväkuntoiset, työelämässä olevat, reilu 50v. isovanhemmat osoittautuivat täysin "turhiksi", eivät pystyneet edes roskapussia lähtiessään ulos viemään, yksiä vaippoja vaihtamaan - tosin ei mitään kotitöitäkään tekemään. Itse olisimme kaivanneet nimenomaan niitä lisäkäsipareja, emme "taivastelijoita ja katselijoita". Ystävillä  taas omat pienet lapset hoidettavanaan ja osalla sisaruksista omat perheet myös ja kaukana. 

Tilanne on edelleen sama, vaikka lapset ovat jo lähes 5-vuotiaita. Suhde isovanhempiin on sitä, että isovanhemmat liimautuvat sohvaan kiinni "ja katselevat" lapsia, mitään yhteistä he eivät pyynnöistä huolimatta tee. Eivät edes leiki. En ihan ymmärrä tällaista "apua" ja isovanhemmuutta. Samalla kuitenkin sukulaisten  kautta on saatu viestiä siitä, että isovanhemmat haluaisivat "osallistua lasten elämään ja nähdä usein". Valitettavasti meillä töissä käyvillä ja kilpaa kellon kanssa juoksevilla vanhemmilla ei ole intoa, motivaatiota eikä aikaa "kestitä" näitä katsojia. Olisin niin kiitollinen, jos edes kerran veisivät lapset puistoon leikkimään tai edes meillä kotona leikkisivät hetken. 

Vierailija

Katsoisin asiaa myös toiselta puolelta, osa isoäideistä auttaisi enemmän kuin mielellään ja todella haluaisivat kasvaa osana lapsen elämää, mutta vanhemmat "omivat" lapsensa oman kodin piiriin.

Metsämansikka

Jos ennen lapsen syntymää olisi jo ollut tapana, että lähisuku osallistuu arkitouhuihin meillä, olisin varmaan osannut ottaa vastaan apua vauvan kanssa kotiuduttuani. Välit sukuun olivat kuitenkin kohteliaan etäiset, ja siksi oli helpointa aloitella vauva-arkea ydinperheen kesken.

Talvisydän

Meillä kotiutumispäivät ovat olleet juhlapäiviä! Mummot ovat siivonneet kodin, laittaneet ruuan ja leiponeet herkut kahvipöytään. Mieleeni on jäänyt lämmin ja hieno tunnelma ja olen palannut vauvan kanssa tuntien rakkauden ja välittämisen perheen kesken. Sain ohjeita ja neuvoja vauvanhoitoon. Eivät ne aina olleet linjassa neuvolan ohjeistuksen kanssa, mutta joskus kokemuksen antama tieto on ollut kovastikin tarpeeseen. Ei minua ole koskaan haitannut, vaikka lusikat tai kattilat ovat olleet eri järjestyksessä, on meillä ollut aikaa niitä järjestellä, kun olemme vauvan kanssa kotiutuneet ja levänneet. Eivätkä mummot asumaan jääneet. Poistuivat vauvan ihastelun ja kahvittelun jälkeen. Mutta olivat saatavilla ja auttamassa tarpeen tullen.
Ja tullessaan tiesivät, mihin tarttua.

Voisinpa olla omien lasteni perheissä jatkamassa tätä perinnettä. Yritän ainakin olla lähellä kuitenkaan tungettelematta liiaksi. Saa nähdä, miten käy.

TulevaÄitiHeinäkuussa

En sen vuoksi halua paikalle muita ihmisiä, koska haluan rauhottua ja olla oman perheen kesken. Sitä paitsi hyvin pian se menee siihen, että muut "apukädet", jotka tulevat auttamaan, kaappavatkin vauvan ja joudun tekemään kaiken sen minkä olisin delegoinut lapsenhoidolta toisille. Haluan taata hoitorauhan lapselleni, jotta kukaan ei sekaannu väleihimme ensimmäisinä viikkoina. 

Tästä esimerkkinä on eksmieheni, jonka äitinsä sai hyvin nuorena. Hän synnytt poikansa kun asui edelleen lapsuudenperheensä keskellä, koska kuvitteli selviävänsä paremmin siten. Lopputulos olikin, että hän oli perheen talouspiika ja vauva oli alituisesti isoäidillä ja sisaruksilla hoidossa "anna minä, et sinä osaa" "me kylvetämme sen". Heti kun lapselle iski uhma tai pidempi aika, että huusi taukoamatta, niin lapsi oli taas yllättäen äidin. 

Tietenkin tilanteita on monia, mutta omankin perheen tietäen en kaipaa mukaviisaita neuvoja, kommentteja tai mitään sillä hetkellä. Haluan vain olla rauhassa, lapsen ehtii nähdä kuherruskuukauden jälkeenkin. 

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat