Sivut

Kommentit (22)

Vierailija

Kun on kerran menettänyt jotain rakasta tai tärkeää, seuraavista menetyksistä selviää helpommin. Asioihin tulee kerta heitolla järjestys, jollaista ei ollut koskaan ennen osannut edes ajatella. Menetykset ovat raastavia, niitä ei kenellekään toivoisi. Mutta ne ovat elämää - ilman vastoinkäymisiä tai menetyksiä ihminen saattaa elää lähes koko elämänsä vain pintaa.

Realisti

Mutta kun tarpeeksi menettää niin ei siitä mitään noin hienoja opi.Kunhan porskuttaa menemään ja koittaa hyväksyä tapahtuneet osaksi elämää.Silloin ei ole näitä "Opimpa menetyksistä juttuja".Näin se vaan on.

Surusilmä

Mieluummin olisin elänyt ,sitä pelkkää "pintaa", kuin valtavien / jatkuvien rakkaiden ihmisten menetyksiä. Kyllä näistä menetyksistä, ei vaan toivu koskaan. Olkoonkin ,kuinka osa "Elämää"

Okalintu

Kahden läheisen ihmisen äkillinen kuolema jätti jälkeensä alakulon, joka jatkuu vielä vuosien päästäkin. Oli aika ennen ja jälkeen. Nyt pienikin vastoinkäyminen tuntuu raskaammalta. Olen aina ollut optimistinen ja iloinen ihminen mutta nyt välillä tuntuu, että olen menettänyt ilon elämään. En luota tulevaisuuteen, koska mitä tahansa voi sattua milloin tahansa. Lisäksi minusta on tullut ylihuolehtiva rakkaitteni suhteen; pelkään koko ajan että esim. lapsilleni sattuu jotain. Poikani sairastuminen epilepsiaan ja isäni sairastuminen syöpään ovat olleet se viimeinen niitti. Olen nostanut kädet pystyyn..Kaikesta huolimatta yritän uudelleen löytää elämänilon ja luottamuksen elämään

Voimia

Joidenkin ihmisten kohdalle sattunut menetysten määrä vetää sanattomaksi. Voi helposti ymmärtää että hyväksyminen on joskus miltei mahdotonta. Itse olen käynyt "kovan koulun". Lopulta nuo samaiset artikkelissa mainitut asiat minäkin koin auttajiksi. Turva löytyi paradoksaalisesti turvattomuuden ytimestä. Voima löytyi heikkouden kautta. Irtipäästäminen omavoimaisuudesta ja luottamus avasi uudet mahdollisuudet. Pitää uskaltaa uskoa! Voimia kaikille näiden asioiden kanssa ponnisteleville!

Monta menettänyt

Ihmiset ovat ainutlaatuisia, ja jokaisen menetys koskee. Viimeisin ei ole yhtään helpompi. Annetaan surulle tilaa ja kauniille muistoille mahdollisuus tulla, kun niiden aika on.

Vierailija

Minulle sanoi eräs ihminen, että jokaiselle annetaan sen verran vastoinkäymisiä kuin hän kestää. Välillä olen ollut voimieni äärirajoilla: minulla rintasyöpä ja rankat hoidot, samaan aikaan äitini omaishoitajana (hänellä luuydinsyöpä mikä johti kuolemaan). Ihminen venyy vaikka mihin silloin kun pitää. Totaalinen väsymys tulee kyllä jälkeenpäin, kaikkien tunteiden käsittely tapahtuu jollain tavalla.

yksin

Elämäni on ollut ylä ja alamäkeä... päivääkään en vaihtaisi. Olen sitä mieltä että vaikeudet vahvistaa. Olen ajatellut aikoinaan että tuskani on niin suuri että enempää en kestäisi... mutta olen joutunut huomaamaan että suurempaa tuskaa varten olen joutunut käymään läpi ne aiemmat, jotta jaksan käydä läpi vielä tämän. Olen sitä mieltä että meille annetaan sen verran mitä jaksamme kantaa. Siskoni kuoltua, äitini tahtoi kuolla, kysyi minulta miten pärjään... oisin mielelläni sanonut että en mitenkään, mutta sanoin että kyllä minä pärjään, sinua äiti minun tulee kyllä ikävä , mutta selviän kyllä ja sinä voit lähteä...
Selviämiseen meni aikaa ja huomasi että elämä oli ennen ja jälkeen ja siinä välissä oli vuosia eikä kuitenkaan mitään. Mutta pikkuhiljaa alkaa oleen jo muutakin kuin ennen ja jälkeen, aikaa on mennyt 10 vuotta.
Lähes päivittäin muistutan itseäni siitä että elä tänään huomenna voi olla myöhäistä ♡

Kerralla kaikki uusiksi

Minulla meni koko elämä uusiksi kerralla. Meillä oli perhe, johon kuului mieheni, minä ja neljä ihanaa lasta. Olimme yrittäjinä yhdessä 15-vuotta. Alallamme ollaan töissä vuoden jokaisena päivänä. Se oli rankkaa, mutta yhdessähän sitä tehtiin. Minä äitinä hoidin työn, kodin, lapset ja heidän harrastuksensa sekä yritykseen liittyvät paperityöt.
Mies on tykännyt olla mukana eri järjestöissä ja hänellä onkin useampia luottamustehtäviä. Hän oli tietysti paljon reissussa.
Viime tammikuussa sain tietää, että hänellä on ollut pidempään toinen/toisia naisia. Olin järkyttynyt.
Samaan aikaan pitkään vaivannut uupumus sai selityksen; olin sairastunut harvinaiseen, vakavaan ja parantumattomaan sairauteen.
Muutin ihanasta kodistamme pieneen kaksioon. Nuorimmat lapset jäivät vanhaan kotiin, koska lääkityksen alettua olin muutaman kuukauden täysin voimaton. Sinne jäivät myös lemmikit. En enää koskaan tule olemaan se energinen ja jaksava entinen minä.
Joudun todennäköisesti jäämään eläkkeelle, joten jouduin luopumaan työstäni ja työkavereista.
Nyt on kohta vuosi muutosta kulunut ja elämä on melkoista vuoristorataa. Välillä tuntuu, että pahin on ohi, kunnes näen exäni jossain tai kuulen kuinka hän remontoi vanhaa kotiani. Silloin tulee retkahdus alaspäin ja kestää taas hetken päästä ylöspäin. On ollut vaikea sopeutua siihen, etten voi enää liikkua niinkuin ennen.
Elämältä en enää odota mitään, päivä kerrallaan. Ehkä joskus selviää kaiken tarkoitus.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat