Olen tässä viime päivät pohtinut surullisena miksi en tunnu enää kelpaavan ystäväksi kenellekään. Minulla on 4- ja 6-vuotiaat lapset ja varmasti osiltaan siitä löytyy syy, miksei enää soiteta missä olet ja lähdetkö käymään.. Mutta edes joskus. Olisi kiva jos joku kaipaisi. Muutamia ystäviä löytyy, mutta heidänkin kanssaan minä olen yleensä aloitteentekijä tapaamiselle. Tuntuu pahalta :( Olen ihan tavallinen ihminen, osaan kysyä mitä toiselle kuuluu ja tykkään keskustella ja pohtia yhdessä toisten kuulumisia, ja jakaa samalla omianikin. Teenköhän jotain väärin vai onko tämä vain sitä nykyaikaa, että Facebookissa hehkutetaan oman elämän hienoutta ja hehkutellaan kaikkia kerättyjä satoja kavereita, mutta tosielämässä ei sitten halutakaan olla ystäviä kuin omien lähimpien kanssa?
Hei Tiik, voisin laittaa kirjeesi Ihmisten kesken -palstalle, jossa on keskusteltu viime aikoina ystävyydestä. Aihe tuntuu koskettavan monia. terveisin Pirjoliisa