Kommentit (7)

Ulla-mummi

Ehdottomasti itsekästä ja väärin!  Olen 70-vuotias, eläkkeellä ja terve.  Voin vannoa, että lasten kanssa eläminen ja heidän kanssaan kasvaminen on vain hetki elämässä. Kun lapset ovat aikuisia, huomaa että elämää on jäljellä vielä vaikka kuinka. Vanhenemista on turha pelätä.  50 vuotiaana, kun lapset ovat jo aikuisia, useimmilla meillä on lähes samat henkiset ja fyysiset voimat kuin nuorempana. Silloin voi tehdä mitä haluaa. Kun lapset ovat pieniä , on sulaa itsekkyyttä ruveta vaatimaan oman elämänsä haluja.  Kyllä niitä kerkiää. Uskokaa.  Pitäkää vaan itsenne hyvässä kunnossa.

Outi68

Hän kävi kolmen viikon vaelluksella ja sen jälkeen työskentelee yrittäjänä on paljon lasten kanssa ja on tyytyväinen. Mikä tuossa on itsekästä ja väärin????????

Uskallus

Ulla-mummin kommentista paistaa surullisesti läpi oma elämätön elämä, joka on jäänyt harmittamaan ja syömään elämänenergiaa. 

Itse taas olen hieman saman tyyppisessä tilanteessa kuin jutun Inna-Pirjetta. Olen lasteni kanssa kotiäitinä, ja he ovat minulle maailman tärkeimpiä. Läheisen kuolema aivan liian nuorena on kuitenkin vavisuttanut kaikkea mihin uskon. Elämä on rajallisempi kuin olen uskaltanut ajatella.

Sisälläni on myös intohimo, joka vielä odottaa. Odotan sitä rohkeutta ja lopullista sysäystä.

Kiitos jutusta. Ehkä minäkin uskallan.   

Vierailija

Älä Ulla-mummo vedä liian mustavalkoisia tuomioita. Sillä on suuri merkitys, minkälaista yhteisaikaa lastensa kanssa viettää, miten heitä elämäänsä evästää. Omannäköistään elämää viettävä aikuinen voi antaa lapsilleen aivan erillä lailla kuin itseensä ja elämäänsä tyytymätön ihminen. Perheensä turvallisessa huomassahan nuo lapset koko ajan olevat, ja pitkän matkan erossaoloajat marginaalisia elämäntyylin suhteutettuna kokonaisuudessa. Mielestäni on rikkaus ja voimavara että lapset saavat äidiltään esimerkin seurata omaa ääntään, muotoilla omanmakuisensa elämä. Jotkut suomalaiset osaa kyllä stressata niin pienistä asioista ja heristellä sormia jos joku vähän päättää poiketa "normista". ; ) Ehkä tilanne olisi hyväksyttävämpi jos olisi kysymys ns. normaalityöelämän vaatimista matkustusvelvoitteista tällaisen "itsensä etsimisen ja toteuttamisen" sijaan- ja varsinkin äidiltä ; ) Noh, sukupolvikysymyskin varmasti. Omille lapsilleni ainakin soisin sen että he oppisivat rohkeasti tutkimaan jo nuoresta mikä heille tuottaa merkityksellisyyttä ja ns. ahaa-elämyksiä, missä roolissa he kokisivat mielekkäimmäksi ihmis- ja eliökunnan palvelemisen. Ihmiselämä on niin äärettömän kallisarvoinen ja täynnä mahdollisuuksia. Olen itse viettänyt vuosia lasteni kanssa kehitysmaissa mutta varsinkin todella haastavissa ympäristöissä käydessäni Afrikassa he ovat odottaneet turvallisesti kotona, ja kaikkiin reissuratkaisuihin ollaan porukalla onnistuttu kehittämään kelpo ratkaisut. Tyytyväisiä ovat, he ja itsekin, ja monta kokemusta ja näkökulmaa rikkaammpia, ja osataan ehkä olla myös eri tavalla kiitollisia niistä "pienistä" asioista kyten turvallisuudesta, turvatusta ruoasta pöydällä.

Pata

Olen eri mieltä. Elämä voi loppua hyvin äkkiä. Niin on tapahtunut seitsemälle kaverilleni. Uskon vahvasti että Inna ja moni muu joka toteuttaa unelmiaan (hiukan nuorempana kuin eläkeläisenä) on parempi, innostuneimpi ja elävämpi äiti tai isä. Lapset kopio ja me ollaan esimerkkejä. Minkälaisen pohjan haluat antaa lapsillesi? "Kaikki on mahdollista" pohjan vai " elä sitten kun olet 50+" viisikymmentä vuotta on aika pitkä aika. Hyvä Inna, äläkä piiruakaan poikkea suunnastasi....ja sinä 50+ kommentoia, mieti pirun tarkkaan ennen kuin heität tuollaisia kommentteja!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat