Miksi iäkkäät ihmiset ylikorostavat/seksualisoivat tavallisetkin asiat

Sirules

Olen ollut todella rasittunut, pöllämistynyt ja välillä ahdistunutkin omien vanhempieni oudosta käytöksestä, joka koskee ihan normaaleja ihmissuhteita. Olen ystävieni kanssa keskusteltuani kuullut, että muillakin on ollut samoja kokemuksia, vaikka ilm jonkinlainen 'tabu' onkin. Liittyykö vanhenemiseen ja siitä liityviin itsetunnon ongelmiin, kun pitää yliseksualisoida tai tehdä kaikesta mustasukkaisuusasia ym? Iäkäs isä on mustasukkainen 30-v nuoremmalle vävylleen, kun kuvittelee, että tämä yrittää iskeä anoppia kun tämä tyttären kehoituksesta pilkkoo puita. Anoppi kuvittelee, että hautajaisissa käydessään liian vähän nuoremmilta sukulaisilta huomiota saaneena nuori emäntä on ilkeä ja mustasukkainen, koska 25 vuotta nuorempi sukulaismies halaa saadessaan osanoton isänsä kuoleman johdosta. Tällaisten vanhempien vanhin tytär joutuu jos minkälaisia asioita pohtimaan ja selvittelemään oudoista puheista johtuvia sekaannuksia.
Itse olen vanhimpana tyttärenä jo pienestä pitäen joutunut suojelemaan nuorempia sisaruksia keskenään epäsopivien ja mustasukkaisten vanhempieni taisteluja, nyt heidän ollessaan 70v+, luulisi, että olisivat henkisesti kehittyneet eteenpäin tms! Jotenkin alan näin keski-iän kynnyksellä olla väsynyt - huusinhan heille jo 9-vuotiaana, että "EROTKAA SAATANA", vaikka meillä ei ollut lupaa kiroilla. Olin vain niin väsynyt siskon iltaiseen itkuun peiton alla.
Nykyäänkin heidän riitojensa aihe tuntuu olevan totaalisen järjetön mustasukkaisuus, vaikka koskaan en ole rakkautta tai lämpöä välillään havainnut, koko lapsuuteni ajan vain ilkeilyä ja nälvimistä, tämä ei juurikaan muuttunut, kun alkavassa teini-iässä veljeni syntyi. Olisi mukava kuulla kuinka muut keski-ikäiset olette jaksaneet vanhuksienne omituista käytöstä mm eivät voi ottaa vävyltä tai miniältä vastaan apua, koska aiheuttaa mustasukkaisuutta.

Kommentit (5)

Sirules

Jatkan vielä edelliseen... Olen kuullut olevani ns ei-toivottu, mutta silti vanhempani eivät ole eronneet toisistaan. Jossain vaiheessa n. 12-v kysyin äidiltäni enkö ole toivottu, hän vastasi, että "vahinkojahan te olette kaikki". Kun olin pikkutyttö ensimmäiselle luokalle sattui tyttö, joka oli syntynyt saman vrk:n aikana ja äitimme olivat synnytyssairaalan osastolla keskustelleet mm, miten molemmat olisivat toivoneet poikaa ja kolmannessa sängyssä ollut pojan saanut oli toivonut tyttöä. Minulle oli pienenä erittäin vaikea asia ensin kuulla olevani väärää sukupuolta ja sitten myöhemmin etten ollut ollenkaantoivottu. Isäni ei puuttunut juurikaan meidän lasten elämiseen, vain, jos äitini ilmoitti, että meitä pitää jotenkin rangaista. Jossain vaiheessa isä alkoi maksaa hyvistä koenumeroista, mutta omalla kohdallani koska ilm ylikiltttinä lapsena sain vain kiitettäviä aluksi maksaessaan minulle markkoja alkoi antaa samoja summia nuoremmille paljon huonommista suorituksista.

Nyt tietysti olen vanhempiani yrittänyt tukea ja hoitaa, koska nuoremmat eivät 'kerkiä' ym. Menisi varmaan 'jotenkin' ellei olisi alkanut korostua järjettömäksi tämä ihmissuhteiden seksualisoiminen ja ylimitoitettu mustasukkaisuus. He eivät vain kykene ymmärtämään, että eri sukupuolten kesken suurin osa on ihan neutraalia kontaktia eikä kaikkea tarvitse ajatella seksuaalisuuden kautta vaan on olemassa ystävyys ym. Vanhempani ovat avioituneet 1964 -  onkohan muilla kokemuksia saman ajan pareista vanhempinaan vai osuiko minulle ko ekstraomituisuus..? :(

Vierailija

Hei Pirjoliisa, mukava kuulla! Varmaan supistat sitä asiallisemmaksi ja otat sieltä muutamat 'liian' henkilökohtaiset ilmaukset pois, ettei minua ja läheisiäni tunnisteta. Kiitos :)

Vierailija

Hyvä aihe!
Minulla oli lapsuudessa vastaavaa. Leikin naapurin poikien kanssa, ja jostain vanhempani keksivät, että minut pitäisi viedä tutkimuksiin hyväksikäytön varalta.
Ketään poikia ei olisi saanut olla kaveripiirissä.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat