Kommentit (2)

Vierailija

Mieheni kuoli aivosyöpään noin 4 v sitten ja kaikkein kamalimmalta kuulostaa se, että joku voitti taistelun syövän kanssa. Ihan kuin mieheni ei olisi osannut tai pystynyt taistelemaan oikein syöpää vastaan. Meillä oli vastavalmistunut koti ja kolme lasta, ei varmasti ollut hänen taistelustaan kiinni, että hän kuoli. Minusta syöpä tekee mitä haluaa, jotkut selviävät ja toisilta syöpä potkii ilmat pihalle ja nauraa päälle. Siinä ei ole ihmisen omalla tahdolla mitään merkitystä.

Nicepastor

Hei,

Sairaslomailen parhaillaan toipuen aivokasvainleikkauksesta. Tiedän, ettei tämä ole viimeinen leikkaukseni, sillä aivoihini jäi vielä ainakin yksi kasvain odottamaan leikkauspäätöstä. Tuosta 15 cm haavasta siihen asti ei ylletty, eikä sitä nähty magneettikuvissakaan.

Mietin itsekin teho-osastolla herätessäni, miksi puhutaan taistelusta syöpää vastaan? Itse mietin ns. Theodikean ongelmaa, miksi ihminen ylipäätään joutuu kärsimään. Ja pappina tiedän, että se on kysymyksiä, joihin vastaus saadaan vasta "rajan toisella puolella", kun voimme sen itse esittää kaikkivoivalle Jumalallemme.

Minun kasvaimeni ovat hyvälaatuisia, mutta pahoissa paikoissa ja aiheuttavat monenlaisia vaivoja elämääni ja työhöni. Monilla muilla on paljon pahemmin. Mutta pidän itseäni monin tavoin maanantaikappaleena, sillä minulta on leikattu 2 vuotta sitten selkä ja 5 vuotta sitten kohtu pois jne. Valuvikoja siellä ja täällä.

Olen puhunut aina avoimesti kivuistani ja suruistani. Jopa keskenmenoistani ja kohdunpoistosta jopa saarnoissani. Moni seurakuntalainen on tullut sanomaan, etteivät sairaudet sittenkään ole rangaistuksia, kun pappikin on joutunut niitä kokemaan.

Olen 25 pappisvuoteni aikana siunannut lukuisia ihmisiä - syöpään kuolleita ja muita. Nähnyt sietämätöntä surua. Ihmetellyt, miten neljä orpoa lasta on istunut kappelin etupenkissä ja miten 3 vuotias on kiivennyt äitiänsä haudan lepoon laskettaessa syliini sanoen: Minua niin paleltaa, pidäthän kiinni. Kyynel silmässä, olen puristanut häntä kipeästä selästäni huolimatta syliini.

Aina ei ole sanoja. Eikä tarvikaan olla. Ja saa Jumalallekin huutaa, kysellä ja kyseenalaistaa. Kyllä hän kestää Miksi-kysymyksemme. Ja kestää muutenkin. Olen minäkin huutanut. Olen laatinut testamenttini ja kirjoittanut ohjeistukset hautajaisiini. Jopa hautajaispuheenkin yhteen leikkaukseeni valmistautuessani kirjoitin. Tyttäreni tietää tasan tarkkaan, mitä hänen pitää laulaa. Poikani, missä minut siunataan ja että kaikilla pitää olla lilaa vaatteissaan. Ja se yksi kukka. Ei kukkalaitteita.

Jopa fb:n laitoin tyttäreni hoitamaan tiliäni kuolemani jälkeen. Kaikin tavoin olen varustautunut kuolemaani. Mutta en ole onnistunut varustamaan lapsiani, miestäni ja vanhempiani siihen. Sillä he ahdistuvat puheistani hautajaisteni suhteen.

Mut jatkaen elämääni ainakin seuraavaan magneettikuvaukseen asti, tästä leikkauksesta nyt toipuen. Siunausta Helmi Henna ja kaikki, jotka surette läheistenne kuolemaa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat