Pysy aina pikkusiskona? Näin suhteet sisaruksiin vaikuttavat persoonaasi

Pysy aina pikkusiskona? Näin suhteet sisaruksiin vaikuttavat persoonaasi

Näin suhde sisaruksiin vaikuttaa persoonaasi

Elämän pisin ihmissuhde on suhde siskoihin ja veljiin. Olet sisarustesi muovaama, mutta saat myös muuttua, muistuttaa psykologi Pia Kaulio.Lue koko juttu

Kommentit (10)

Vierailija

En tiedä, kenelle oikein on hyötyä tällaisten stereotypioiden levittelystä, koska oikeassa elämässä ne harvoin pitävät paikkansa. Perheiden tilanteet eri elämänvaiheissa vaihtelevat, ikäerot ja sisarusten ja vanhempien sairaudetkin vaikuttavat.

Varsinkin mielikuva lellitystä kuopuksesta on yksinkertaisesti väärin monia meitä nuorimmaisia kohtaan. Meidänkin perheessämme kateellisen ja kiukuttelevan lapsen tasolle aikuisiäkseenkin jättäytynyt isosiskoni on käyttänyt sitä aseena vastaani kerta toisensa jälkeen eikä moni lähisukulainenkaan olisi tajunnut todellisuutta äitini kuoltua, jollen olisi sitä itse kertonut. Hyvin avoimesti ja moneen kertaan.

Meidän perheessämme olen todellakin joutunut olemaan se diplomaatti, asioista huolehtija ja vastuunkantaja jo pienestä. Huomattavasti vanhemmat sisarukseni kasvoivat maailmassa, jossa äiti vielä oli fyysisesti hyvässä kunnossa ja isällämme oli hyvä työpaikka ilman isoja taloushuolia. Heillä kummallakaan ei myöskään ollut omana opiskeluaikanaan äidin kanssa jaettua huolta vielä omassa elämässään koko ajan toheloivista ja omituisesti käyttäytyvistä isosisaruksista, joista toinen oli vielä vakavasti fyysisesti sairas ja toinenkin jatkuvasti puheissaan. On suorastaan tragikoomista, että jouduin nuorena opiskelijana huolehtimaan jopa toiselle puolelle Suomea opettajasisareni laskunmaksuista ja ehtimisestä eri kulkuvälineisiin juhlapäiviksi kotiin.

Äitini sentään todellakin tiesi, että iltatähden osa ei ole mitenkään helppo. Jaoin äidin kanssa huolet muista ja hänen muistonsa omasta lapsuudestaan, jossa hänkin oli nuorimmaisena joutunut vastuunkantajaksi jo varhain. Äiti ei koskaan päässyt eroon huolehtijan roolistaan, mutta minä olen tietoisesti keventänyt omaa taakkaani ottamalla huolehdittavakseni enää vain isäni. Veljeni asuu hänen kanssaan, joten saa sitten hyötyä käydessäni. Totta kai äidin ja minun jatkuvaan passaukseen ja päivittäiseen puhelinterapiaan pikkuhuolistaan tottunut sisareni kapinoi päätöstäni vastaan kaikin tavoin, mutta ei enää onnistu. Minulla on oma elämäni ja hänellä omansa.

Kiitos kirjoituksesta, Vierailija. Hyvä huomio, että mielikuva lellitystä kuopuksesta on monesti väärin. Omakohtaisesti jokainen voi varmasti arvioida, miten hyvin jutussa esitetyt näkemykset osuvat kohdalleen. Epäilemättä toisille osuvat, toisille eivät.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuopus

Todella kyllstyttää tämä jatkuvasti esitetty sama sisarusten roolijako. Minulla on sisarieni kanssa ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta ja minä olen nuorin. Vanhin meistä rypee itsesäälissä lukiessaan näitä kaavamaisia selityksiä sisarten rooleista. Hän ei näe eikä tunnista kuinka itse pakeni ylisuuria odotuksia ja vaatimuksia kavereiden ja poikakavereiden luokse sillä seurauksella että nuorin ja keskimmäinen astuivat remmiin hänen sijalleen. Aivan viimeisenä kaikki vaiva ja vastuu kaatui nuorimmaisen, minun päälleni. Muiden lähdettyä kotoa olin vastuuntuntoinen isän ja äidin apu. Siitä en kuitenkaan saanut mitään kiitosta ja kunniaa koskaan keneltäkään, koska olin väärä lapsi siinä roolissa. Vanhemmat surivat vain sitä, että esikoinen ei täyttänyt heidän toivotaan.

Pikkusisko, se huolehtija

Olipa yleistävää roskaa koko kirjoitus. Täällä pikkusisko, joka on aina huolehtinut koko perheestään. Isoveli lievästi kehitysvammainen ja vanhemmat kyvyttömiä kommunikoimaan keskenään. Sanoisin, että olen perheestämme vastuullisin. Tosin sitä hyysäystäkin löytyy, jos jossain olen samaa mieltä. Se vaan on erittäin tekopyhää kun olet koko elämäsi ajan huolehtinut toisista. Vähän myöhäistä tässä vaiheessa. Joskus se nuorimmainen lapsista kun huolehtii koko perheestä. Jatkuva yritys pitää oma elämä omana turhauttaa pidemmän päälle.

Vierailija

Erityisesti näissä kaavoissa ärsyttää se, että ne todellakin ovat vahvasti arvottavia. Kukapa ei mieluummin haluaisi olla muiden silmissä se vastuunkantaja kuin lellitty kuopus. Vaikka elämä lellittynä varmasti olisikin helpompaa. Sitten vain kun olet se vastuunkantaja-kuopus, niin rooliasi ei edes tunnisteta, koska eihän sen näin pitänyt mennä.

Annikki

Meitä on kaksi tyttöä,isosiskoni ja minä.Meillä on ikäeroa 1v 1kk 3pv.Minä olin perheen "vauva." Isosisko omi johtajan roolin jo pienestä alkaen ja minä olin tyytyväinen omassa osassani.Isosisko teki aina ladut pellolle talvisin ja minä möngin suksillani perässä.Hän myös johti leikkejä.Olen ollut aina arka kun hän taas oli rohkeampi.Minulla oli aina turvallinen olo kun isosisko oli lähellä.Pienen ikäeromme vuoksi moni luuli meitä kaksosiksi,meidät kun puettiin aivan samalla tavalla.Koskaan vahingossakaan äiti ei laittanut toiselle eriväristä lettinauhaa.Kun siskoni täytti 15 vuotta,hän ei enää halunnutkaan pukeutua aivan identtisesti.Vaatteet saattoivat muuten olla samanlaiset,mutta eri väriset.Minulle oli kamala paikka kun sisko alkoi itsenäistyä.Olimme olleet niin yhtä.Olin myös ollut kuopuksena äidin tyttö ja kova äidin perään.Niinpä turvauduin tässäkin äitiin.Kun sisko alkoi kulkea koulun hipoissa,minä jäin äidin kanssa kotiin.Olin muutenkin erilainen siinä suhteessa,etten halunnut käydä missään.Olen ollut aina kotikissa,vieläkin.Oli ihmeellistä että toisistamme mitään tietämättä aloimme odottaa lasta yhtä aikaa.Niinhän siinä sitten kävi että sisko synnytti poikansa 1.9 ja minä 3.9.Muissakin asioissa toisistamme tietämättä olimmekin toimineet samalla tavalla.Vauvojen tarvikkeet ostimme toisillemme puhumatta ja aivan samanlaisia nekin sattuivat olemaan.Ihmettelimme sitä monta kertaa.Elämän varrella olen saanut tukea ja paljon neuvoja isoltasiskolta.Hän on ollut aina se huolehtiva sisko minulle.Se on myös tärkeää että hänen sanaansa olen voinut aina luottaa.Nyt olemme jo tällaisia varttuneita.Minä olen 60v ja hän 61v.Vaikka emme joka päivä olisikaan tekemisissä,on turvallista tietää että isosisko on jossakin tuolla taustalla.

Vierailija

Jutussa on paljon perää. Olen ison sisarussarjan keskimmäinen ja vanhin tyttö. Vanhin sisaruksistamme, iso veljeni, oli huolehtiva ja luotettava, oikeudenmukainen. Onneksi, koska hänen jälkeensä syntynyt veljeni ei sitä ollut! Minusta kasvatettiin myös vastuunkantaja ja sovittelija, isosisko mitä suurimmalla I:llä. Aikuisena on ollut aikaa pohtia sisarusrooleja ja tulla niistä tietoiseksi. Samoin roolista suhteessa vanhempiin. Olen ottanut irtiottoja joihinkin delegaatioihin, joita vanhemmilta tuli, sen jälkeen kun olen tullut niistä tietoisemmaksi.  Olen varma että isosiskouteni vaikutti ammatinvalintaani ja se heijastelee edelleen suhteissani sisaruksiini, etenkin nuorempiin siskoihin. Mutta ei siinä mitään "kipeää" tai epätervettä ole. Olemme mielestäni aika hyvin selvillä rooleistamme. Niiden ilmentymät ovat hetkittäin hauskojakin!

Kerran kuopus aina kuopus

Meilläkin menee niinpäin, että nuorimmainen pitää yhteyksiä ja auttaa muita. Vanhemmat muistavat nuorimman olemassaolon vain silloin, kun tarvitsevat rahaa tai muuta apua. Yhden sisaruksen puolison kuoltua vain nuorimmainen ilmaantui auttamaan mitenkään, vaikka oli kaikkein eniten kiinni työssään ja asui silloin kaikkein kauimpana. Vanhimman sisaruksen tarvitessa taloudellista tukea erotilanteessa yksin muuttamiseen, tuli tuki nytkin nuorimmalta. Yhden sisaruksen tarvitessa apua yrityksen konkurssitilanteessa apua jälleen odotettiin saatavan juuri nuorimmalta. Ja nuorimmalta myös vastuullisin ja kuormittavin työ. Silti nuorin saa elää tuossa paskanjauhajien lanseeramassa ja ylläpitämässä avuttomana ja vastuuttomana pidetyn ihmisen lokerossa, jota tämäkin kirjoitus vahvistaa. Totuutta ei pystytä näkemään. Pitkin nokkaa katsotaan ja halventavasti puhutaan pitäen itseään jotenkin parempana. Lopulta on tultu siihen tilanteeseen että tämä nuorimmainen sai tarpeekseen, pisti rahahanat kiinni ja lopetti muunkin avuksi rientämisen ja otti totaalisen pesäeron. Vastuullisemmat ja kaikin puolin ansioituneemmat ja paremmat vanhemmat sisarukseni osannevat pitää itsekin huolen itsestään. Pidänhän minäkin huolen itsestäni vaikka olenkin tällainen vastuuton ja kaikin puolin halveksittava ihminen. En ole oikein koskaan saanut mitään tukea sisariltani. Päinvastoin. Ikävä heitä ei ole tullut.

Vierailija

Ihmetyttää se, miten kuvitellaan, että vanhin sisarus olisi joku erityinen vastuunkantaja, ja muka olisi joutunut kantamaan suuremman vastuun talon töistä. Meillä ainakin vanhemmat olivat vielä terveitä ja pystyivät hoitamaan moniakin töitä vielä siihenkin aikaan, kun vanhin jo muutti pois kotoa ja isoäitikin oli vielä elossa ja hoiti navettatyöt. Lisäksi vanhimmalla oli eniten pikkusisaria komenneltavina pikkuapulaisina, ja kun kasvamisen myötä tuli uusia tehtäviä, jäi aikaisemmat tehtävät nuoremmille. Kuopuksen tullessa samaan ikään, oli isoäidistä tullut huolehdittava muistisairas, isällä ja varsinkin äidillä oli tukirankaongelmia ja kipuja, eivätkä he enää pystyneet kaikkiin niihin töihinkuin ennen. Kuopuksella ei myöskään ollut komenneltavina pikkuapulaisia, eikä uusien tehtävien myötä entiset työt enää siirtyneet pois kenellekään, vaan hänen piti tehdä sekä entiset että uudet tehtävät. Itse olin sisarussarja mediaanista hiukan nuoremman pään suuntaan, mutten nuorin. Minun ymmärryksen mukaan nuorin joutui kantamaan kovimman vastuun, tosin muutaman vuoden myöhemmin kuin esikoinen.

Kuka muuten teillä huolehti äidin tai isän auttamisesta siinä vaiheessa, kun heistä ei enää ollut täysin omatoimiseen elämään? Meillä ei ainakaan vanhin, yhtään, eikä toiseksi vanhinkaan. Vastuunkantaja oli aivan joku muu. Joten eikö voisi tosiaan lopettaa satuilun "musta tuntuu, että vanhin on vastuunkantaja ja nuorin huithapeli". Kun ei mene niin.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat