Riina antoi lapsensa pois: "Rakastan, mutta en ikävöi"

Riina antoi lapsensa pois: "Rakastan, mutta en ikävöi"

Riina antoi vauvansa pois: "Rakastan, mutta en ikävöi"

Riina, 40, synnytti lapsen ja antoi sen pois. Tässä jutussa hän kertoo, miltä se tuntuu.Lue koko juttu

Kommentit (15)

että näinkin

Tässä ei ole kerrottu kaikkea, tai sitten on tehty ratkaisu hyvin heppoisin perustein. Itseäni perheen iltatähtenä todella hirvittää ajatus, että omakin äitini olisi tehnyt näin.

Tosin niinhän meillä sisareni ei koskaan sopeutunut siihen, että olin hänen mielestään ottanut hänen paikkansa. Pikkulapselle on todella pelottavaa joutua aikuisen ihmisen jatkuvan sisaruskateuden kohteeksi, joka jatkuu edelleen.

Mutta ehdin sentään tuottaa äidilleni iloa ja nyt pyrin ainoana meistä edes jotenkin huolehtimaan isästämme. Ehkä sisareni olisi tullut normaalimmaksi ilman tätä "kilpailijan" ilmaantumista hänen ollessaan 15-vuotias, tai sitten hän olisi yhtä hullu kuin nytkin, minä olisin kasvanut jossain toisessa perheessä ja äitini ei olisi saanut edes kauniita hautajaisia ja isäni yhden lapsen huolenpitoa nyt leskenä.

'Kylmää'

Minusta tuntuu kylmältä koko kirjoitus. Lapsen oikeuksia ei ole ollenkaan ajateltu. Yleensä tällaisten tapausten seuraukset aktivoituu myöhemmin. Juurettomuudesta seuraa itsetunto - ja henkisiä ongelmia, jotka johtavat jopa fyysisiin ongelmiin. Pahimmissa tapauksessa voi johtaa itsemurhiin. Vanhempana lapset alkaa kaipaamaan ja etsimään biologisia vanhempia. Niistä on niin paljon koskettavia ja surullisiakin tapauksia kerrottu. Nim. 'Kylmää'

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

En kuulu kirkkoon. Mutta tulee mieleen raamatun lause: "Älkää tuomitko, jotta teitä ei tuomittaisi."

Kirjoitus voi tuntua kylmältä, mutta ei se kerro Todellisia taustoja päätökselle: Vaikea perhetilanne, alkoholisoitnut mies...

Äiti

Itse 37vuotiaana neljännen lapsen saaneena ja myös melko samanlainen tausta, alkoholia käyttävä mies, en olisi ikinä voinut tehdä noin, nuorimmainen nyt 23v mutta aina ei elämä menee kun haaveillaan, voimia!

NEMESISH

Olen luovuttanut neljästi munasoluja. Olen usean tuntemattoman lapsen biologinen äiti. Tulevatko he joskus kaipaamaan minua? Adoptiolapsi voi olla täysin onnellinen. Hän ei kaipaa sitä mitä ei muista.

Vierailija

NEMESISH kirjoitti:
Olen luovuttanut neljästi munasoluja. Olen usean tuntemattoman lapsen biologinen äiti. Tulevatko he joskus kaipaamaan minua? Adoptiolapsi voi olla täysin onnellinen. Hän ei kaipaa sitä mitä ei muista.

Minulla on kolme adoptiolasta, kukaan ei muista biologisia vanhempiaan (yksi ei tiedä hänestä mitään paperillakaan), mutta kaikki kaipaavat, välillä enemmän, välillä vähemmän. Onnellisia toivon heidän olevan, kaipauksessa yritän tukea parhaani mukaan.

Female

Uskon asenteeseen, kun parhaansa yrittää, loput on luojan käsissä.
Toisen mielestä tämä voi olla itsekkyyttä tai pakenemista. Asianomaisen tilanteesta katsottuna hyvinkin realistisesti arvioitu omat voimavarat.Koskaan emme tiedä itse kuka tulee kärsimään missäkin kodissa. Kummassa kodissa vain voi tulla vaikeutta ja murhetta. Toivomme parasta Lapselle ja molemmille perheille.

Vierailija

Lapsen on paljon parempi olla perheessä, johon häntä on kovasti kaivattu ja toivottu kuin perheessä, johon häntä ei haluttu. Rohkea päätös odottajalta. Itse en kykenisi, mutta nostan hattua. Lasta kaipaavia tyhjiä sylejä on valtavasti.

Minjako

Minulla on ollut isä ja äiti aina. Kaipaan sitä, että minulla olisi ollut isä ja äiti. Yksin olen saanut kasvaa. Revi siitä sitten.

Hän1977

Olen lukenut tutkimuksesta artikkelin. Lähes kaikilla luovutetun solun lapsilla on kaipuu esim muihin tuntemattomiin sisaruksiinsa. Ihmiselle ei biologinen tausta ole yhdentekevä. Tästä on poikkeus ihan vain muutama ihminen sadasta. Adoptiolapsillakin taitaa olla suuri kaipuu tuntea juurensa.

Minä tiedän.

Minut on adoptoitu ja minua on rakastettu enemmän kuin montaa muuta. En kaipaa biologisia vanhempiani yhtään. En ole koskaan kaivannut.
Enemmän vaikuttaa ympäristötekijät ja pyytteetön rakkaus. Vanhemmuus/äitiys on paljon enemmän kuin se kuka sinut on synnyttänyt. Sillä on merkitystä kuka sinua rakastaa, kuka on sinut kasvattanut, pitänyt sylissä ja hyväksynyt.

Vierailija

Miten te jotkut voitte tuomita jutun äidin?!

Moni muu olisi tehnyt abortin, eikä lapsi olisi saanut syntyä ja elää.

Jutun äiti kantoi ja synnytti lapsen, jotta se saisi elää vaikkei hän itse sitä halunnutkaan. Eikö juuri se ole nimenomaan suurta epäitsekkyyttä?

Jutun äidin ansiosta myös yksi lapseton pariskunta sai kauan toivomansa oman lapsen.

En itse pystyisi antamaan lastani adoptioon, mutta arvostan suuresti niitä jotka abortin sijaan päättävät pitää ja synnyttää lapsen vaikkeivat itse sitä edes halua, jotta lapsi saisi lahjaksi elämän ja adoptiovanhemmat lahjaksi lapsen.

Äiti1982

Turha sitä on jeesustella, kylmä ihminen tekee noin. Ei voi käsittää, ei kertakaikkiaan. Olis laittanu alkoholistimiehen ennemmin kävelemään!!

Oma napa ensin

Harvemmin näissä asioissa ihmiset ajattelevat lapsia, vain sitä mikä on itselle parasta. Ko. perheen dynamiikasta kertonee jo isän alkoholismi ja selkeästi empatiakyvytön lapsi.
Vaikea äitinä ymmärtää jutun henkilön ratkaisua mutta minun ei tarvitsekaan päätöksen kanssa elää. Ja kenties henkilö on tässä oikeassa ja lapsi saa "paremman" elämän toisaalla. Mitä en voi ymmärtää kuitenkaan on se, että henkilö haluaa nähdä lasta? Tässä taas huomataan ettei ajatella lapsen parasta, vaan omaa. Miltä mahtaa lapsesta tuntua kun biologinen äiti ja isä ajelee silloin tällöin käymään mutteivat halunneet lasta kokonaan elämäänsä?

Vierailija

Minä olen 35v. Kaksi lasta. Elämä mallillaan. On juurikin vakityö ja parisuhdekin kunnossa. Mies tai minä ei olla oltu edes viinaan meneviä. Oikein toimiva yhtälö tämä meidän neljän hengen perhe.

Niin toimiva, että päädyin 34v tekemään sterilisaation. Minun ja mieheni perhe oli valmis.

7kk sterilisaation jälkeen tulin kuitenkin raskaaksi. Näin saattaa kuulemma joskus käydä.

Minulle oli todellakin selvää, että lasta en halua. En missään nimessä. Siinä missä kaksi lastani ovat olleet toivottuja ja raskaustestin kahdesta viivasta alkaen rakastettuja tämä kolmas raskaus oli kaikkea muuta.

Varasin ajan aborttiin heti. Ihan vain siksi, että en halunnut enää koskaan olla raskaana. Ja toisaalta ajatus siitä, että jossain maailmassa juoksisi yhtä suloinen lapsi kuin isosisarensa oli jotenkin hankala. En halunnut lasta, mutta en sitäkään että joku toinen minun lapseni kasvattaisi.

En ole katunut.

Sterilisaation jälkeen minulla oli myös hieman aikaa miettiä munasolujen luovuttamista, ennen kuin ikäraja tuli siinäkin täyteen. Sekin ajatus tyssäsi siihen, että en halunnut kenenkään muun minun solullani alulle laitettua lasta kasvattamaan.

Minun valintani olivat puhtaasti itsekkäät. Tämmöinen adoptioon päätyvä vahinkoraskaus ko. tilanteessa jossa odottaja ei ole syrjäytynyt, taloudellisissa vaikeuksissa oleva nuori sinkkunainen on ehkä epäitsekkäintä, mitä äiti voi tehdä.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat