Kommentit (15)

Kalisa

Alkava muistisairaus ilmenee usein inhottavana käytöksenä....

Jos ei ole siitä kyse, niin sanoisin asiasta suoraan ja ottaisin etäisyyttä. Vahingoittavaa suhdetta on turha pitää yllä oli kyse sitten äidistä tai ystävästä.

mary

Veikkaisin, että hänen elämästään puuttuu sisältö, tuntee olevansa tarpeeton. Omaa pahaa oloaan puretaan läheisiin. Äidiltä voi kysyä onko kaikki kunnossa.
Oletko puhunut isäsi kanssa?
Äidillesi voit vaikka sanoa, että hänen kanssaan oli ennen mukavampaa keskustella. Toivoisit, että hän esittäisi kritiikkinsä nätimmin tai olisi vaiti. Voit myös ilkeilyn päälle sanoa, ettei moista tarvitse kuunnella. Nähdään, kun on taas mukava itsensä tai ei ollenkaan. (Äitisi luonteesta riippuen. Pitääkö hän mykkäkoulua aikansa vai katkaiseeko välit ja odottaa tein matelevan takaiain.)
Olet onnekas, kun/jos ilkeily ei ole se perintö jota jaetaan eteenpäin.

A.H.

Ensimmäiseksi tuli mieleen alkava muistisairaus, mutta äitisi saattaa olla vielä niin nuori, että vaihdevuodet vaivaavat. Oli kysymyksessä kumpi vaan, niin apua on saatavilla. Ehdota äidillesi lääkärin puoleen kääntymistä, vaikka suuttuisikin. Toivottavasti asiat selviävät.

Vierailija

Kuulostaa kovasti oman äitini oireilulta. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin hänellä on otsalohkodementia diagnoosi, jonka hän kyllä itse kieltää. Enimmäiset oudot oireet olivat empatiakyvyn häviäminen ja omien ongelmien näkeminen muista. Muistisairauksia on erilaisia ja frontotempotaalinen dementia ei aluksi vaikuta muistiin, vaan ilmenee persoonallisuuden muutoksena ja usein hyvin hankalaa kontrolloivana ja riidanhaluisena käytöksenä. Tietoa kannattaa hakea laajalti, sillä lääkäritkään eivät usein osaa ottaa huomioon muita kuin "tavallisen" alzheimerin.

Toivottavasti ei kuitenkaan

Kuulostaa ihan kuin äidiltäni, jolla diagnosoitiin juuri tuo samainen otsalohkodementia. Ärtyisä ja riidanhaluinen käytös voi olla myös masennuksen oire.

Vaukku

Kannattaa tarkistuttaa  äidin B-vitamiinitaso - omalle, ihanalle, kiltille äidilleni tuli juuri kuvatun laista käytöstä ja lääkärintarkastuksessa todettiin "rauhaskato mahalaukussa"- näin ollen ravinnon B-vitamiini ei enää imeytynytkään luonnollisesti vaan piti ruveta antamaan B-vitamiini ruiskeena n. neljä kertaa vuodessa. Ensimmäinen B-vitamiinipistos palautti entisen hyvän äidin elämäämme!

Tuus

Vaikuttaa dementian alkuvaiheilta. Äitini sairastui noin 10 vuotta ennen kuolemaansa, niistä 9 vuotta meni ihmetellessä ilkeyksiä, syyllistämistä, valittamista ja näiden kieltämistä, kun yritin pitää puoliani. Hän ei ollut muistavinaan äskeisiä sanomisiaan, todennäköisesti hän ei niitä muistanutkaan. Koska hän muuttui pikkuhiljaa, en ymmärtänyt epäillä sairautta vaan kärvistelin nuo vuodet ahdistuksen ja raivon välillä. Jokaisen puhelun jälkeen oli päivä pilalla ja seuraavaan kohtaamiseen piti valmistautua etukäteen.
Yritä saada hänet lääkärille, muistisairauksia on muitakin kuin alzheimeria ja niiden oireet ovat erilaisia. Diagnoosi ei poista ongelmaa mutta auttaa sen käsittelyssä.

Väsynyt tytär

Kiitos kaikille kommenteista. En usko, että kyse on muistisairaudesta, koska käytös on ollut samanlaista jo ainakin 15 vuotta (aina siitä lähtien, kun veljeni tuli täysi-ikäiseksi). Äiti on aina ylpeillyt, että meidät on kasvatettu kovalla kurilla ja kehut ovat turhia. Mitä enemmän toimimme veljeni kanssa oman tahtomme mukaisesti (olemme kuitenkin tosiaan jo yli kolmekymppisiä), niin sitä nuivempi äiti meille on.
Isäni on sitä sorttia suomalaista miestä, että asioista on keskustella, ollaan hiljaa vaan.

Kaija Inkeri

Minun äitini oli 23 vuotias saadessaan minut, ainoan lapsensa. Niin kauan kuin muistan hän on ollut ilkeä ja loukannut minua lähes päivittäin. Nyt hän on Alzhaimer-potilaana hoivakodissa. En kuitenkaan usko hänellä olleen kyse alle kolmekymppisestä alkaen olleen kyse vaihdevuosista tai muistisairaudesta. On vieläkin vaikea suhtautua häneen muuta kuin varauksella, aina viime aikoihin asti kyllä jokin piikki on tullut joka kerta kun käyn katsomassa. Itseluottamukseni hän on pystynyt romuttamaan lähes täysin, olen katkera siitäkin.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Kiitos mielenkiintoisista, surullisistakin kommenteistanne. Toivon voimia, viisautta ja kärsivällisyyttä kaikille, jotka joutuvat elämään tällaisissa tilanteissa. Joskus on tosiaan kyse sairaudesta, jonka mahdollisuus olisi ainakin hyvä ottaa huomioon ja tutkia.

TuijaK
Seuraa 
Liittynyt27.10.2014

Jos aloittaisin ihan lapsuudesta, jota ne kuitenkaan tässä viitsi kertoa. Ikävystyisitte heti.

Hommasin Äitini tänne omaan kotikaupunkiini ja jossa äidin lapset ja lapselapset asuivat. Moneen kertaan kysyin, että haluaako hän varmasti muuttaa. Kyllä hän haluaa.

Alku menikin loistavasti. Samalla kun kävin äitiä katsomassa (vähintään 3 kertaa viikossa) pidin heidän vanhuksilleen lukupiiriä. Se oli todella mukavaa ja varsinkin kun porukkaa alkoi tulla toisiltakin osastoilta.

Mutta melko pian äiti alkoi muuttua. Hän haukkui minut joka ikinen kerta, kun kävin siellä. Itkien lähdin pois, olenhan työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen vuoksi. En jaksanut enää sitä painetta. Välillä me olimme mieheni kanssa kavaltaneet rahaa. Ja olimme hommanneet hänet tänne huonoon hoitoon. Kukaan hoitaja eikä lääkäri osannut hoitaa niin kuin piti. Hän huusi ja kiroili pitkin käytäviä ja oli erittäin ilkeä kaikille asukkaille.

Yritin saada hoitohenkilökunnalta selitystä, että vaikuttaako vaihdetut lääkkeeet tuolla tavalla. Ihan täsmällistä vastausta en saanut, vaan sanottiin, että kokeillaan nyt sitten jotain muuta.

Minun voimani vähenivät, jopa öisin äiti soitti, että "tule laittaan peittoo/tyynyä paremmin" tai "mää tarttisin juotavaa". Yö- ja päivän kanssa hän soitti jatkuvasti.

Kun lähdimme kesälomalle, sanoin äidileni moneen kertaan, että me nyt lähdemme lomalle emmekä ole lähellä kahteen viikkoon. Hänen lähellän oli minun vanhempi tytär perheineen ja he kävivät katsomassa ja passaamassa äitiä. Hän kuitenkin soitti lomallamme; piti mennä pesemään hänen pyykkiään, tai torumassa jotain hoitajaa, hän halusi kauppaan - kiroilun kera kaikki.

Kunnes sitten tuli viimeinen kerta kun en enää jaksanut kuulla syytöksiä sellaisista jutuista joita hän oli omassa päässän kehitellyt. En voinut mennä enää. Terapeuttini kieltää myös minun menemästä. Puhelimessani on esto hänen soitoilleen.

En tunne äitiäni enää yhtään ja valitettavasti en muista lapsuudestakaan mitään hyvää hänen kohdaltaan. Hän erosi isästäni, lähti salaa yöllä, ja oli kadoksissa noin pari vuotta. Josta kömpi sitten esiin ja pyysi käymään.

Äitini on alkoholisti ja sekin aiheutti minulle paljon pahaa mieltä kun olin nuori, häpesin häntä. Silloin vielä asuin samalla paikkakunnalla.

Nyt minulla on ihana aviomies,  nuorempi tytöistäni ja hyvä terapeutti. He ovat olleet paljon apunani, kun olen ollut vähällä romahtaa totaalisesti. Äiti puhui myös vanhemman tyttären perheen puolelleen. Nyt en saa nähdä edes lapsenlapsiani.

Kauhun koura puristaa sydäntäni kun hoitopaikasta soitetaan. En vastaa. Koen suurinta syyllisyyttä siitä, etten käy vastaanottamassa Äitini raivareita milloin mistäkin asiasta ja kuinka ollakaan - olen aina syyllinen.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat