Hankala tilanne parisuhteessa

Suru 70

Olemme olleet 10 vuotta parisuhteessa ja nyt kesällä tuli avioliittoa 5 vuota täyteen. Kävimme läpi lapsettomuushoidot ja lukuisien keskenmenojen jälkeen lopetimme hoidot. Olin kaiketi suhteellisen masentunut, koska lihoinkin 15 kg ja käännyin sisäänpäin, ennen olin olin aina se iloinen porukan piristäjä. Kutsuin eräänä juhannuksena meille kylään naisen, johon olin tutustunut FB:n kautta, koska hän kertoi olevansa yksinäinen. Muutaman kuukauden kuluttua sain selville, että miehelläni ja tällä naisella oli suhde; aloin epäillä asiaa jo aiemmin, kun mieheni alkoi valittaa, että en harrasta hänen kanssaan oraaliseksiä ym. Kun näin unta, jossa nämä ihmiset kävelivät taluttaen kyykäärmeitä hihnassa, kaikki valkeni minulle ja puolisoni myönsi suhteen. Tämän jälkeen oli pitkät episodit, jolloin heitin hänet ulos yhteisestä kodistamme ja käytiin läpi asioita. Hän ei halunnut kyseistä naista vaan minut, joten jossain vaiheessa otin hänet takaisin tietyin ehdoin. Nyt kun asiasta on kulunut lähes kolme vuotta en edelleenkään luota puolisooni ja 'rakkauteni' on hiipunut. Yritin keskustella hänen kanssaan ja ehdotin, että muuttaisi edes hetkeksi pois, että molemmat voisimme miettiä mitä oikeasti haluaisimme. Hän on raivoissaan ja sanoo tehneensä kaiken, että suhteemme parantuisi. Kuitenkin tämä hänen syrjähyppynsä lähetti minulle muutaman paljastavan valokuvan, jotka oli otettu kärähtämisen jälkeen sekä puolisoni seksipalstalla julkaisemansa ilmoituksen, jossa haki seuraa suurinpiirtein kenestä vain ja kuvassa oli hänen elimensä. Miten tällaisen jälkeen voi luottaa puolisoonsa? Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muilla samantyyppisiä kokemuksia. Hän on todella avulias kotitöissä, tekee muutenkin paljon töitä ja lähes päivittäin vannoo rakkauttaan. Nyt vain on alkanut tuntua, että tämä on kupla. Puolisoni on myös minua suhteellisen paljon nuorempi. Onko muilla kokemuksia tällaisesta?

Kommentit (2)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat