Kommentit (7)

Vierailija

Kylläpä oli itselleni ajankohtainen ja lähelle tullut asia. Olen ohittanut keski-iän, todennäköisesti :) !, käsittelen vasta nyt traumoja, ihan varhaislapsuudessani tapahtuneita. Traumaattiset kokemut voivat olla niin piilossa, lukittuna, ettei niitä muista kuin vasta myöhemmin aikuisuudessa, kun, toivon mukaan, joku saa aukaistua muistia. Trauma ja suru, pieni lapsi kokee niin suuria, ihmismielelle käsittämättömiä asioita ja surua, että mieli ei kestä, pieni lapsi suojautuu jotenkin ohittamalla ne. Surut ja traumat jäävät sinne kuitenkin "talteen", kunnes ne tulevat esille... Olen onnellinen siitä, että olen alkanut päästä perille / elämäni alkuun, voin nyt aikuisena kohdata ammattiauttajan kanssa näitä pienen ihmisen mielelle liian suuria järkytyksiä. Toivon sydämestäni kaikille liian suuria suruja, traumoja kohdanneille, että tällainen terapia järjestyisi. Siinä samalla järjestyy eheämpi, terveempi kuin uusi elämä entisenä ja uudistuneena ihmisenä. Elämä on lahja, ihmeellinen lahja.

orvokki

Jotkut asiat ovat liian kipeitä sillä hetkellä surtavaksi; usein ne nousevat pintaan vasta sitten, kun itsellä on voimia asioiden käsittelemiseen. Aika viisas tuo ihmisen mieli.

Tepu 58

Tähän astisen elämäni suurimmasta menetyksestä on vasta 1,5 vuotta. Aika on mennyt nopeasti mutta silti vieläkin ajoittain tunnen surun pyyhkäisevän sisintäni.  Silloin ajatukset palaavat menneeseen aikaan, siellä koettuun ja elettyyn elämään.  Sitten taas jatkan elämää eteenpäin. Ensimmäiset kuusi kuukautta olivat vaikeinta aikaa ja itkin paljon. Yritin olla vahva, mutta välillä tuntui, että olen heikoin lenkki, mitä vaan voi olla.  Tämä suru säilyy elämässäni ja se muuttaa muotoaan ajan kuluessa. Nyt ajatukset jo suuntautuvat tulevaisuuteen ja niin pitääkin olla. Te

Konna

Ilo pintaan vaikka syän märkänis. Tuolla on menty. Eihän kuolemalle kukaan mitään voi, se on vain elämää, se kuolemakin. Tottakai, yhtälailla kuin syntymä. Kukaan ei elä ikuisesti.

Rosenistinsilmin

Levottomuus, lamaannus, turtumus, työhön pakeneminen eivät ole surun tuntemisem tuntemista, vaan sen turruttamisen seurausta. Voi olla pakko turruttaa sillä hetkellä, mutta surun tunne on kaikilla sama.

Yksin.

Elämäni Rakkaus -se salainen ja toiselle kuulunut- kuoli joulukuussa... ja pian sen jälkeen oma isäni. Nyt, maaliskuun lopussa, olen käsitelkyt suruni isäni kuolemasta ja hyväksynytkin sen osaksi elämää...mutta tuo toinen, Hän jota rakastan yhä, hänen poismenoaan on yhä liian paha käsitellä. Se vetää turraksi ja itkettää yhä. Kuolemaakin voi yksi ihminenkin käsitellä niin eri tavoin :(

Vierailija

Suru ei lähde suremalla. Eikä sen kuulukaan. Suru on aina, ei kannata yrittää irti surusta. Surutyö on sanana huono. Kaikki suru kulkee mukana, ja niin sen kuuluukin. Tämä oivallus auttaa eikä painosta:"joko työsi on tehty?"

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat