Lukijan kirje: Pelkään puhua lapseni kanssa

Lukijan kirje: Pelkään puhua lapseni kanssa

Pelkään kommunikointia 19-vuotiaan tyttäreni kanssa, koska ahdistun hänen haistattelustaan ja halveksivasta käytöksestään minua kohtaan.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija

Olen sanaton. Omalla käytöksellä mahdollistat tyttäresi käytöksen. Vanhempien tehtävä on opettaa lapsia myös pettymään, se taito tulee elämässä tarpeeseen ennemmin tai myöhemmin. Jos tyttäresi ei kuuntele sinua niin oletko harkinnut vaikka kirjoittavasi hänelle kirjeen? Siihen voisit kertoa omat ehtosi kuinka hänen tulee osallistua kotitöihin, harkita kuinka puhuu sinulle ja viimeisenä alkaa harkitsemaan ehkä jo omaa asuntoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lokki

Tyttäresi käytös jatkuu niin kauan, kun annat sen jatkua. Miksi siivoat huoneen, sulje tyttäresi huoneen ovi ja anna paskan kasaantua. Napanuora on aika katkaista, ole itsekäs kerrankin ja tee palvelus tyttärellesi ja heitä hänet pihalle. Vuosien kuluttua hän kiittää kyllä.

Aino

Tytär käyttäytyy huonosti, koska annat hänen käyttäytyä huonosti. Hän ei selvästikään joudu mihinkään vastuuseen teoistaan tai sanoistaan. Ihan ensimmäisenä sinun äitinä pitäisi siis olla tiukempi ja johdonmukaisempi. Jos  mikään muu ei auta, anna tyttärelle selkeä päivämäärä mihin mennessä on muutettava ulos (jonnekin 2-6kk päähän, riippuen paikkakuntasi asuntotilanteesta). Ja pidä siitä kiinni, kamat ulos vaikka väkisin jos ei muuten lähde. Tyttären on aika oppia, ettei kaikki tule nenän eteen tyhjästä. Voi tuntua karulle, mutta jos mikään muu ei perille kerta mene. Aloita kuitenkin olemalla jämäkämpi ja johdonmukainen, voit kokeilla erilaisia rangaistuksia myös esim. ruokaa ei tule, netti poikki, et maksa hänen laskuja tms. Varmasti hän aluksi vastustelee, kiljuu minkä keuhkoista lähtee, mutta sinun tehtävä on olla vanhempi, joten anna vaahdota, mutta pidä sinä pääsi. Säännöt pitää olla selvät eikä niistä luisteta, koska ei huvita. Jos tytär ei tee kuten pyydät, rangaistus, jos ei silti tee, uusi kovempi rangaistus jne, niin kauan kunnes tekee ja aina voit todeta, että jos ei tämän talon säännöt kelpaa, voi muuttaa pois (ja todella lyöt muuttopäivän kalenteriin jos ei kerta osaa käyttäytyä). Kyseessä on kuitenkin aikuinen ihminen, ei mikään pikkulapsi, kyllä hän pärjää omillaankin tai ainakin oppii jos ei heti pärjää.

Vierailija

Totta on se puoli että mahdollistat tyttäresi käytöksen, mutta nyt tulee se toinen puoli.. Hän käyttää sua kohtaan henkistä väkivaltaa. Halveksuntaa, vähättelyä ja syyllistämistä. Mä neuvoisin hakemaan apua terapiasta, vaikka lapsesi sitä tarvii enemmän. Siellä saisit vahvistusta ja neuvoja tilanteen ratkaisuun. Potki se ulos on aina hyvin yksioikoinen neuvo, eikä poista ongelmaa. Tarvitset tukea ja ohjausta koska tilanne on niin tulehtunut. Siinä vaiheessa kun laitat kovan kovaa vasten ja vaadit tytärtäsi muuttumaan tarvitset kaikki maailman voimat ja sisäisen rauhan. Henkinen väkivalta murentaa ja tuhoaa kaiken uhrin sisältä. En tiedä onko tyttäresi kohdalla taustalla opittu malli vai sisälle patounut viha, mutta teet molemmille palveluksen kun haet apua..

Zizu

Meillä oli kerran remonttia eikä poika 17v osallistunut tapettien repimiseen ym mitenkään. Pelasi omassa huoneessaan vaan tietokoneella, vaikka kuinka monta kertaa pyysin. Sitten suutuin oikein kunnolla ja sanoin, ettei täällä ole pakko olla, jos ei työ maistu. Nuori mies pakkasi kamat, hyppäsi moottoripyörän selkään ja lähti heippaa sanomatta. Arvasin, että kummeilleenhan tuo menee ja ilmoitin jo sinne, että saattaa tulla yövieraita. Kummitäti piti meitä koko ajan ajantasalla tapahtumista ja piti puhuttelua siellä päässä. Kolmen päivän jälkeen laitoin viestin, jotta taitaa iskän suunnittelema ajokortin maksu jäädä sittenkin vain haaveeksi, kun kotona ei auteta. Meni kolme tuntia ja poika oli pihassa. Matkaa oli 180 km. Nykyisin on todella ahkera mies!

Tulaksu

Jätä ruoan laitto , pyykkien pesu ja siivous neidin omalle vastuulle ja tietysti rahan anto loppuu tyystin. Ihme on jos ei käytös muutu, kun huomaa että ei asukkaan täyshoitolassa. Meiltä lähti juuri tuon ikäinen poika 400km päähän opiskelemaan. Kyllä ne pärjää kun laittaa ne pärjäämään. Pitää muistaa että emme ole palvelijoita vaan äitejä.

19 vuotiaan äiti

Hei.
Tytäresi tarvitsee rajat ja sinä tarvitset apua rajojen laittamiseen. Näytä hänelle nämä kirjoitukset, sillä tilanne on mennyt jo mahdottomaksi. Tuollaiseen ei pidä suostua muuten kuin tilanteessa, jossa tytär on mahdollisesti sairas tai muuten kykenemätön elämään normaalia elämää.

Järki mukaan

Vaihda lukot ja pakkaa penskan vaatteet oven ulkopuolelle, eiköhän ota tuosta onkeensa. Jos jatkaa isotteluaan tai uhkailee, niin soita poliisit paikalle toteamaan tilanne ja tuon jälkeen hommaa lähestymiskielto. Vaikuttaa siltä, että kunnioitus puuttuu kokonaan ja pentu käyttää sinua hyväkseen tai sitten vetää huumeita. Vaikka oma lapsi onkin, niin tuollaista ei tarvitse sietää. Sinulla ei ole elatusvelvollisuutta enää yli 18-vuotiaan kohdalla.

Elli Pulina

Hei
Älä välitä noista kommenteista, jossa jeesustellaan, että rajat olisi pitänyt asettaa aikoja sitten. Kukaan meistä ei tiedä, miksi noin on käynyt ja minusta on hienoa, että olet pyytänyt apua. Toivon sinulle sisua, voimia ja onnea! Nyt on valinnan paikka.

MB

Hei. Kuulostaa aikas kamalalta tilanteelta. Mutta itseasiassa kun tilanne nyt on jatkunut jo 3 vuotta ainakin niin tietty tyttö on jo tajunnut, että et aio rangaista häntä mistään kuitenkaan. Aloittaisin siitä ainakin, että älä siivoa huonetta äläkä pese hänen vaatteitaan. Nämä voi 19 vuotias ihan hyvin hoitaa itse. Ohjelapun voi vaikka pesukoneelle laittaa pesuhuoneen seinälle selkeillä (!) ohjeilla. Sitten kun oletat, että hän tulee kotiin nälissään, ole kylässä tai muissa menoissa. Todennäköisesti sättii puhelimitse niin lyö luuri korvaan. Takaisin huutaminen ja puhuttelu ei auta mihinkään. Kun on rauhoittunut niin voisit kysästä milloin oli ajatellut opettelevansa käyttäytymään kuin aikuiset eikä pikkulapsi. Onhan hän jo vuoden ollut täysi-ikäinen. Jos nyt annat vielä jotain taskurahoja niin ne on sitten ansaittava kotitöillä. Mitään ei anneta tuosta vaan. Jos et ole kertaakaan suuttunut kunnolla hänelle niin ehkäpä sekin olisi jo aika tehdä. Suutun itse harvoin kotona, mutta kun sen teen on lapset hiljaa ja pyytävät usein itkien anteeksi- lähes teinejä molemmat. Huomaan, että se on selvää testausta miten pinnani venyy välillä. Ehkä jokin muu asia esim. koulussa on heitä harmittanut ja purkaavat sen minuun joskus harvoin. Silloin on vain otettava kissa pöydälle ja räjähdettävä. Lapset hakevat reaktioiota eri asioihin. Ja jos ne ei mitään reaktiota saa niin venyttävät asiaa pahempaan suuntaan niin kauan kuin jotain tapahtuu. Jos mikään ei auta niin kännykkälaskut hänen itsensä maksettaviksi tai nettimaksut puoliksi. Aika klassinen tänä päivänä, mutta 19 vuotiaalta ei kuitenkaan kännykkää voi takavarikoida... Pääasia on että sinä äitinä et voi enää antaa periksi. Sinä määräät siinä taloudessa miten asiat hoidetaan. Hyvää syksyä!

KE-M

Voisiko rajoja koittaa asettaa myös positiivisuuden kautta: "Jos sinä laitat kerran päivässä aterian meille, voit edelleen asua kotona" jne. Ja opettaa empatiaa raivon sijaan: "Ymmärräthän, että vaikka olen äitisi, olen myös ihminen. Rakastan sinua, mutta en minä tai kukaan muukaan jaksa tuollaista tapaa käyttäytyä. Sen on loputtava sekä itsesi, että muiden vuoksi"

Pullukka

Hei

Tiedan, etta tama on sinulle tosi vaikeaa. Itsellani 4 lasta ja olen yksinhuoltaja aiti ja ymmarran, etta ei ole helppoa yhta-akkia muuttaa omaa kaytostaan ja omia tapojaan. Rakastat lastasi varmaankin ylikaiken ja olet halunnut aina hanelle parasta ja olet siten siloittanut hanen tietaan.

Et ole tehnyt mitaan vaarin.

Nyt voit olla vaan rauhallinen ja alkaa suunnittelemaan enemman omaa elamaasi ja antaa lapsesi elaa omaansa. Han saa asua kotonaan ja se on hieno asia. Lapsesi ei ehkapa ole viela valmis asumaan yksin ja tarvitsee sinua ja kotia vaikka ei saa sita sanottua. Luulen, etta han pelkaa myos.

Jatka eteenpain rauhallisena ala syyllista itseasi alaka lastasi. Aloita silla, etta keskityt omaan itseesi ja tee mita itse haluat tehda. Laita itsesi etusijalle elamassasi. Mieti mita sina haluat. 

Voit kauniisti ilmoittaa etta se on loppu nyt. Et jaksa enaa. Keskityt nyt itseesi etka valita vaikka huone olisi kuinka sekaisin. Oven saa aina laitettua kiinni. Ala valita vaikka tulisi pyykkeja. Han pesee ne lopulta itse. Ala tee enaa ruokaa. Syo itse vaikka muualla. Opettele sanomaan itsellesi ja lapsellesi etta sinakin olet tarkea.

Kaikkea parasta toivon sinulle ja lapsellesi vaikka han onkin jo 19 vee on han edelleen sinun lapsesi.

Love

Kirjeen kirjoittaminen saattaisi olla hyvä idea. Äidin ja tyttären suhde on tärkeä teille molemmille - kaikesta huolimatta. Olet lapsellesi joka tapauksessa ÄITI, jolta aikuinenkin lapsi odottaa ja tarvitsee arvostusta ja rakkautta ja hyväksyntää. Rakkaudesta ja arvostuksesta kannattaa kertoa. Jos äiti arvostaa itseään, tytärkin arvostaa itseään. Jos äiti ei arvosta itseään ja antaa kohdella itseään kaltoin, tytärkin alkaa halveksua itseään (äitinsä kautta) . Tyttären huono käytös on hätähuuto. Tytär kaipaa sisimmässään sellaista arvostavaa kohtelua, jossa rakastava äiti-auktoriteetti näyttää mallia, mihin ei kannata suostua ja missä on hyvän ja huonon kohtelun rajat. Rakasta itseäsi kuten toivot tytärtäsi rakastettavan! Kohtele tytärtäsi, kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.

Äiti minäkin

Pakko oli laittaa viestiä, koska minä olen myös vahvatahtoisen tyttären äiti, ja suhteemme on ajoittain ollut hyvinkin myrskyinen.

Ensiksikin, varmaan tajuat jo itsekin, että ne rajat olisi tosiaan pitänyt asettaa jo paljon aiemmin. Mutta syystä x niin ei ole käynyt, ja usko pois, peli ei ole vieläkään menetetty.

Tärkeintä on se, miten toimit tästä oivalluksen hetkestä eteenpäin. Ihan ensimmäiseksi: unohda kerta kaikkiaan häpeäsi siitä, jos tyttäresi ei osaa käyttäytyä. Hän on aikuinen, ja vastuussa omasta käytöksestään. Jos hän ei ymmärrä hävetä typeryyttään, se ei aikuisten oikeasti ole sinun ongelmasi.

Toinen asia on se, että tytär pitää saattaa vastuuseen tekemisistään ja sanomisistaan. Samoin tekemättä jättämisistään. Eli, nyt oikeasti lopetat sen siivoamisen ja hyysäämisen. Raivoamiseen toteat kylmän viileästi, ettet ole aikuisen ihmisen piika. Yritä saada sivustatukea ystävistä tai sukulaisista. Jos kerran tytär heidänkin aikanaan käyttäytyy huonosti, niin he varmaan ovat ymmärtäväisiä. Ja viimeisenä keinona sitten se, että heität tytön pihalle. Ilmoitat, että päivään x mennessä pitää olla kamat kasassa ja kämppä katsottuna. Ja sen päivän jälkeen vaikka itse roudaat tytön romut kartanolle ja vaihdat lukot.

Kovia keinoja, mutta ne voivat olla hyvinkin tarpeen, kun tilanne on päässyt näin pitkälle. Pahaa tekee sanoa tämä, mutta tyttö on oppinut että sinua voi käskyttää ja käyttää hyväkseen miten tahansa, ja siitä kierteestä sinun on pakko päästä irti, jos aiot saada suhteenne terveemmälle tolalle. Muista, että teet tämän siksi, että rakastat lastasi. Ethän sentään halua, että hän elää koko elämänsä kuvitellen, että hänellä on oikeus käyttää toisia ihmisiä hyväkseen miten tahtoo?

Ihan hirmuisesti tsemppiä! Vaikeaa on täälläkin ollut, eikä elo vieläkään ole kovin tasaista, mutta päivä päivältä parempaan suuntaan mennään. Samaa toivon teillekin. 

Vierailija

Kuulostaa tutulle, poikani kanssa,pian 20v,oli varsin myrskyisä vuosi, joka alkoi hänen ollessaan n 17v. Siihen asti oli kaikki sujunut ihan hyvin.
Ei siivonnut huonettaan ,pari kertaa siivosin ja sen jälkeen vedin vain oven kiinni. Lakkasin pesemästä vaatteitaan, en tehnyt ruokaa valmiiksi.
Ja syy oli juuri se kun alkoi haistattelut,ei auttanut kotona, rahaa vain olisi pitänyt saada. Jokaista rangaistusta edelsi tietenkin vääntö ja kerroin, mitä seuraa jos ei käytös parane.
Kerran eräänä iltana myöhään sitten hän tulla rymisteli sisään herättäen siskonsa ja minut. Silloin tuli minun mittani täyteen,koska hän vielä sen lisäksi alkoi vain huutaa etten voi määrätä hänen kulkemisiaan kun hän on aikuinen (oli juuri täyttänyt 18).
Sanoin että ; ok,kun kerran olet aikuinen, niin aikuisilla on myös velvollisuuksia, kuten omasta elämästään huolehtiminen. Jos eivät minun sääntöni miellytä, niin herra on hyvä ja hommaa oman huushollin. Siitä riemu repesi, riehui, kunnes ilmoitin että soitan poliisit jos ei lopu. Älysi lopettaa, ja sanoi lähtevänsä johonkin. Totesin että senkus menet, mutta avain jää minulle. Ei meinannut uskoa, että olen tosissani. Kerroin, etten kaipaa kotiini mitään rellestäjää,joka ei kunnioita minua, siskoaan, eikä kodin sääntöjä. Jos haluaa muuttaa johonkin, voi sen tehdä ja tulla hakemaan tavaroitaan, kun olen kotona. Tai jos pystyy minut vakuuttamaan, että käytös muuttuu, saa jatkaa kotona asumista. Kerroin, että hän on minulle rakas, mutta hänen käytöksensä ei.
Hetken seisoi poika eteisessä miettien, antoi sitten avaimensa ja käveli ovesta ulos.
Itselläni pääsi itku,kun ovi sulkeutui, ja tuntui kuin sydäntä revittäisi irti. Mutta en mennyt perään.
Seuraavana päivänä kun tulin töistä, oli poika odottelemassa oven takana.
Käytiin pitkä keskustelu siinä ulkona, koska sanoin, etten päästä häntä sisään, ennen kuin tiedän mikä on tilanne.
Lopputulos oli, että poika asui kotona vielä melkein vuoden, osallistuen kotitöihin, ja käyttäytyen hyvin.
Nyt hän asuu omillaan opiskelupaikkakunnalla. Pärjäten aivan kohtuullisesti, ja välimme ovat kunnossa.
Tämä toimi meillä. Ei ollut helppoa heittää lastaan ulos, ja olisi voinut käydä toisinkin. Mutta sitä on turha miettiä. Poika sai kuitenkin opetuksen että aikuisena olo ei ole pelkkiä oikeuksia, vaan enimmäkseen vastuuta ja velvollisuuksia,ja jos niistä huolehtii, voi joskus saada niitä oikeuksiakin.
Johonkin on rajat vedettävä, ja pidettävä niistä kiinni, ja jos me vanhempina emme uskalla sitä tehdä,kuinka lapset/nuoret voivat oppia yhteiskuntakelpoisiksi?

Elämä kantaa kyllä

Hei!

Ymmärrän tuskasi. Mun ehdotus on, että harjoittelet ensin pienillä asioilla sitä jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta, turha on ruveta osoittamaan muuttopäivää toistaiseksi, koska tytär ottaa sen vain haasteena, ja taatusti odottaa päivään asti katsoakseen onko sinusta siihen. Se vie sulta voimavaroja ja vaatii todella hyvää itseluottamusta. Siksi ehdotan, että alkuun kauppalistalta jää vaikka maito, mehu, leipä, tomaatti, liha tms pois. Kun tytär kysyy siitä tähän, toteat, että käytöksen vuoksi, etkä osta tuotetta edes huomenna. Äläkä ostakaan. Toki, asiasta on hyvä varoittaa, eli että jos... Niin...Kun tytär huomaa sinun pitävän kiinni pienistäkin uhkauksista, ei tarvi suuri älykkö olla todetakseen, että tiukemmatkin ovat todellisia. Plus: samalla keräät vähin erin itsellesi luottamusta ja saat onnistumisen elämyksiä, kun huomaat näiden olevan jo itsellesi pian helppoja toteuttaa.

Joskus samanlainen

Itse olin aikoinaan samanlainen. Huonot välit isääni. Äitini alistui isääni niin että oksetti. Erosivat ja minä jatkoin käyttäytymään huonosti äitiäni kohti. Hän ei koskaan ollut mikään tuki ja turva, enkä luottanut häneen. Hänen uhkaukset olivat kuin pierua ilmassa, ikinä eivät toteutuneet. Lopuksi muutin omaan asuntoon, kun en vaan yrityksistä huolimatta osanut käyttäytyä häntä kohtaan, en jaksanut hänen kanssa, mutta ennen kaikkea, en jaksanut itseni kanssa hänen seurassaan. Etäisyys paransi tilanteen hieman ja saatuani omia lapsia vielä enemmän. Nykyään olen korkeakoulutettu virkamies ja yrittäjä, en ihan pilalle mennytkään.

Toisia ei voi muuttaa, tyttäresi on kuitenkin jo nuori aikuinen. Lohduttaudu sillä, että joskus se kyllä lähtee, eikä se ole väärin jopa toivoa sitä! Monen kanssa onnistunut suhde on riittävä välimatka. Pidä huolta itsestäsi ja elä omaa elämää!

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat