Lukijan kirje: Väsyin äidin raivareihin
klo 15:13 | 31.10.2016
Joka kerta, kun kävin äidin luona, lähdin itkien pois. Enää en jaksa kuunnella jatkuvia syytöksiä.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka kerta, kun kävin äidin luona, lähdin itkien pois. Enää en jaksa kuunnella jatkuvia syytöksiä.Lue koko juttu
Samalla kun kannustan sinua laittamaan oman elämäsi jatkossakin äitisi raivokohtausten edelle niin herättäisin myös muutaman kysymyksen. Onko äidilläsi alkoholiongelmaa tai onko sellainen voinut kehittyä viimeaikoina? Onko äitisi muisti tutkittu? Ihmiset eivät tuosta noin vain muutu ja jos mukavasta tulee aivan kamala niin syynä saattaa olla sairaus. Useat muistisairaudet saavat kantajistaan aggressiivisia, varsinkin ilman oikeanlaista lääkitystä. Jos äitisi terveydentilaa on mahdollista tutkia niin siinä saattaisi olla vielä tilaisuus saada välit kuntoon. Jaksamista syksyysi!
Itsellä tuli muistisairaus mieleen. Siinä saattaa koko ihmisen persoonallisuus muuttua. Oma anoppini oli juuri tälläinen, alzheimer ja hänellä lisänä vielä kilpirauhasen liikatoiminta.
Jos persoonallisuus on muuttunut, niin kyse on muistisairaudesta. Ei äitisi sille mitään voi. Raskasta voi olla, mutta on todella ymmärtämätöntä ja julmaa leikata hänet kokonaan elämästään eikä edes hakea hänelle apua. Hän ei ole enää vastuussa käytöksestään. Sinä sen sijaan olet omastasi.
Vaikuttaa alkavalta muistisairaudelta. Ihme, jos hoitoyksikkö ei ole jo muistia testannut.
Kirjoittajan äidillä saattaa vallan hyvin jo olla muistisairausdiagnoosi, hänhän ei kertonut meille, miksi äiti on hoidossa. Muistisairaudelta tuo tosiaan vaikuttaa. Kirjoittaja voi lohduttautua sillä, ettei äiti enää kauan osaa käyttää puhelinta.
Olisi todella tärkeää saada selville olisiko äidillä mahdollisesti alkava Alzheimer, tai joku muu sairaus. Minun isäni syytti perhettä hänen nimikirjoituksensa väärentämisestä, hoki aina samoja asioita, kuinka häntä on petetty... vietin unettomia öitä, en halunnut enää olla isäni kanssa missään tekemisissä. Kauan meni ennen kuin lääkärit vihdoin sen Alzheimer-diagnoosin tekivät. Liian kauan.
Uskon, että tuntuu pahalta jättää muistisairas äiti toisten kontolle...mutta pakko on joskus ajatella itseäänkin...Kun voisi jotain sopia tapaamisista..mutta kun ei voi..Voisko ajatella niin, että käy vaikka kerran kuukaudessa katsomassa ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kaikki pahat sanat.
Minusta kirjoittaja on jo hakenut apua ,kun on tuonut äidin samaan kaupunkiin hoitolaitokseen. Ei voi puhua heitteillejätöstä. Toki kyllä itse vastaisin edes hoitajien soittoihin. Ymmärrän hyvin tuntemukset, koska olen hoitoalalla töissä ja saanut jos jonkunlaista "vastaanottoa" mennessäni
asiakkaiden kotiin. Muutokset käytöksessä todella viittaavat vahvasti dementoitumiseen, eikä käytös ole tahallista. Mukava sitä ei silti ole kuunnella. Käynti vaikka kerran viikossa tai kaksi kertaa kuussa olisi ehkä hyvä vaihtoehto ja pikkuhiljaa varmasti myös äidille sellaisen hoitopaikan etsiminen jossa on kaikki mahdolliset tukipalvelut.
Vaikka ihminen olisi kuinka sairas tahansa, niin ei läheisen tarvitse ihan kaikkea sietää. Raja pitää vetää johonkin, että itse jaksaa elää omaa elämää. Jokaisella on oikeus omaan elämään! Hyvä kun tytär veti rajan. Tietty hoitohenkilökunnan puheluihin voi vastata, mutta jos on itse noin rikki, niin etäisyys auttaa siihen.
Tulevaisuudessa tytär pystyy vastaamaan hoitohenkilökunnan puheluihinkin.