Lukijan kirje: Minne katosi vastavuoroisuus?

Elämä on sekä antamista että saamista.Lue koko juttu

Kommentit (4)

Kummitäti

Näinhän se on : kun vanhemmat haluaa olla hyviä, he unohtavat, että myös vaivan näkeminen on oppimista ja vaivaahan on sekin kun joutuu ajattelemaan muita kuin itseään, jopa mitä voisi antaaa (vasta)lahjaksi. Tämä liittynee siihen ettei  sanoja  kiitos (eli kiitollisuutta) ja anteeksi myöskään nykyään kuulu......

vanhat tavat kunniaan!

Itse en oleta kummilapsiltani lahjoja. Mutta odotan kyllä, että lahjoista kiitetään. Usein kyse ei ole paljosta muusta kuin siitä, että tietää, että lahja on tullut perille. Ja kivahan on kuulla sekin, että lahja on ollut mieluinen. Valitettavasti ongelma ei ole vain lapsien. Moni aikuinenkaan ei osaa mielestäni kiittää saamastaan. Kyse ei ole iästä, vaan yleisesti kasvatuksesta.

Noomi

Nyt kolahti. Olen huono kiittämään muuten kuin suullisesti enkä jaksanut/viitsinyt vahtia, että lapseni kiittäisivat isovanhempiaan ja kummejaan. Tosin itsetehtyjä lahjoja, kortteja ja pikku paketteja on meiltä annettu. Mutta tuli tässä mieleen ihmetellä, missä on aikuisten vastavuoroisuus: kylään tullaan mutta ei ikinä kutsuta itse.

KK

Minä en odota tai  toivo saavani lahjoja, haluan niitä kyllä itse antaa. Lähinnä kiusaannun jos minulle annetaan jotain, minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Minulle riittää kun tiedän läheisteni pitävän minusta ja muistavan kortein, käymällä tai puhelimitse. Riittää jo pelkästään se, että ovat olemassa.

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat