Annukka

Luen usein nuorten naisten kertomuksia työuupumuksesta ja en yhtään ihmettele miksi on näin. Nykyisin opiskellaan
hyvä ammatti mieluummin akateeminen ja sammalla tehdään töitä, jotta on enemmän rahaa käytettävissä. Siinä
ohessa pitäisi löytää sopiva puoliso mieluummin saman tasoinen koulutus. Edessä on hyvän työpaikan haku ja
uralla eteneminen. Silloin viimeistään on aika hankkia lapsia, jos se on vielä mahdollista. Osalla tietenkin on lapset
jo opiskelun ohella hankittu. Kun on nuoriperhe niin elämä jatkuu samaan tahtiin kiireisenä. Äidin pitäisi edetä työssään/urallaan, hoitaa usein miten lapset sekä puoliso, pitää koti kunnossa/siivota/ruokahuolto, harrastaa (kunto-
sali/jooga/jumppa jne) käydä teatterissa, pitää yhteyttä naisystäviin, matkustella jne. Ei ihme, että nykyisin on
seuraus uupumus naisella ei niinkään miehillä. Miehet vaikka olisivat hyviä isiä/puolisoja osaavat priorisoida
tekemisensä. Nykyisin kirjoitetaan myös kuinka lapset ovat häiriintyneitä. En yhtään ihmettele perheen jatkuvaa
kiirettä. Lapsille tulisi suoda rauhallinen elämä kotona, tarhassa ja koulussa. Tarjota lapsille normaalia perhe-
elämää ja sopiva määrä harrastuksia perheen kanssa. Tuntuu, että on helpompi istuttaa pieni lapsi "pikkukakkosta
katsomaan" ja vähän vanhempana antaa hänelle kännykkä tai tabletti käteen. Silloin koko perhe kuluttaa
aikaansa oman kännykän/tabletin seurassa ja omissa oloissaan - rauhassa. Poikkeuksiakin on onneksi mutta
näinhän se menee usein nuorten perheiden elämässä. - Itse nyt mummina 40 v pankissa takanapäin. Monet
yt kokeneena ilman irtisanomista. Kahden akateemisen vanhempana. Kun itse olin "nuori" oli perhe/lapset ja
sitten työ ja harrastukset saivat odottaa eläkepäiviin. Nyt onkin sitten parasta aikaa elämässä kun on terve ja
saa harrastaa ja matkustaa mielin määrin. Lapsenlapsia emme voi nähdä usein koska he asuvat pääkaupunki-
seudulla ja elävät kiireistä elämää.

Kommentit (1)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat