Yksinhuoltajaksi jäänyt isä: "Vastuu lapsista ei pelottanut"

Katkeruus menneestä ei auttaisi mitään. Mieluummin Heikki tekee elämästä nyt mahdollisimman hyvän lapsilleen, läheisille ja itselleen.

Heikki Klingberg oli tottunut vauhtiin ja rock-elämään. Kaikki muuttui, kun hän jäi ensin viiden lapsen yksinhuoltajaksi ja sitten työkyvyttömyyseläkkeelle.Lue koko juttu

Kommentit (11)

Vierailija

Jotenkin ei tunnu oikealta, että ilmaiset kalliit harrastukset yhteiskunnan piikkiin perheen pojille.
Joku ihminen voi esim järjestää niin, että joku yhteisö alkaa juuri alakoululaisten ja muiden kautta kiusata, vainota, rääkätä yhtä porukassa 10 vuoden ajan. Esim 3vuotiaasta saakka tahallista systemaattista vainoa.
Toiset saavat nauttia ulkona olosta, mutta yhden tai hänen lastensa, alkaa välitön sirkkelöinti, huutaminen mahdollisimman kovaa.pihoista toiseen ymym
Alakoululaiset opetetaan porukassa kiduttamaan, vainoamaan.

Ihmiset voivat kehittää itselleen hyvin sairaita mielenkiinnon kohteita, harrastuksia.
Aina uudet perheet ryhtyvät vuorollaan, osa on jo muuttanut pois ja uudet aloittelevat. Pariskunta hoitaa suoraselkäisenä yhden perheen pahoinpitelyä ja on kovasti olevinaan samalla uhrinsa uhri.

Tämä juttu oli kyllä mukava lukeaEi ihmisiä kiinnosta ainakaan täällä kasvattaa hyviä ihmisiä.

Vierailija

Ja nämä harrastukset juurikin käyttävät itsevaltaisia, röyhkeitä tapoja tehdä mitä haluavat. Esim velkainen kunta maksaa näille kaiken. Viedään väkisin läpi kaavoja ja laitetaan kunta maksumieheksi.
Soraääniä ei saa olla tai alkaa esim tämöntyyppinen vaino

Vierailija

Se että joku harrastaa noita, ei tarkoita että ei ehtisi esim 10-20 perhern kanssa porukassa vainota kunnes jonkun terveys on tuhottu
Tietenkään kaikki noita harrastavat eivät vainoa vaan tarvitaan joku jessica jonesin kilgraven kaltainen , sarjamurhaajapersoonallisuus aloittamaan. Kun ihmiset lähtevät mukaan, aloittajan ei tatvitse tehdä mitään, päinvastoin varoitella shhh.

mutta minusta näyttää että noissa harrastuksissa usein on sama meininki, väkivallalla jos ei muuten ja itseä pidetään oikeutettuna.

PIN

Vierailija: tuollainen katkera vuodatus, joka jatkuu monen viestin verran ja jolla ei ole mitään tekemistä itse jutun kanssa, ei ole ihan tervettä. Ymmärräthän sen?

Tsemppiä Heikille. Kuulostaa siltä, että olet erinomainen isä. Melko arvokkaita harrastuksia näköjään sossu on lapsillenne maksanut, ei ole ollenkaan itsestäänselvää vaikka olisi miten köyhä perhe.

Se katkera

PIN kirjoitti:
Vierailija: tuollainen katkera vuodatus, joka jatkuu monen viestin verran ja jolla ei ole mitään tekemistä itse jutun kanssa, ei ole ihan tervettä. Ymmärräthän sen?

Tsemppiä Heikille. Kuulostaa siltä, että olet erinomainen isä. Melko arvokkaita harrastuksia näköjään sossu on lapsillenne maksanut, ei ole ollenkaan itsestäänselvää vaikka olisi miten köyhä perhe.


On totta, että terveyden rikkomimen näillä on tavoitteena. Kyllä tahallinen pahuus rikkoo mieltä.

Mutta omituista tosiaan että valtio ja kunnat pyörittävät ilmaisen infran näille harrastajille ja näköjään vielä maksamalla nämä harrastukset.

Alkaa tuntua siltä, että suomi on harvinaisen korruptoitunut ja nepotistinen ja sukupuoliväkivaltainen maa.

Serena

Hieno isä joka kasvattaa lapsistaan kunnon kansalaisia ja uusia veronmaksajia. Niitä Suomi tarvitsee. Joten ei kannata olla kateellinen jostain lasten harrastusmaksujen maksamisesta. Hienoa että ne rahat menevät urheiluun. Suomessa on jo liikaakin alkoholisteja ja huumeidenkäyttäjiä, myös nuorten joukossa. Nämä sosiaaliviranomaisten pienet rahat tulevat hyvään käyttöön. Jotenkin tuntuu että ihmisistä on tullut niin vihamielisiä. Mitään ei suotaisi toisille. Sairaseläkkeellä oleva mies joka jaksaa hoitaa lapsiaan kivuista ja säryistä huolimatta ja itseään säälimättä on todella hieno ihminen!

MommaBlue

Asiallinen juttu toisenlaisesta perheestä. Tosin otsikon perusteella saa kuvan isästä pienten lasten kanssa..

Mutta mikä ihme saa jotkut vainoharhaisina kuvittelemaan kaiken maailman aivopesuja sun muita kuten  salaliittoteorioita lasten harrastuksista??

Sairas mieli, kuten yksi järjen ääni vastasi.

Työtön neljän alaikäisen yh olen itse - vaikuttaako se, että olen nainen siihen, ettei sos.toimi tue lasteni harrastuksia kuin normimäärän, eli 200€ VUODESSA. Olkaa ihmeessä katellisia siitäkin...

Ja kyllä, yksi lapsistani harrastaa jääurheilulajia myös. Kausi-, varuste-, pelireissu- ja seuramaksut ovat hirveitä, mutta olen saanut hankittua tähän sponsorin.

Voimia ja jaksamista kaikille (meille) taloudellisten haasteiden kanssa painiskeleville! <3

Vierailija

Kyllä varmasti on hyvä isä ja ihminen.

Mutta tuskinpa pelaaminen sulkee pois huumeiden käyttöä tai alkoholia, tai muita vielä pahempia asioita, kuten porukassa yhden potkimista. On monia muita harrastuksia, kuten luonto, partio, porukassa kokkaaminen, laulaminen, suunnistus ym jotka eivät aiheuttaisi ympäristölle kuormaa ja ehkä myös korostavat enemmän parempaa ihmisyyttä.

Ärsyyntynyt

Voi sääli miten koko tarinasta joku nappaa vain sen lauseen jossa mainitaan kahden lapsen harrastukset. Kateellinen ihminen löytää aina syyn kateuteen. kadehditteko siis viiden lapsen yksinhuoltajaa vai hänen lapsiaan?
Muistaakseni Suomessa kaikki lapset pääsevät kouluun ja saavat siellä myös lounaan - kuinka moni muistaa kiittää yhteiskuntaa tuosta 'pienestä' investoinnista kaikkiin lapsiin?

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat