Lukijan kirje: Silmäni avautuivat ulkomailla

Ulkomailla asuessa alkaa arvostaa kaikkea sitä hyvää, mitä meillä täällä satavuotiaassa Suomessa on.Lue koko juttu

Kommentit (7)

MB

Kyllä asia näin on. Suomessa on asiat aika hyvin kaikinpuolin. Valittamista voi aina löytää joka asiasta jos vain haluaa. Tämä on tosiaan sitä että ei tiedetä oikein miten huonosti asiat voisivatkaan olla. Köyhyyttä löytyy myös Suomesta ja muistakin pohjoismaista. Mutta kaksi perusasiaa on ainakin melkein ilmaisia, terveydenhuolto ja koulutus. Jos jaksaa kouluttautua niin työn saaminen ja tulotaso on helposti nähtävissä. Asun itse ulkomailla (jo 13 vuotta), mutta kaipaan Suomeen. En elintason takia vaan luonnon, ihmisten ja ruoan takiakin. Myös ilmasto, jota kaikki parjaa, on minusta ihana Suomessa. Työnteko +35 asteessa ei ole kivaa eikä myöskään jatkuvassa vesisateessa ympäri vuoden. 

AA

Eipä tarvinnut olla kuin muutama kuukausi Amerikan mantereella kun oppi arvostamaan oman maan hienouksia:Pystyn lähtemään mihin vuorokauden aikaan vaan kadulle kävelemään,voin olla ILMAN autoa.Siellä ihmiset kummastelivat kun emme heti tarvinneet autoa.Kauppa oli sadan metrin päässä,kaikki muutkin palvelut.Lapsen koulu,mall(paikallinen julmetun kokoinen ostari),työpaikka,kirjasto.

No nämä aika pieniä asioita mutta kotimaassa vielä? uskaltaa liikkua jalkaisin milloin vaan

Mutta kyllähän ne amerikkalaiset osasivat näennäisen kohteliaisuuden.Lenkkipolulla vastaantulijaa tervehditään,kaupan kassa muisti aina kysyä miten menee( ei varmaankaan ihan oikeasti halunnut tietää miten)Mutta mukavalta aina tuntui,täällä Suomessa kun tervehtimistä ja kiitosta ei paljon enää yleisillä paikoilla kuule.

AM

Olin tänä kesänä kuusi viikkoa Suomessa parin vuoden tauon jälkeen. Ensimmäisenä aamuna kaivoin varastosta polkupyörän, jolla lähdin polkemaan keskisuuren kaupungin torille. Matkalla olin pakahtua onnesta, kun kuulin linnunlaulun ja haistoin vastaleikatun nurmikon tuoksun. Torilla join aamukahvit ja söin ruisleipää. Normaaliarjessani ulkomailla miljoonakaupungin vilskeessä voi vain haaveilla polkupyöräilystä, linnunlaulun kuulemisesta, vastaleikatun nurmikon tuoksun haistamisesta tai rauhallisen leppoisasta kahvihetkestä torilla, ruisleivästä puhumattakaan.

Tämän ensimmäisen aamun jälkeen ihmettelin päivittäin sitä vihreää ja puhdasta luontoa, joka ympäröi minua liikkuessani eri puolilla Suomea. Suomessa voi mennä metsään poimimaan mustikoita tai istua yksin järven rannalla. Ei tarvitse miettiä, onko se turvallista. Ja ylipäätään sellaisia paikkoja löytyy, joissa saa olla hiljaisuudessa.

Maailmalla asuessani kaipaan ajoittain Suomen järjestelmällisyyttä ja luotettavia viranomaispalveluita. Kuinka kehittynyt ja kaikista asukkaistaan huolta pitävä Suomi hyvinvointivaltiona onkaan, kun vertaa suureen osaan muista maailman maista! 

Olen kiitollinen rakkaasta Suomesta, johon saan palata lomailemaan ja ehkä taas jonakin päivänä asumaan.

Mariisa

Riippuu tosi paljon siitä, mihin maihin vertaa. Itse asuin Keski-Euroopassa ja Briteissä yhteensä n 15 vuotta. On totta, että Suomessa jotkut ulkoiset asiat ovat paremmin. Mutta on paljon sellaista, jonka vuoksi kaipaan taas pois täältä. Yleinen elämäntyylin raskaus, huono ilmasto, masentavat isot metsät ja suuri osa luontoa muutenkin. Mutta mikään paikka ei ole täydellinen, joten koetan keskittyä hyviin puoliin ja olla ulkomailla niin paljon kuin mahdollista.

Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Hei kaikki kommentoineet, kiva kuulla eri puolia ulkomailla asumisesta ja sen hyvistä ja huonoista puolista - ja Suomeen kaipaamisesta. Mariisan viesti on totta: mikään paikka ei ole täydellinen, joten hyviin puoliin kannattaa keskittyä. Onneksi niitä on joka maassa!

Metsä on ihana paikka

Ihmettelen miksi iso metsä voi olla jonkun masennuksen syy?

Eihän sinne tarvitse mennä, jos ei metsästä ja luonnosta tykkää. Itseäni "kyrsii"

pitkä pimeä talvi, mutta ihana valoisa kevät ja kesä tasapainottaa tuonkin epäkohdan.  Myös kylmyys ottaa joskus pattiin, mutta täytyy yrittää siitäkin olla kiitollinen kun on lukenut uutisia tämä kesän "helteistä" muualla Euroopassa.

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat