ADHD-lapsen äiti: ”Muista, että huonosti käyttäytyvä lapsi ei aina ole huonosti kasvatettu”

"ADHD ei näy, kuten moni muu vamma. Kun sain kuulla, että Osku on kiroillut ja sählännyt koulussa, teki mieli selittää kaikille, että kyllä meilläkin on rajoja asetettu," sanoo Oskun äiti. Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (73)

Tarkku

Liikutuin. Toivon voimia jatkossakin molemmille. Miten tärkeää on lapselle, että häntä opettaa oikeanlainen henkilö, koulutettu ja kokemusta omaava.

Vierailija

Ei mikään ole muillekaan helpppoa. Kaikilla on omat vaikeutensa.

Hiljaiselle rauhalliselle on aivan yhtä vaativaa olla ja keskittyä.
Eivät kaikki muut ole yhtä massaa ja osku erityinen.
Sählyssä säädetään edestakaisin, oppii levottomuutta ja aggressiivisuutta, olisiko voimistelu tai jooga parempi, minsi erityisopettaja käyttäisi sitä.

Toivoisin näille narsistijutuille lähteet

Vierailija

Äiti vaatii empatiaa ja huomiota muilta pojalle, mutta ei anna pisaraakaan itse opettajille tai muille ihmisille, jos nämä eivät anna etuoikeuksia tai toimi kuten hän haluaa ja vaatii.

Vierailija

Muilla on samalla tavalla vammoja, jotka eivät näy. Pahempia arpia. Olisiko adhd helpottunut, kun pohalle puhuu muiden tarpeista, tunteista? Hyvin pienestä, ei vasta koulussa. Ja käytännnössä vaatii poikaa huomioimaan muut, aina, äiti tekee sen lapsen puolesta, kun lapsi ei vielä osaa, ja rajoittaa lastaan aina kum hänen käytös vahingoittaa toisia tai riistää heiltä heidän oikeuksiaan

Vierailija

Uskomatonta paskaa teidän kommentit. Se että joku jakaa oman tarinansa tai oman lapsensa tarinan, ei tarkoita sitä että pitäisi muita vain massana. Kun kertoo mistä tahansa ongelmasta, pointti on kertoa siitä ongelmasta, ei analysoida kaikkia muitakin ihmisiä. Eikä tässä vaadittu muita olemaan yli-ihmisiä, vaan vähän ymmärrystä ja myös positiivista palautetta muilta. Sehän on kaikille itsestään selvää, että tällainen lapsi on rankka muullekin ympäristölle, mutta voisivat muut ihmiset silti koittaa myös jotain positiivista sanoa, vaikka muuten tulisikin omat rajat vastaan.

Jos maailma on täynnä tällä tavalla ajattelevia ihmisiä kuin nämä täällä kommenteissa, niin ei ihme että maailmassa on niin paljon vihaa. Jos ei edes tällaiseen asiaan voi empatiaa herua yhden lauseen verran, vaan pitää heti alkaa ruikuttaa ja inistä että muillakin on vaikeaa. Menkää vähän itseenne.

Eritumyisryhmän avustaja

Tämähän on äidin puoli asiasta, se useimmille näkymätön, ei hänen tarvi kaikkia puolia selittää. Miksi koulu siirsi lapsen väkisin normaaliryhmään? Eikä sitten nähdä lisästressiä joka lapselle aiheutuu ja toki opettajalle mahdotonta tilannetta myös? Mutta siis lapsen sopeuduttava vaikka ei vaan pysty. Väkisin tehtävä ADHD-lapsesta myös mielenterveyspotilas?
Lopulta löytyy opettaja jonka keskittyy pelaamaan sillä mihin lapsi pystyy ja siitä lähtien kehittämään lapsen keinoja selviytyä. Jos tilanne ei olisi mennyt niin pahaksi, ei olisi tarvinnut muistuttaa että kouluun tuleminen on tärkeää vaikka myöhästyisikin. Ainut, mitä tarvittiin oli se että lapsi sai myös positiivista palautetta. Kyllä siellä pienryhmässä takuulla säännötkin on, sieltä vaan ei välttämättä joka pikkujutusta laiteta sähköpostia vanhemmille jotka ei kuitenkaan pysty mitään asialle tekemään.

Vierailija

Jos kuvittelen, että oma lapsi olisi saanut kaiken ekstran, kehut, ym kehuisin ja kiittäisin muita, en tuomitsisi koulua ja miettisin miten paljon toiset ovat jääneet paitsi oskun takia.
Montako masennusta ym kun ksikillw ei ole riittänyt.
Tämä äiti taas näkee edelleen vain oman pojan
Ei myöskään kerro kasvatuksen sisällöstä mitään.
Tyhjöt jankkaamiset ja telkkarikiellot eivät ole kasvatusta ja muiden kunnioittamista

Vierailija

Suomi on lasten diagnoosien luvattu maa.
Huolimatta siitä, että täällä toisin kuin muualla lapset elävät vapaammin eli on vapaata leikkiä pidempään ja enemmän. Sama kansa sairastuu myöhemmin enemmän mielen sairauksiin, joka kolmas kärsii väkivaltaa parisuhteessa, tutkimuksissa rajoitusten maissa elävät lapset raportoivat viihtyvänsä koulussa paremmin.

Ennen, kun lapset otettiin pienestä saakka työhön kantoliinassa, ei kenenkään kanssa tapeltu ja jankutettu turhaan, ja näin ehkä jää huomionhaku päälle, vaan luonnostaan kun piti tehdä muutakin kuin keskittyä lapseen, ongelmiakaan ei tullut.

Nykykehitys on kestämätön sekä taloudellisesti että henkisesti ( kaikki uupuvat), että Suomen kannalta, kun opettajiksi ei enää tässä tilanteessa kohta ole tunkua.

mutsi

Vedet silmissä luin artikkelin. Tahtoisin antaa halin äidille ja Oskulle; olette kestäneet paljon ja vielä tulee paljon kestettävää. Onneksi on löytynyt ammattitaitoinen ope Oskulle! Voi kun opettajat muistaisivat sen positiivisen palautteen merkityksen myös näiden 'vaativien tapaustenkin' kohdalla.

Meidän tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lapsen itsetunto on opettajien toimesta poljettu murskaksi jatkuvalla kritiikillä. Ope toitottaa kulmat kurtussa vaan, että keskity paremmin, huolehdi tehtävistäsi ym., mutta ei tajua ettei tämän lapsen aivot pysty siihen ilman tukea!

Meillä on löytynyt apu keskittymiseen musiikista, jota kuunnellaan kuulokkeilla aina läksyjä tehdessä ja nykyään myös oppitunneilla. Mutta tässäkin keinossa tuli perisuomalainen asenne vastaan; musiikin ottamista apuvälineeksi oppitunneille piti harkita kovasti, ettei vain lapsen luokkakaverit tule kateellisiksi!

Anna

On se kyllä kumma juttu että jos sairaus ei näy ulos päin, sitä ei ole olemassakaan. Adhd on tietääkseni ihan oikea virallinen sairaus joka jollekin tulee mutta toiselle ei. Kasvatus ja rajat on toki oltava kuten muillekin mutta kun se lapsi ei vaan voi mitään sille että on vilkkaampaa ja toimeliaampi kuin muut eikä jaksa aina keskittyä. Pitäisikö nämä lapset pitää poissa tieltä ja silmistä että ei vaan teidän terveet kullannuput saa vaikutteita. Ja tuskin kukaan on väittänyt etteikö muillakin olisi ongelmia. Tämä äiti nyt vaan halusi kerto oman tarinansa jotta muut ymmärtäisivät että kaikki lapset eivät synny terveinä eikä kaikki näy aina ulos päin. Ei pidä tuomita jos ei tunne.

Vierailija

On se jännä, miten niin moni ulkopuolinen taas luulee tietävänsä Oskun äidin kasvatustavat ja syyttää häntä. ADHD vaatii opettajalta enemmän ammattitaitoa ja ymmärrystä ja useinkaan se normiluokkaopetus ei riitä. Ei se tarkoita sitä, että luullaan olevan etuoikeutettuja tai vaaditaan sääliä. Vähän sama, kuin liikuntavammainen voi tarvita oman avustajan. ADHD ei vain näy samalla tavalla ulospäin. Lukekaa kriitikot hieman aiheesta ennen kuin alatte mollaamaan. Ja mitä tuo negatiivisuuden hyödyttää?

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Äiti ei kertaakaan pohdi opettajiakin ihmisinä, joilla on rajalliset voimat ja 25 muuta oppilasta, ei kertaakaan mieti muita oppilaita ja heidänkin oikeuksiaan kaikkeen siihen samaan, selän rapsutukseen, ym. mitä hän vaatii omalle lapselleen, ei kertaakaan mieti, onko monella muulla lapsella paljon suurempia traumoja tai suruja tai murheita joiden vuoksi heidän tarpeet ovat paljon suuremmat.

Lähes aina on niin, että ne, ketkä jaksavat ja uskaltavat metelöidä, ovat vähemmän tarvitsevia, kuin ne, ketkä eivät. Rikki menon vaara on hiljaisella suurempi.

Jos tämä äiti on aivan alusta saakka vaatnut omalta lapseltaaan muiden näkemistä, ja antanut itse siitä esimerkin, että ottaa huomioon muut vaikka itsellä on vauva, vaatinut poikaansa huomioimaan muut, eikä miettimään, mitä koko ympäristö pitäisi pojan eteen tehdä, olisiko tilanne toinen

Nyt koko tämä tarina pyörii vain oman navan ja oman lapsen navan ympärillä, kaikki muut ovat massaa, joilla ei nähdä samoja tai suurempia traumoja ja tarpeita.

Mulla on kaksi tavallista lasta ja yksi ADHD.  Kaikki ovat samaa sukupuolta. Samassa perheessä, samoilla säännöillä, samoilla arvoilla, samalla ravinnolla. Silti yksi on täysin erilainen kuin muut.

Ja ei ADHD ole mitään ilkeyttä tai yritystä viedä muilta huomiota. Oma ADHD:ni ei koskaan kiusaa muita, rakastaa ja tuntee syvemmin kuin kukaan muu tuntemani lapsi. Kantaa huolta eläimistä ja luonnosta, rikkinäistä sukkaakaan ei raaskisi heittää roskiin, ettei sille tulisi paha mieli.

Ja hän pitää hyvin paljon ääntä. Harhautuu tekemään mitä sattuu. Tippuu tuolilta vähän väliä. Halatessaan rutistaa niin että aikuinenkaan ei meinaa saada henkeä. Aiheuttaa koulussa harmaita hiuksia opettajille levottomuudellaan, mutta samalla myös hurmaa huumorillaan.

Hänen kanssaan on tehty kymmenkertainen työ verrattuna tavallisiin sisaruksiinsa, lähes joka asiassa. Väsytty, menetetty toivo, ja taas noustu ja uskottu, että kyllä hän vielä paikkansa löytää.

Mutta todellakin myös törmätty tuhannesti siihen jatkuvaan paheksuntaan ja kyräilyyn, mitä juuri yllä olevan kaltaiset kirjoittajat harjoittaa. Pientä lasta kohtaan. Ilman pienintäkään halua ymmärtää, että yhtä vähän kuin cp-vammainen voi vaan suoristaa kehonsa ja alkaa liikkua kuin muut, ADHD-lapsi voi lopettaa levottomuutensa ja keskittymishäiriönsä.

Ei siinä mitään, onneksi meillä on kahden puolen iso suku ja liuta ystäviä tämän lapsen puolella ( ja toki muidenkin, he vain eivät tarvitse sitä samalla tavalla) nyt ja aina.

PS. Kohta menen nukkumaan, ja kuten joka ilta lapseni sanoo minulle: "hyvää yötä äiti, rakastan sinua. Näe unta kaikesta ihanasta, kukista ja rakkaudesta".

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat