ADHD-lapsen äiti: ”Muista, että huonosti käyttäytyvä lapsi ei aina ole huonosti kasvatettu”

ADHD-lapsen äiti: ”Muista, että huonosti käyttäytyvä lapsi ei aina ole huonosti kasvatettu”

"ADHD ei näy, kuten moni muu vamma. Kun sain kuulla, että Osku on kiroillut ja sählännyt koulussa, teki mieli selittää kaikille, että kyllä meilläkin on rajoja asetettu," sanoo Oskun äiti. Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (78)

ADD-äiti

Tietämättömyys loistaa kommenteissa. Moni tuntuu luulevan, että ADHD:ta ei ole edes olemassa tai että ADHD-lapsi kykenee säätelemään impulssejaan ja toimintaansa samalla tavalla kuin neurotyypilliset lapset. Vähättely on kammottavan typerää ja loukkaavaa.

Olen toki sitä mieltä, ettei kenelläkään ole oikeutta häiriköidä tunnilla ja opettajan on saatava tehdä työnsä rauhassa. Opettajan kuuluukin ehdottomasti olla tietoinen neuropsykiatrisen häiriön oireistosta ja siitä, miten asiat olisi hyvä hoitaa. Erityislasten itsetunto on usein alhainen juurikin siksi, kun ihmiset odottavat heidän suoriutuvan asioista samalla tavalla kuin muutkin. Samaan muottiin tunkeminen ei vain onnistu! Pienryhmä hyvän opettajan johdolla on paras ratkaisu, jos tavallinen luokka tuntuu liian haasteelliselta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lto

Ihana kirjoitus. Itse (tavallisena) lto:na usein ihmettelen, miten vähän päiväkotiympäristössä tunnetaan adhd:ta ja muita neuropsykologisia häiriöitä. Mielestäni on supertärkeää, että lasta ei käsketä keskittymään, vaan AUTETAAN keskittymään. Keskittyminen ei ole kyky, mitä pystyy kehittämään. Vertailun kohteena esimerkiksi lapsi, jonka jalat ei toimi. Tällaista lasta et voi opettaa kävelemään, mutta voit tarjota hänelle apuvälineitä liikkumiseen tai muuttaa ympäristöä niin, että se sopii hänelle paremmin. Hienoa, että lto keksi apuvälineeksi selän rapsuttamisen :)

P

Heippa. Itse olen erityisopettaja ja itselläni on vilkas lapsi jonka on vaikea olla paikallaan. Itsekin olen varmasti syyllistynyt ainakin nuorena opena ihmettelemään miksi lapsi ei pysy paikoillaan. Toisaalta samaa ihmettelyä olen saanut osakseni. Olen ehdottanut kuulokkeita, istuintyynyä yms. Jotka ope on todennut hyviksi?ihana että hän on ollut valmis kokeilemaan....keskustelu on ollut hedelmällistä ja muutoksia on saatu aikaan. Kasvattajana en todellakaan koe itseäni kurinpitäjäksi. Koulun pitää todellakin muuttua ja meidän opettajien myös niin että jokaisen on hyvä olla ja opiskella.

Omakulta

Et nyt laisinkaan ymmärtänyt tarinaa. Tule alas siitä norsunluuntornista. Äidin tehtävä on suojella omaa lasta, ei miettiä opettajan työtaakkaa!

Vierailija

Kasvattajana toimimisessa on aina omat haasteensa, mutta erityisesti ADHD-lapsen/nuoren hyvinvoinnin saavuttamiseen tarvitsemme "tukea" myös kanssakulkijoilta (erityisesti opettajilta) ja tuella tarkoitan yhteistyötä ja ymmärrystä.
Joustava opettaja, joka ottaa vinkkejä vastaan vanhemmilta ja vastaavasti vanhempi, joka kuuntelee opettajan toiveita sulassa sovussa ja ilman tuomitsemisia on parasta mitä lapselle voi tarjota.
Lapsesta ei tule luokan enkeli-oppilasta omine ominaisuuksineen, mutta yhteistyön ollessa selkeämpää, helpompaa ja ymmärrettävänpää on koko luokan yhteistyö sujuvanpaa.
Oikeanlaiset ihmiset oikeilla hetkillä ovat erityisen tärkeitä vanhemmalle, hänen jaksamiselleen antaen voimia yrittää edelleen parhaansa kasvattajana, vaikka epäusko välillä kalvaisikin (kuten varmasti jokaista vanhempaa, joka parhaansa yrittää).
Voimia kaikille kasvattajille, on se lapsi sitten oma tai toisen... Muistakaa että hyvät palautteet ei mene koskaan hukkaan, nekatiivisia on joskus annettava, mutta nekin voi nätiksi muotoilla ja väitän, että osan niistäkin voi jättää ääneen sanomatta tai wilmaan kirjoittamatta.

Vierailija

Lto kirjoitti:
Ihana kirjoitus. Itse (tavallisena) lto:na usein ihmettelen, miten vähän päiväkotiympäristössä tunnetaan adhd:ta ja muita neuropsykologisia häiriöitä. Mielestäni on supertärkeää, että lasta ei käsketä keskittymään, vaan AUTETAAN keskittymään. Keskittyminen ei ole kyky, mitä pystyy kehittämään. Vertailun kohteena esimerkiksi lapsi, jonka jalat ei toimi. Tällaista lasta et voi opettaa kävelemään, mutta voit tarjota hänelle apuvälineitä liikkumiseen tai muuttaa ympäristöä niin, että se sopii hänelle paremmin. Hienoa, että lto keksi apuvälineeksi selän rapsuttamisen :)

No johan nyt jotakin. Jos lto sanoo, ettei keskittymistä pysty kehittämään, en enää ihmettele, jos päiväkodista kouluun siirtyvät lapset ovat entistä heikommin keskittyviä.

Kyllä vuosien kokemuksella voin sanoa, että keskittymistä voi harjaannuttaa ja kehittää erittäin paljon.

On helppo mennä tuollaisen ajatuksen taakse (Keskittyminen ei ole kyky, mitä pystyy kehittämään.) ja jättää sillä varjolla opettamatta lapsille keskittymistä.

Surkea on myös vertaus lapseen, jolla jalat eivät toimi, jolloin kyse on fyysisestä "vammasta", mitä keskittymättömyys ei ole.

Vierailija

"Kaikki lapseni ovat kasvaneet tismalleen samassa ympäristössä, ja tosiaan kaksi on ihan tavallisia. Se mitä olen huomannut, on tavallisten lasten kyky omaksua perinteiset toimintatavat muualtakin, vaikka itse en aina pysty niitä tarjoamaan. He siis ovat varsin itseohjautuvia yhteiskunnan ja esim. koulun normeihin. Sitten taas se, joka on kaltaiseni ei ole, ja usein mietinkin että meillä on välillä aika lailla "sokea taluttaa rampaa"- tilanne."

Kaikki perheen lapset (kaksosia tai kolmosia...lukuun ottamatta) ovat aivan erilaisessa kasvuympäristössä. Ensimmäinen on syntyessään ainoa lapsi vanhempansa/vanhempiensa kanssa, toinen syntyy tilanteeseen missä on yksi vanhempi lapsi jne. eli jokaisella lapsella on eri ympäristö syntyessään ja kasvaessaan, tismalleen samanlaisesta ei voi puhua. Lisäksi perheen olosuhteet muutuvat vuosien aikana. Vanhempien jaksaminen ja suhtautuminenkin lapsiin muuttuu vuosien aikana ja siten jokaisen lapsen varhaisvuodet ovat perheessä erilaiset.

Vierailija

Ja sinä kasvatusalalla toimiva et vissiin ole koskaan kuullut sellaisesta, että ADHD on erittäin vahvasti PERIYTYVÄ????

Ja että on ihan hirveän todennäköistä, että ADHD-lapsella on vähintään toinen vanhempi myös ADHD, nykyään vielä valitettavan usein diagnosoimaton. ELi ihminen, joka on koko elämänsä kamppaillut ADHD:n kanssa saamatta koskaan mitään apua. 

Itselläni on ADHD ja kolme lasta joista yhdellä ADHD. Hyvin pitkään itsekin luulin, että minulla on kaksi hämmentävän rauhallista lasta ja yksi tavallinen. Koska vertasin tietysti lapsiani omaan kokemusmaailmaani, ja enhän minäkään ollut ollut muuta kuin "itsepäinen pyryharakka, huomiohakuinen" jne.

Kaikki lapseni ovat kasvaneet tismalleen samassa ympäristössä, ja tosiaan kaksi on ihan tavallisia. Se mitä olen huomannut, on tavallisten lasten kyky omaksua perinteiset toimintatavat muualtakin, vaikka itse en aina pysty niitä tarjoamaan. He siis ovat varsin itseohjautuvia yhteiskunnan ja esim. koulun normeihin. Sitten taas se, joka on kaltaiseni ei ole, ja usein mietinkin että meillä on välillä aika lailla "sokea taluttaa rampaa"- tilanne.

En väitä etteikö kasvatuksella olisi mitään tekemistä lapsen käytöksen kanssa, olipa kyseessä erityislapsi tai ihan tavallinen. 

ADHD:ta, siis oikeaa ADHD:ta ei voi kasvatuksella kuitenkaan sen paremmin aiheuttaa kuin parantaakaan. Se vaatii aina aika paljon luovimista elämässä, mutta parhaimmillaan se on ihan mieletön rikkaus.[/quote]
Kaikki samanlaisuus jommankumman  vanhemmankaan kanssa ole aina periytyvää vaan voi olla hyvinkin juuri ympäristön muokkaamaa tai ympäristöstä opittua.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti ei kertaakaan pohdi opettajiakin ihmisinä, joilla on rajalliset voimat ja 25 muuta oppilasta, ei kertaakaan mieti muita oppilaita ja heidänkin oikeuksiaan kaikkeen siihen samaan, selän rapsutukseen, ym. mitä hän vaatii omalle lapselleen, ei kertaakaan mieti, onko monella muulla lapsella paljon suurempia traumoja tai suruja tai murheita joiden vuoksi heidän tarpeet ovat paljon suuremmat.

Lähes aina on niin, että ne, ketkä jaksavat ja uskaltavat metelöidä, ovat vähemmän tarvitsevia, kuin ne, ketkä eivät. Rikki menon vaara on hiljaisella suurempi.

Jos tämä äiti on aivan alusta saakka vaatnut omalta lapseltaaan muiden näkemistä, ja antanut itse siitä esimerkin, että ottaa huomioon muut vaikka itsellä on vauva, vaatinut poikaansa huomioimaan muut, eikä miettimään, mitä koko ympäristö pitäisi pojan eteen tehdä, olisiko tilanne toinen

Nyt koko tämä tarina pyörii vain oman navan ja oman lapsen navan ympärillä, kaikki muut ovat massaa, joilla ei nähdä samoja tai suurempia traumoja ja tarpeita.

Mulla on kaksi tavallista lasta ja yksi ADHD.  Kaikki ovat samaa sukupuolta. Samassa perheessä, samoilla säännöillä, samoilla arvoilla, samalla ravinnolla. Silti yksi on täysin erilainen kuin muut.

Ja ei ADHD ole mitään ilkeyttä tai yritystä viedä muilta huomiota. Oma ADHD:ni ei koskaan kiusaa muita, rakastaa ja tuntee syvemmin kuin kukaan muu tuntemani lapsi. Kantaa huolta eläimistä ja luonnosta, rikkinäistä sukkaakaan ei raaskisi heittää roskiin, ettei sille tulisi paha mieli.

Ja hän pitää hyvin paljon ääntä. Harhautuu tekemään mitä sattuu. Tippuu tuolilta vähän väliä. Halatessaan rutistaa niin että aikuinenkaan ei meinaa saada henkeä. Aiheuttaa koulussa harmaita hiuksia opettajille levottomuudellaan, mutta samalla myös hurmaa huumorillaan.

Hänen kanssaan on tehty kymmenkertainen työ verrattuna tavallisiin sisaruksiinsa, lähes joka asiassa. Väsytty, menetetty toivo, ja taas noustu ja uskottu, että kyllä hän vielä paikkansa löytää.

Mutta todellakin myös törmätty tuhannesti siihen jatkuvaan paheksuntaan ja kyräilyyn, mitä juuri yllä olevan kaltaiset kirjoittajat harjoittaa. Pientä lasta kohtaan. Ilman pienintäkään halua ymmärtää, että yhtä vähän kuin cp-vammainen voi vaan suoristaa kehonsa ja alkaa liikkua kuin muut, ADHD-lapsi voi lopettaa levottomuutensa ja keskittymishäiriönsä.

Ei siinä mitään, onneksi meillä on kahden puolen iso suku ja liuta ystäviä tämän lapsen puolella ( ja toki muidenkin, he vain eivät tarvitse sitä samalla tavalla) nyt ja aina.

PS. Kohta menen nukkumaan, ja kuten joka ilta lapseni sanoo minulle: "hyvää yötä äiti, rakastan sinua. Näe unta kaikesta ihanasta, kukista ja rakkaudesta".

Useimmat ihmiset, ja lähes kaikki vanhemmat, kärsivät melusta.

Nauttiiko lapsi muiden huutamisesta lähellään? Yleensä lapsikaan ei pidä melusta, jos ei ole itse mukana aiheuttamassa.

Mielestäni jos lapsi meluaa vaikka tietää toisten kärsivän, on julmaa ja kiusaamista, siinä kuin jos hän vaikka löisi muita, koska on niin temperamenttinen eikä halua pahaa kenellekään mutta adhd panee lyömään.

Molempiin vaikuttaa kasvatus ja esimerkki.
Molemmat ovat perinteisiä
sodankäynnin välineitä.

Meluava ei ole -vaikka stereotypia niin väittää-yleensä huumorintajuinen tai rohkea. Päinvastoin, yleensä kiusaajat ovat äänekkäitä ja rohkeat niitä hiljaisia, jotka eivät mene lauman mukaan kiusaamaan.

Vierailija

Toki melu on ok, jos vanhemmat ohjaavat sen pitämisen tilaan, jossa se ei vaikuta muihin, kuin niihin, jotka vapaaehtoisesti ovat mukana sitä aiheuttamassa, aivan kuten paini ja nyrkkeilykin ovat ok, kunhan kaikki osallistujat ovat mukana omasta halusta, eikä kiusata sivullisia.

Jos taas sivullisille tulee haittaa, niin ei todellakaan ihmistä voi sanoa kiltiksi, oli se haitta melu tai muu väkivalta, jos vanhemmat eivät kasvata muiden huomiointiin

Vierailija

En tiedä muiden kokemuksista, mutta omalla luokalla vain kaksi hiljaista nörttiä poikaa eivät olleet kiinnostuneita naureskelemaan ja pilkkaamaan luokan ajoittain poikien pilkkaamaa poikaa, joka oli päättänyt suhtautua kiusaamiseen ottamalla pellen roolin. Kukasn tytöistä ei myöskään kiusannut.

En ymmärrä, mistä äänekkyyden ja rohkeuden tai reiluuden välille on luotu yhteys. Oma kokemus on päinvastainen.

Ne hiljaiset olivat rohkeita ja empaattisia ja kärsivät tilanteesta. Meluajat ilkeitä raukkamaisia pelkureita, jotka juuri ja juuri uskalsivat hengittää ilman kaltaistensa seuraa, räkäpilkkanaurusormellaosoittelu,ym tapojaan.

Vierailija

Ja aikuisia kiusaajia kun tunnen, heidän mielestään hiljainen ja kiltti on alistettu kotonaan.
No tämä "alistettu" ainakin oli rohkea, lukemattomat ne kerrat, kun näillä melyaville toisia osoitteleville sanottu, lopeta, Virtanen!, vaikka kiusaamisen kohteena joku muu.

Kun taas meluavat laumassa "rohkeat meluajat eivät uskaltaneet muuta kuin liittyä mukaan pelosta, että seuraava pilkan kohde on itse.

Vierailija

Mistähän se oikein johtuu, että sama ADHD-diagnoosin saanut oppilas koulussa käyttäytyy eri tavalla eri aikuisten kanssa? Jonkun ei tarvitse sanoa kuin kerran ja lapsi osaa olla aina hänen läsnäollessa kunnolla. Eikä tuo aikuinen lainkaan huuda eikä ole ilkeä. Olen itse seurannut tilannetta päivittäin!

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
  

Ja sinä kasvatusalalla toimiva et vissiin ole koskaan kuullut sellaisesta, että ADHD on erittäin vahvasti PERIYTYVÄ????

Ja että on ihan hirveän todennäköistä, että ADHD-lapsella on vähintään toinen vanhempi myös ADHD, nykyään vielä valitettavan usein diagnosoimaton. ELi ihminen, joka on koko elämänsä kamppaillut ADHD:n kanssa saamatta koskaan mitään apua. 

Itselläni on ADHD ja kolme lasta joista yhdellä ADHD. Hyvin pitkään itsekin luulin, että minulla on kaksi hämmentävän rauhallista lasta ja yksi tavallinen. Koska vertasin tietysti lapsiani omaan kokemusmaailmaani, ja enhän minäkään ollut ollut muuta kuin "itsepäinen pyryharakka, huomiohakuinen" jne.

........

En väitä etteikö kasvatuksella olisi mitään tekemistä lapsen käytöksen kanssa, olipa kyseessä erityislapsi tai ihan tavallinen. 

ADHD:ta, siis oikeaa ADHD:ta ei voi kasvatuksella kuitenkaan sen paremmin aiheuttaa kuin parantaakaan.  

Niin ympäristö todella muokkaa lapsen aivoja ja antaa oppimismallin toimintatavoille. 

Ei omena puustakauas putoa.

Vierailija

Kaikki ihmiset ovat virheellisiä.
Adhd-lapsen vanhempi voi paheksua muita, kun kaikki eivät ymmärrä, että huuto ja mekastus kuuluu adhd-lapselle kuin peukalo käteen, eikä hänen tarvitse diagnoosim takia huomioida muita.

Sama äiti tai isä saattaa itse paheksua jonkun ulkonäköä , lihavuutta, hänen mielestään liian pientä vaatetusta ( ymmärtämättä iän tuomia rajoitteita tai kokeilunhalua), eikä hän ymmärrä, että ulkonäkö ja elämä ovat yksityisasioita, silloin kun ei tahallisesti tehdä muille haittaa.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Mistähän se oikein johtuu, että sama ADHD-diagnoosin saanut oppilas koulussa käyttäytyy eri tavalla eri aikuisten kanssa? Jonkun ei tarvitse sanoa kuin kerran ja lapsi osaa olla aina hänen läsnäollessa kunnolla. Eikä tuo aikuinen lainkaan huuda eikä ole ilkeä. Olen itse seurannut tilannetta päivittäin!

On myös koteja, joissa ihmisiä arvotetaan sukupuolen tai iän tai aseman mukaan, ja näin opetetaan, että henkilöstä riippuu, tarvitseeko häntä kunnioittaa, vai saako häntä esimerkiksi kiusata tai yllyttää muutakin luokkaa häntä nöyryyttämään ja kohtelemaan huonosti.

Vierailija

Tai vastaavasti kotiloissa lapsilauma laitetaan rivarissa yksinäisen naisen ikkunan alle helpommin kuin oman ikkunan viereen tai moottoripyöräjengiläisen tai perheen, jolla on paljon sosiaalista verkostoa. Tai tramppa. Tai muu huuto.

Raukkamaista halpamaista käytöstä, jolla opetetaan lapset kiusaamaan heikointa, sitä ketä voi, sen sijaan että opetetaan ottamaan muut huomioon tai kunnioitetaan tasapuolisesti kaikkia aiheuttamalla haittaa vain itselle, vaikkapa.

Näin saadaan pedofiileja, raiskaajia, ehkä menestyjiä, mutta heikoimman hyväksikäyttäjiä tilanteessa, kun kukaan ei näe tai ei voi jäädä kiinni, tai kiinnijäämisen mahdollisuus on pieni.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat