Aino, 11, oli aina yksin – kunnes luokkakaverin äiti tarttui toimeen

Aino, 11, oli aina yksin – kunnes luokkakaverin äiti tarttui toimeen

Jokaisen vanhemman pitäisi kysyä lapseltaan, jääkö joku leikin ulkopuolelle. Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (41)

Huolestunut äiti

Mitä pitäisi tehdä kun on sen yksin jätetyn äiti?... Tyttäreni 12v on välitunnit aina yksin... Hänet jätetään leikkien ulkopuolelle vaikka onkin ulospäinsuuntautunut ja humoristinen... En ymmärrä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Gisellegaselli

Hienoa että tarina sai noin hyvän lopun! Itse olin se "näkymätön" ja vaikka elämäni näin aikuisena on periaatteessa oikein hyvää, kyllä se vuosien syrjiminen jälkensä jättää. Tavalla tai toisella.

Lapsille turvallinen elämä

On todella hienosti tehty. Samalla tavalla meidän kaikkien tulee tehdä, auttaa toisiamme ja lapsiamme. Itse koitan tutustua muihiin luokan perheisiin ja siten löytää keinoja lapseni yksinäisyyteen. Tuo näkymätön poissulkeminen ja lupausten pettäminen on vaikeasti havaittavissa ja siksi puuttuminen ilmeisesti haaste. Mutta haluan asiaan muutosta positiivisin keinoin. Kirjoitus oli hyvä herättäjä!

Äiti itsekin

Ystäviä voi yrittää löytää myös oman luokan ulkopuolelta, harrastuksista ja omasta pihapiiristä. Munkin lapsuuden hyvät ystävät joita edelleen tapaan oli ensin naapurista ja sitten rinnakkaisluokalta. Oma lapseni tapaa ja vierailee lapsilla joihin on tutustunut ipssä tai jo tarhassa ja jotka ovat rinnakkaisluokilla. Ehkä joku uusi harrastus mihin voisi alkuun mennä vanhempikin mukaan esim partio voisi auttaa.

Ystävin silmin

Olen kuullut näiden "opettajien" kommentteja opettaja ystävältäni heille ei merkitse pieni ihminen mitään. Ystäväni voi pahoin useasti golleekoiden sanoista ja tekemisistä. Harmi!!!

Vierailija

Kaveritaitoja voi myös harjoitella kotona ja keskustella, miten niitä kaverieta saa: olemalla kiinnostunut toisista, osoittamalla innostusta toisten leikkiehdotuksia kohtaan, hymyllä, katseella ja menemällä mukaan vaikka pelottaisi. Olemalla myös itse kaveri, ei vain odottaa sitä toisilta.
En lähtisi syyttelemään muita, en lapsia, vanhempia tai opettajia. Halutessaan vanhemmat voivat olla aktiivisia ja esimerkiksi kuljettaa lastaan tilanteisiin ja tapahtumiin, missä lapsi saa mahdollisuuden tavata toisia lapsia. Hyviä harrastusmahdollisuuksia on tarjolla lapsille paljon, jos valitsee sellaisen, missä ollaan ja tehdään toisten kanssa, esim. partio, kuoro, tanssi, joukkueurheilulajit ym. Eikä kaikki ole rahasta kiinni, tahtoa ja kekseliäisyyttä tarvitaan.
Tutkittu juttuhan on, mitkä tekijät ja piirteet tekevät lapsesta suositun kaverin: aktiivisuus, huumori, sosiaalisuus, neuvottelukyky, joustavuus ym. Tulos on ihan sama kuin aikuistekin maailmassa; ei siis odoteta lapsilta liikoja, mihin eivät aikuisetkaan yllä.

Airuli

Ainonkaa kirjoitti:
Ompa ollut fiksu äiti, kun on osanut kysyä ystävistä. Saattaa olla merkittävä puuttumin, ennen Ainon syrjäytymistä.

Todella fiksu äiti! Noin tekemällä voisi monta lasta tehdä onnelliseksi, eikä se olisi keneltäkään pois, päinvastoin! Sensijaan tuntuu että kyseiseltä opettajalta on ollut tieto/taito/halu asiaan puuttua hukassa!

Vierailija

"Tutkittu juttuhan on, mitkä tekijät ja tekevät lapsesta suositun kaverin: aktiivisuus, huumori, sosiaalisuus, neuvottelukyky, joustavuus ym. Tulos on ihan sama kuin aikuistekin maailmassa; ei siis odoteta lapsilta liikoja, mihin eivät aikuisetkaan yllä."

Tuo ym on kyllä ihan ymmärtämättömän henkilön sanoja. Koulussa jätetään yleensä valtapelin tuloksena ulkopuoliseksi. Siihen pitää puuttua. Jutun äiti teki juuri siten, kuin jokaisen pitäisi tehdä. Varsinkaan kiusattua ei saa syyttää!

Tätä on katsottu pitkään Suomessa, kuka vihdoin uskaltaa kriminalisoida kiusaamiseen puuttumattomuuden??

Ullastiina

Suosittu oppilas. Pelkäsin kauan koska Suomeenkin rantautuu tuo amerikkalainen ilmiö. Kyllä kaikkien lasten pitää kelvata.

Opettaja ei ollut tehtävänsä tasalla. Hyvä opettaja opettaa myös miten toisten kanssa ollaan - se kuuluu ns kasvatukseen. 'Sivistys on kykyä ymmärtää miltä toisesta tuntuu', meillä opetettiin koulussa.

Onneksi oli yksi viisas kasvattaja - toisen oppilaan äiti!

Vierailija

Meillä poika syrjäytettiin luokalla kun hän oli erilainen, sairasti diabetestä. Meilläkin kuraattorin vastaus oli tyrmistyttävä; ei ketään voi pakottaa leikkimään poikasi kanssa. Pian opettaja kuitenkin alkoi järjestämään luokalle yhteistä leikkiä yhdelle välitunnille joka päivä. Lapseni pääsi näin mukaan leikkeihin ja toiset tutustuivat häneen ja huomasivat pian hänen olevan sairaudesta huolimatta aivan tavallinen poika. Nyt lapsemme on yksi luokan pojista ja mukana leikeissä joka välitunti. Pienellä teolla eli yhdellä ohjatulla välitunnilla oli todella iso merkitys poikamme elämään. Nyt olen myös kuullut että tämä auttoi muitakin luokan lapsia. Kiitos opettajalle tästä "pienestä teosta".

Marple719

Olin silloinkin äiti, 13 vuotta sitten, sellainen auttajaäiti, joka puuttui kans, ja oma lapsi rupesi kaveriksi tälle yksinäiselle lapselle, oma on sosiaalinen lapsi, joka meni ja otti kaverikis, sen yksinäisen; nyt kuopuksen kohdalla olen se äiti, joka on puolestaan yksinäisen lapsen äiti. Asiaan vaikuttaminen tältä puolelta on paljon hankalampaa. Kuopukseni on 15.

Vierailija

Kutsu lapsesi kanssa tämän luokkatoveri /-tovereita kylään, kuten tämän Ainon luokkakaverin äiti teki. Lapset tarvitsee niin paljon meidän aikuisten ohjaamista ja apua näissäkin jutuissa.

Äidin sydän itkee

Minun tyttäreni on 17 -vuotias, eikä hänellä ole yhtään ystävää. Ei ole ollut oikeastaan koko kouluaikana kuin yksi, joka osoittautui myöhemmin epäluotettavaksi ja teki pientä kiusaa. Koskaan tytärtäni ei ole kiusattu, hän on ollut huomaamaton. Muuten hänen elämänsä on normaalia, normaali perhe ja ulkoisesti kukaan ei voisi hänestä sanoa, että hänellä ei olisi ystäviä. Olemme tehneet kaikkemme, jotta niitä ystäviä tulisi. Ala-asteella pidimme synttärit joka vuosi ja kutsuimme lapsia. Hauskaa oli, mutta ei kavereita synttäreiden jälkeen. Harrastuksiin on ohjattu ja kaikki mitä on voitu on koetettu. Eteen ei vain ole tullut sellaista ihmistä, joka ottaisi kirjaimellisesti ystäväksi. Tyttäremme on hyväsydäminen ja kiltti, oikea unelma ystävä, mutta omat sosiaaliset taidot eivät riitå ystävyyssuhteiden luomiseen. Uuden koulun aloitus, ei tuottanut toivottua tulosta, vaan taas mennään samaa rataa. Olisi kiva jakaa opiskelukokemuksia jonkun kanssa, penkkareita, ylioppilaskirjoituksia, en halua edes ajatella.  Voin vain itse olla tyttäreni tukena, mutta varsinaiseksi ystäväksi minusta ei ole.

Milla

Voisitko laittaa viestin rohkeana ja avoimena kaverien äideille ja kertoa tästä ja sanoa miten sinusta tuntuu surulliselta oman tyttösi tähden. Voisit laittaa vaikka että tämä viesti lähtee kaikille teille luokan äideille. Ja pyytää kaikesta sydämestäsi heitä rohkaisemaan tyttäriään ottamaan tyttösi leikkeihin/juttuihin mukaan. Laittaa vaikka vielä että "tyttäresi ystävävyys voi olla tyttäreni elämässä loppuelämään vaikuttava asia". Jaksamista sinne!<3

Ilman ystävää 40v

Äidin sydän itkee kirjoitti:
Minun tyttäreni on 17 -vuotias, eikä hänellä ole yhtään ystävää. Ei ole ollut oikeastaan koko kouluaikana kuin yksi, joka osoittautui myöhemmin epäluotettavaksi ja teki pientä kiusaa. Koskaan tytärtäni ei ole kiusattu, hän on ollut huomaamaton. Muuten hänen elämänsä on normaalia, normaali perhe ja ulkoisesti kukaan ei voisi hänestä sanoa, että hänellä ei olisi ystäviä. Olemme tehneet kaikkemme, jotta niitä ystäviä tulisi. Ala-asteella pidimme synttärit joka vuosi ja kutsuimme lapsia. Hauskaa oli, mutta ei kavereita synttäreiden jälkeen. Harrastuksiin on ohjattu ja kaikki mitä on voitu on koetettu. Eteen ei vain ole tullut sellaista ihmistä, joka ottaisi kirjaimellisesti ystäväksi. Tyttäremme on hyväsydäminen ja kiltti, oikea unelma ystävä, mutta omat sosiaaliset taidot eivät riitå ystävyyssuhteiden luomiseen. Uuden koulun aloitus, ei tuottanut toivottua tulosta, vaan taas mennään samaa rataa. Olisi kiva jakaa opiskelukokemuksia jonkun kanssa, penkkareita, ylioppilaskirjoituksia, en halua edes ajatella.  Voin vain itse olla tyttäreni tukena, mutta varsinaiseksi ystäväksi minusta ei ole.

Niin epäreilua. Olen ollut tyttäresi kaltainen. Mielestäni olen mukava ihminen, rehellinen ja huumorintajuinen, toiset huomioiva. Lapsena/nuorena en osannut pelata tyttöjen sosiaalisia pelejä, eikä minulla ole ollut yhtään tosiystävää. Lukion lopussa abikirjaankin kirjoitin tekstini itse kun ei ollut ketään joka sen olisi tehnyt. Sitä ei kukaan tiedä, sen verran noloa.
Olen enemmän omieni joukossa miesten kanssa, sellaista rehtiä meininkiä. Se ei ainakaan ole parantanut mahdolisuuksiani naispuolisiin ystäviin, sillä minua pidetään nyt sitten tyrkkynä ja miestennielijänä, vaikka mistään sellaisesta ei ole koskaan ollut kyse.

Vierailija

Minä olen opettaja. Yksinäiyyden ongelmiin kyllä puututaan mutta opettajien tutustuttaminen jää yleensä kovin pintapuoliseksi. Muut oppilaat vaistoavat sen, ja yritys voi saada ihan toisen käänteen. Minusta tässä viisas äiti teki mainiosti.

Pyhää vihaa ja suurta rakkautta

On hirveää katsoa, kun lapsi/nuori kärsii toisten empatiakyvyttömyyden vuoksi.

Millaisia ihmisiä nyky-yhteiskunta kasvattaakaan? "Mulle kaikki heti nyt, mollaa toista, itse loista, mä oon ihqu, muut on roskaa".

Tuollaiset kiusaajahylkiöt, luokkien "pomot", jotka pönkittävät omaa sairasta itsetuntoaan toisten kustannuksella, olisi kaikkein paras järjestelmällisesti jättää yksin, ja saada hänen maistaa omaa lääkettään. Ehkäpä se pistäisi vähän ajattelemaan.

Onneksi oma lapseni pääsi toiseen kouluun, ja siellä on tullut paljon kavereita ja vilkas sosiaalinen elämä. Ei ne harrastukset ja kaverit koulun ulkopuolella riitä, jos joudut koulussa kärsimään joka päivä, tunnista tuntiin, viikosta viikkoon, vuodesta toiseen.

Itse olen pyrkinyt kasvattamaan kaikki lapseni siten, että he ajattelisivat, miltä itsestä tuntuisi jos joku sinulle sanoisi noin, tai tekisi noin. Ketään ei jätetä yksin. Ja myös siihen, että kaikkien elämä on tärkeää, myös heikoimpien ja pienimpien, koskien myös eläimiä ja luontoa.

Mutta valitettavasti en kyllä itse tunne siten, kun ajattelen sitä pahinta kiusaajaa. Toivottavasti joskus pystyn antamaan anteeksi ja unohtamaan ne kauheudet, mitä hän teki. Nyt tunnen vain vihaa, jota häpeän, koska olen aikuinen..

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat