Riitta, 64, uupui miehensä hoitamiseen – Parkinsonin tauti päätti 36 vuoden liiton: ”Ainoa oikea ratkaisu”

"Kerroin Laurille, että haluan eron ja että olen järjestänyt hänelle hoitopaikan. Se oli hänelle shokki", kertoo nyt 64-vuotias Riitta. Kuvituskuvan nainen ei liity artikkeliin.

Riitta päätti erota Parkinsonin tautia sairastavasta miehestään 36 avioliittovuoden jälkeen. Hänestä se oli ainoa mahdollinen ratkaisu, mutta hinta oli kova: välit menivät sekä anopin että esikoispojan kanssa.Lue koko juttu

Sivut

Kommentit (31)

Ex-Omaishoitaja

Todella, kaikista ei ole siihen... Harmi vain miehelle. Entä jos ’Riitta’ itse olisi sairastunut vakavasti - olisiko ymmärrystä ollut silloin? Niin myötä- ja vastoinkäymisissä, eikös se niin mennyt? Joillekin klisee näyttää toimivan niin kauan kun toinen tuo suurimman osan leivästä pöytään. Sen jälkeen on aika muiden reinojen...

Vierailija

Meillä kaikilla vain yksi elämä. Rakkaus ei aina vaan kaikkea kestä. Jos puoliso sairastuu vanhana on helpompi ajatella että mennään vaan loppuun asti. En pystyisi tuomitsemaan.

Oikea päätös

Ainoa oikea ratkaisu. Jos hän olisi jatkanut miehensä omaishoitoa, olisi potilaita ollut kohta kaksi...kaikilla meillä ei vain ole samalla lailla voimavaroja ja on rohkeutta tunnustaa se. Millähän oikeudella vanhin poika tuomitsi äitinsä, oliko itse hoitanut isäänsä 24/7/365? Itse en haluaisi, että kukaan uhraa oman elämänsä, jos sattuisin vakavasti sairastumaan.  Hyvä, että teit ratkaisusi -kellään muulla ei ole oikeutta sitä tuomita, kukaan muuhan ei elä elämääsi!

mietityttää

Miksi piti erota, eikö laitospaikan saaminen ja omaishoitajuudesta luopuminen olisi riittänyt? En tuomitse mutta tuntuu pahalta että ihminen hylätään silloin kun hän on heikoimmillaan. Ollut todella kova paikka miehelle. Hänellä ei ollut mahdollisuutta uuteen elämään ja suhteeseen toisin kuin vaimolla. Parkinsonin tauti ei muuta psyykeä, vie ainoastaan liikuntakyvyn. Entä jos tilanne olisi ollut toisinpäin ja vaimo olisi sairastunut?

Vierailija

Parkinsonin tauti voi kyllä muuttaa psyykeä monellakin tavalla. Esimerkiksi masennus ja ahdistus ovat erittäin yleisiä sairastuneilla. Monilta miehiltä menee lisäksi kyky erektioon, jota ainakin jotkut naiset edellyttävät aviomieheltään. Omalta puolisoltani kyky katosi jo vuosia ennen Parkinson-diagnoosia, joten olin ehtinyt tottua enkä haikaile uuden suhteen perään. Parkinsonin oireet ja kehittyminen ovat hyvin yksilöllisiä. En tiedä vielä, millainen Parkinson miehelläni on, kun tauti etenee. Aika näyttää, tekeekö mieli ottaa avioero. Tällä hetkellä en sellaiseen usko. Eivät minua ole spontaanit menot koskaan kiehtoneet, vaan viihdyn parhaiten kotona. Jos mieheni persoonallisuus ei täysin muutu, tulen nauttimaan hänen seurastaan vielä pitkään.

Leivän tuoja

Sillä aikaa, kun toinen tuo suurimman osan leivästä pöytään, toinen pitää huolta, että on mitään pöytää mihin tuoda. Turha väheksyä, jos toinen on kiltisti muuttanut ja hoitanut kodin ja lapset aina kun toinen on sanonut, että nyt mennään.

Serena

Ei kenelläkään meistä ole oikeutta arvostella toisten päätöksiä. Riitta teki tässä tilanteessa niin kuin hän ajatteli olevan sen ainoan oikean päätöksen ja sitä meidän pitää kunnioittaa. Käsi sydämelle - kuka meistä jaksaisi sellaista hoitorumbaa kuin minkä läpi hän oli kulkenut jo monta vuotta? Miehen tila paheni koko ajan. Ei voi olettaa että jaksaisi hoitaa toista 24/7 varsinkin kun koko elämä oli jo mennyt miehen kuvioiden mukaan. Hyvä päätös ottaa elämä haltuun ja tehdä lopulta niin miltä itse tuntui parhaalta. En todellakaan koskaan menisi moittimaan ihmisiä siitä mitä he ovat päättäneet, ei se kuulu kenellekään ulkopuoliselle.

Sisko44

Rohkea nainen, ei kenenkään tarvitse "uhrautua" omaishoitajaksi vasten tahtoaan sillä jos olet itsekin vielä työelämässä vedät itsesi piippuun hyvinkin nopeasti. Päätökser ovat vaikeita ja satuttavat läheisiäkin mutta jokaisella on oikeus tehdä valintoja ja mitä me muut olemme arvostelemaan toistemme päätöksiä. Kuinka moni jaksaisi tuollaista elämää?!?!
PIstäkää vaan puukot tuppeen ja miettikää asiaa omalla kohdallanne.

mietityttää

Todella rankka aihe. Jotkut sanovat että pitää asettua vaimon asemaan? Entä miehen? On syvästi satuttavaa tulla hylätyksi sairauden takia. Jos omaishoitajuus uuvuttaa on mahdollista hakea laitospaikkaa ja säilyttää silti avioliitto. Parkinsonin tauti ei tuhoa kognitiivisia kykyjä samoin kuin esim. muistisairaus, masennusta ja ahdistuneisuutta voi tulla mutta niihinkin saa apua. Tuntuu pahalta että avioliittolupaus pidetään vain hyvinä päivinä.

Vierailija

Kuten edellä maininittiin niin kyllä se Parkinson muuttaa myös psyykettä. Jos sairastun niin en halua että KUKAAN uhraa oman elämänsä minun hoitamiseen. Vaan haluan että kumppanini elää itselleen, rakentaa elämän ilman minua.

Sydämeen sattuu

Kirjoitus todella havahdutti, luin sen kaksi kertaa. Jotenkin ymmärrän tätä omaishoitajaa.
Minun isäni sairastui Parkinsoniin kuusikymppisenä. Meille lapsille siitä ei kerrottu, kerran vain löysin lääkepurkin kylppärin lavuaarin reunalta. Aina niin vahva ja voimakas isäni alkoi rapistua. Äitini hoiti isää hyvin, niin hyvin, että laihtui siinä touhutessaan yli 10 kiloa. Näytti riutuneelta ja väsyneeltä. Isä juoksutti äitiä ja minua muualla perheineen asuvaa tytärtään milloin milläkin asialla. Näin kuinka äiti palveli isää päivästä toiseen. Ajattelin, että minusta ei tuohon ole. En pystyisi passaamaan, unohtamaan itseni ja omat harrastukseni...Surin äidin kohtaloa, mutta hän oli päättänyt uskollisesti seisoa miehensä rinnalla loppuun asti. Ja niin hän teki.
Kuinkas minun kävi? Miehelläni todettiin sama sairaus kolme vuotta sitten. Järkytys oli suuri. Äitini kohtalo kurkistelee jo oven takana. Minä en pysty siihen...kauhulla odotan tulevaa. Tällä hetkellä on sellainen tunne, että en pystyisi jättämään miestäni. Mutta miten vuodet tulevat meitä kohtelemaan, se jää nähtäväksi. Koen kuitenkin vääryyden tapahtuneen, ensin näin isäni vahvojen käsivarsien kuihtuvan ja taudin vievän rakkaan ihmisen. Ja nyt pitää vielä kokea sama armaan aviomieheni kanssa.En tiedä miten tulen tämän taakan kantamaan.

Vierailija

Itse en koe, että minulla enää kuusikymppisenä olisi halua tai tarvetta rakentaa itselleni uutta elämää. Ja mitä se oma elämä sitten käytännössä on, jonka takia puoliso pitäisi hylätä? Oletan, että rivien väleissä tarkoitetaan intiimielämää ja fyysistä tyydytystä. Eihän puolison sairastuminen kai mitään muuta pois vie. Kaikki muu oma elämä on yhä siinä. En ole elänyt tähän astikaan mieheni kautta  ja elämälläni on muitakin tarkoituksia kuin seksi, joten en ymmärrä, miksi hylkäisin rakkaimpani hänen sairastuttuaan.

Omaishoitajuuden näkeminen pelkästään loputtomana passaamisena näyttäytyy melko kapeana näkökulmana. Takavuosina vaimot passasivat terveitäkin miehiään. Vaikea uskoa, että oma puoliso muuttuisi niin tyystin, että alkaisi minua juoksuttaa. 

Olen ollut Alzheimer-potilaan läheisin omainen hänen kuolemaansa saakka, joten tiedän, miten vaikeita päiviä ja  vuosia ne voivat olla. En silti kadu hetkeäkään.

naisen osa

Oliko nää lapset ja anoppi ja muut tehneet mitään Laurin hyväksi ja hoitaneet? Jos ei, niin ei ole varaa arvostella.

Riitta oli tehnyt jo niin paljon töitä, että moni mies ja nainen ei koskaan, niin onneksi annoit itsellesi rakkauttakin tässä elämässä, eikä vain muiden eteen raatamista.

Eipä nuo ympärilläsi olevatkaan tainneet ajatella kuin itseään.

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Latest

Suosituimmat