Sisarusten välinen väkivalta jää usein piiloon – asiantuntija: ”On vaarallinen ajatus, että lapset selvittäkööt riitansa itse”

Sisarusten välinen väkivalta jää usein piiloon – asiantuntija: ”On vaarallinen ajatus, että lapset selvittäkööt riitansa itse”

Jos lapsi joutuu pelkäämään kotonaan, hän on jatkuvassa stressitilassa. ”Pitkään jatkunut stressi on yhteydessä moniin sairauksiin ja mielenterveysongelmiin”, sanoo perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.

Liian herkästi ajatellaan, että kaikki sisarukset nahistelevat silloin tällöin. Sisarusten välinen väkivalta on luultua tavallisempaa ja voi jättää pahoinpideltyyn syvät jäljet, sanoo perheväkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka.Lue koko juttu

Kommentit (11)

Paskaperhe

Vihdoinkin asiasta puhutaan. Meillä tavallinen tarina; väkivaltainen ja äkkipikainen isoveli, jonka väkivaltaisuutta minua kohtaan vähäteltiin, "Pojat ovat poikia" tai "Oma vika, älä ärsytä sitä". Opin kyllä puolustautumaan nyrkit pystyssä, mutta syvällä sisimmässä on jatkuva epävarmuus, sillä veljen viha syttyi milloin mistäkin. Vasta aikuisena tajusin, että minulla on pahoinpidellyn ihmisen persoonallisuus. Miten vanhemmat eivät tajunneet, että kaikki ei ole ok, jos 2 v vanhempi isoveli retuuttaa jatkuvasti pikkusiskoa? Kasvoissani on lapsuuden jäljiltä kymmeniä arpia, veljellä ei yhtään, eli ihan tasapäistä nahistelua se ei todella ollut. 

Vierailija

Hyvä juttu, hienoa että on tämmönen aihe otettu esiin! Meillä vuotta nuorempi pikkuveli oli jatkuvasti lapsena kimpussani, vanhemmat ei ollut juurikaan kotona / ei näyttänyt jaksavan välittää, koska veljellä oli ongelmia kokoajan koulussakin jne. On kyllä tosi ikävää että tämmöinen "väijytys" kestää vuosia, koko lapsuusajan, ja sitä pidetään normaalina. Ainakin itse pelkäsin joka kerta jäädä kotiin kun äiti lähti pois. Edes vessaan lukittautuminen ei auttanut, hän tuli kaikista ovista läpi. Viimeinen pahoinpitely oli myös aikuisiällä, vielä itse ollessani raskaana. Onneksi terapia auttoi ja välejen katkaisu kokonaan. Toivottavasti tästä puhutaan enemmän, uskon että on todella paljon yleisempää kun miltä vaikuttaa, ja jättää jäljet mitkä muistaa aina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tk

Minulla reilu 4 vuotta vanhempi isoveli, itse olin todella pienikokoinen tytöksikin, hakkasi ja potki pahasti usean kerran. Kukaan ei suojele jos vanhemmat on aivottomia kusipäitä "on normaalia että sisarukset nahistelee" on vastaus siihen kun potkitaan ja lyödään henkihieveriin puolta pienempi sisko...kurkusta nostetaan ylös ym. Kun asian joskus tuonut esiin "miten kehtaat veljestäsi puhua pahaa" vaikka olen vain kysynyt että miksi sallitte tämän. Vanhempien mielestä normaalia sisarusten välistä nahikointia, kun toinen ei ole pystynyt millään lailla puolustautumaan. Kyllä tämä paha lapsuudessa koettu väkivalta jälkensä jättää.

Vierailija

Minun vanhemmat aina vähätteli minun ja sisaruksieni välisiä riitoja :( "Ne vaan tykkää sinusta", "sisaruksilla on joskus riitoja", joo mutta väkivaltaa (fyysistä&henkistä) ei kenenkään kuuluisi kokea. Joskus saattoivat sanoa "lopettakaas 'kiusaaminen' ettei tuo koko ajan valita"....
Molemmat vanhempani ovat ainoita lapsia, en tiedä vaikuttiko se asiaan etteivät osanneet ymmärtää.

Kelly

Mieheni kertoi seurustelusta alkuaikoina, että hänen isoveljensä väijyi häntä kotona ja pelotteli tahallisesti. Olin kauhuissani ja ihmettelin, että eikö vanhemmat tehneet asialle mitään.

Myöhemmin kyseinen ihminen joutui vaikeuksiin elämässään, parisuhteessaan.
Käyttäytyy vieläkin kuin kuningas tullessaan vanhempiensa luo ja vanhemmat pokkuroivat. Eivät selvästikään huomaa miten vinksallaan koko perhekuvio on.

Mieheni oli kiitollinen, kun sanoin, että hänen vanhempansa toimivat väärin. Syy ei ole lapsissa, vaan aikuisissa.

Olen työssäni kohdannut näitä isompien sisarusten rääkkäämiä pikkusisaruksia, joiden psyyke on vinksallaan. Surullista.

Ainoa lapsi

Joskus kaipasin sisaruksia, mutta en enää. Minun ei ole tarvinnut koskaan kadehtia ketään, eikä pelätä sisarusteni väkivaltaa. Voisi luulla, että minua ainoaa lasta on hemmoteltu, mutta ei ole. Minulle oltiin todella ankaria ja äitini aliarvioi ja arvosteli minua koko ajan. Niissä tilanteissa kaipasin isoveljeä joka olisi kaikki pahat tehnyt niin ei huomio olisi kiinnittynyt vain minuun kilttiin ja ujoon tyttöön. Onneksi isä oli minulle kiltti tuki ja turva. 

Vierailija

Minua rääkkäsi pikkusisko.

Miten se on mahdollista?

No häntä pidettiin jalustalla, hän saattoi satuilla asioita, purra, raapia, varastaa, syytellä, ei kuunneltu minun kantaani ja annettin aina uskoa, että olen häntä alempi arvoisempi. sanotiin että "mielummin hän kuin minä, olet saannut jo elää pidempään" jne.

Vanhemmat käyttivät hän oman kiusamaisensa äänitorvena.

Suku on pahin!

Katkaiskaa välit näihin ilkeisiin ja väkivaltaisiin sisaruksiinne! Fyysisen väkivallan lisäksi on monia muita syitä, joitten takia sisaruussuhteet katkeavat. Henkinen väkivalta ja kadehtiminen sisaruussuhteissa, runsas päihteidenkäyttö, valehtelu, taloudellinen hyväksikäyttö, narsismi ja rikokset. Valitettavasti suku on monesti se pahin ja suvusta lentävät pahimmat puukot selkään!

Vierailija

Vaikka vanha kirjoitus, olisi syytä nostaa taas framille. Minulla neljä vuotta vanhempi isosisko joutui peräänkatsomaan minua ja kaksoisveljeäni. Yrittäjävanhempamme olivat paljon pois kotoa. Isosiskoni henkisen pahoinpitelyn lisäksi käytti ihan fyysistä väkivaltaa. Löi risuilla, isän nahkavyöllä, missä oli metallisolki. Minulla oli laosena paha ihottuma ja kuulen vieläkin korvissani hänen ivalaulun "rupikonna raukka", vanhemmilleni en uskaltanut sanoa. Isosisko oli edessä päin kuin 'Herran enkeli". Aikuisena kun äiti taivasteli aikaa tyyliin, että joutui Tuija olemaan paitsi isosisko myös melkein äiti. Pienen hetken olin näkevinäni siskoni silmissä syyllisyyttä, mutta ei - ei edes aikuisena hän tunnustanut millainen raakalainen hän todellisuudessa olikaan.

Isosisko

Olen perheestä, jossa oli kuusi lasta. Väkivaltaa en kokenut, mutta vanhempien vähättäelyä ja eriarvoista kohtelua. Tyttöjä ei pidetty minään, mutta ”pojat ovat poikia”, ja heille sallittiin mitä vain. Niin henkisesti kuin taloudellisesti.
Suurperhekokemukseni jälkeen verenpaineeni nousee tappiin aina, kun ihannoidaan suuria perheitä. Lapsena toivoin, että joku adoptoisi minut, jotta pääsisin pois kotoa. Kadehdin vilpittömästi niitä, jotka olivat ainoita lapsia tai joilla oli vähän sisaruksia ja saivat huomiota, eivätkä olleet vain ”taakka ja ruokittava”, kuten minä. Itse kuulin aina, että ”koska olet vanhin, sinun pitää”. Koen edelleen, että minulla oli vain loputtomasti velvollisuuksia ja vaatimuksia, ei koskaan mitään oikeuksia.
Suhde perheeseen ja sisaruksiin aikuisena on ollut vähintäänkin viileä.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat