Nelikymppisenä alkaa rakastaa asioita, joita ennen inhosi – kuten hiihtämistä
klo 7:01 | 3.1.2018
Harvoja valintoja elämässä kadun, mutta niitä talvia 15–40-vuotiaana kadun, jolloin en hiihtänyt, kirjoittaa Ulla Ahvenniemi.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Löysin tästä kirjoituksesta itseni niin se vaan menee ja tätä olen toteuttanut jo yli kaksikymmentä vuotta. Lapsenlapset leikillisesti sanovat minua mustikkamummoksi?
Hauska kuulla, Mustikkamummo! :-) Niin sitä vain voi itsensä elämässä yllättää.
Olen Itä-Suomesta kotoisin ja luokasta 1 hiihdettiin muistaakseni lukion kakkoselle, pahimmillaan 3 kertaa viikossa. Sen jälkeen en ole suksia jalkaani laittanut. Nyt (45-vuotiaana) sain hiihtokärpäsen pureman, mahtavaa liiku taas ulkona luonnossa. Tai olisi, jos täällä etelässä olisi luultavasti lunta. +5 ja ruoho vihertää...
Hauska kuulla, että olet innostunut uudestaan ladulle! Harmi todellakin, että lumesta ei täällä etelässä ole tietoakaan. Mutta toivo elää, jospa sitä vielä saataisiin! :-)
Väite ei pidä paikkaansa. Ainakaan hiihtämisen kohdalla :D