Tajusin ystäväni työuupumuksen merkit vasta jälkikäteen – näin kaikki alkoi
klo 7:02 | 6.2.2018
Oma vikani, sanoi työssä uupunut ystävä. Hän oli väärässä. Väsyneen pitää levätä, ei hävetä ja sinnitellä.Lue koko juttu
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin tuttua, niin surullista. Omalla työpaikallanikin on työuupuneita, monta. Mukaan lukien itseni. Toiset selviävät valtavasta työkuormasta paremmin kuin toiset. Itse ratkaisin asian jäämällä vuorotteluvapaalle, mutta kaikille se ei ole mahdollista. Sinnittelin pienellä korvauksella lähes vuoden. Oli todella vapauttavaa olla ilman aikatauluja, deadlineja, ilman jatkuvaa painetta tehdä enemmän, nopeammin ja paremmin.
Paluu töihin ei ollut niin vaikeaa kuin olin kuvitellut. Työyhteisössäni tiedettiin vapaalle jäämiseni perimmäiset syyt ja ne otettiin yllättävän hyvin huomioon palattuani töihin, vaikka olin muuta pelännyt. Uskalsin sanoa, että haluan tehdä työni hyvin ja se onnistuu vain, jos työkuormaa hieman kevennetään. Toivottavasti useampi uskaltaisi sanoa eikä pelkäisi leimautuvansa laiskaksi.
Niin tuttua. Olen itse tällä hetkellä sairauslomalla työuupumuksen vuoksi. Yritin pitää töissä kaikkea kasassa kunnes en enää jaksanut. Työnantaja ihmettelee miksi en kertonut tilanteesta. Yritin, mutta kukaan ei ottanut asiaa vakavasti ja lopulta en jaksanut enää välittää. En ole ollenkaan varma, että haluan palata työhön mutta en jaksa miettiä muutakaan.
Kiitos tästä kirjoituksesta! Tunnistin itseni ja monta muuta. Uupumus tulee pikkuhiljaa salakavalasti ja yhtäkkiä vain huomaa, ettei jaksa enää. Varsinkin, jos muillakin elämän alueilla tulee murheita samaan aikaan. Päivä kerrallaan kohti kevättä mennään.
Hei Tunnollinen, voimia ja luottavaista mieltä sinulle! Lepo on joskus välttämätöntä voimien palautumiseksi. Jos työnantajasi ihmettelee, miksi et kertonut, ehkä sieltä löytyy myös ymmärrystä sille, että työkuormaa pitää jatkossa keventää? Toivottavasti uusi, sopivan tuntuinen työnkuva löytyy sitten, kun jaksat - tai jokin toinen kohtuullisemman tuntuinen paikka. Valoisampaa kevättä!
Olet varmasti oikeassa, Vierailija: uupumus yllättää monen. Ehkä meidän kaikkien pitäisi oppia siksi aina välillä kysymään itseltä, onko jokin taakka liian painava ja ehkä jotenkin kevennettävissä. Murheiden tuloa ei useinkaan voi itse valita, mutta jospa osaisimme jotenkin keventää taakkojamme ja pyytää apua. Voimia ja tosiaan, kevättä kohti!
Tämä on kuin omasta elämästäni. Juuri näin minulle kävi. Vuosia jatkunut stressi, työuupumus ja henkinen pahoinvointi töissä, talon rakennus ja ero siihen päälle - en jaksanut enää. Nyt olen jo palannut töihin, mutta osaan ottaa iisimmin - jos en ehdi tekemään jotain hommaa niin sitten en ehdi. Ei maailma siihen kaadu.
Lämmin halaus sinulle, nimimerkki Liian myöhään! Kovan koulun olet joutunut käymään läpi, mutta hieno kuulla, että osaat nyt ottaa iisimmin. Maailma ei tosiaankaan kaadu, jos jokin homma jää odottamaan.
Tämä on niin tuttua minulle, työuupumus tuli salakavalasti.
Työtoverit ja mieheni sanoi minulle, mene läkäriin.
Itse en enään tajunnut, olin jo liian uupunut.
Siitä alkoi puolen vuoden sairausloma, pysykiatri, psykoloogi ja nyt terapiat.
Minä menin aivan liian myöhään lääkäriin.
Jatko ei ole helppoa, pitää koko ajan miettiä, miten jaksan, miten saan taas itseni kasattu tähän päivään, miten jaksan työpäivän, jaksanko hakea uutta työpaikkaa, joka aiheuttaisi vähemmän stressiä ja ahdistusta tavoitteiden suhteen.
Jaksanko, mun on pakko jaksaa, koska haluan tämän päättyvän.
Ongelma on se että vielä töissä ollessa tahtia ei voi hidastaa vaikka ei millään ehtisi tai jaksaisi. Itse teen keittiö ja siivous työtä, enkä voi pestä vain puolta lattiaa tai jättää jälkiruoan tekemättä, se näkyy heti. Joko teet tai otat lopputilin. Olen niin terve että en ikinä voi jäädä kotiin "pelkän" flunssan tai muunkaan taudin takia. Todennäköisesti elimistö tai mieli pettää sitten kerralla kunnolla :(
Niin... Liian vahva erityisherkkä... Ei vaan jaksa... Tuli myös se päivä, kun kaikki pysähtyi minussa... Vaikka ystävä oli monet kerrat varoittanut, mutta enhän minä väsy mistään?!? Minähän olen tripla durasell pupu joka on ylpeä siitä, miten vahva olen! Että olisin hyväksytty.. Että minut huomattaisiin... Enkä edes ihanissa asioissa huomaa väsymyksen tunnetta, koska sellaiselle ei ollut lapsuudessa koskaan sijaa... Oli pakko jaksaa... Se oli elinehto! Tuosta totaalisesti kehoni pysäytyksestä on jo 10 vuotta ja vasta viime kuukaudet olen osannut pysähtyä, levätä... Nauttia ja sallia myöntää, että nyt en jaksa vaikka tarvisi.. Vaikka yhteiskunta ei sitä koskaan kunnioittanut... Ahdisteli, tarjosi lääkkeitä, teki jopa lastensuojeluilmoituksen... Kun ei saa olla heikko, eikä ainakaan sitä sanoa ääneen! Niin... Järkyttävän ja pelottavan mankelin läpi olen mennyt... Olen nyt entistä vahvempi, mutta sallin itselleni myös herkkyyteni ja rakastan itseäni kaikkine puolinen ? Vaikka kukaan muu ei sitä tekisi!
Tässä oravanpyörässä ei niin vain heittäydytä vuorotteluvapaalla tai jäädä sairauslomalle ilman seurauksia. Sanotaan, että voidaan mukauttaa työtehtäviä ja olla osasairauspäivärahalla kevyemmin töissä. Samaan aikaan tehtävämäärä on edelleen sama, mutta sijaisia ei oteta ja saat sivusta seurata osapäivätyössä kun työkaverit katkerana hoitaa sinunkin osatyösi. Sen lisäksi seuraavan vuoden loma-ajan palkka pienenee koska keskiansio pienenee. Itse jouduin tekemään jopa ylityötä osasairauspäivinä kun ei ollut vuoroihin henkilökuntaa. Parempi jäädä kokonaan sairauslomalle, ei ainakaan kukaan tule kysymään ylitöihin.
Hyviä kommetteja teiltä. Peräänkuulutan ymmärtävää ja monipuolista työterveyshuoltoa ja yrityksen johtoa. Aina se ei ole niin yksinkertaista, kun on monenlaisa ihmisiä päättämässä asioista -ja fiksuinkaan johtaja ei näe uupuneen ihmisen sisään. Tosi se on.
Miten tulee käsitellä ne negatiiviset tunteet, jotka vellovat mielessä, kun miettii, onko työkaveri oikeasti uupunut vai työnvieroksuja, tai velttoilija ?
7,5 vuotta erityisopetuksen alalla, otin lopputilin ja vaihdoin paikkaa... Tilanne vähintään yhtä rasittava psyykkisesti... en jaksa en! Pakko on kuitenkin saada jostain raha että saa lainat maksettua, eikä lasten tarvitsisi hävetä.... Olen rikki, poikki, loppu mutta hymyilen työssäni varmasti siihen lopulliseen hymyyn asti... Itkettää ja työpäivän jälkeen lasken vain tunteja milloin pitäisi mennä nukkumaan, mutta unta ei tule ja kun aamuyällä joskus horrokseen vaipuu, niin keho herättää tuntia ennen herätyskelloa... Nyt vielä uusi työkin, joten ei edes senkään vertaavoi ajatella mitään työterveyspsykologeja.. vanhassa paikassa kävin kerran, psykologi voivotteli tilannetta ja kehoitti nukkumaan enemmän, niin että sellainen työterveyspsykolgi..
Parempi,että sinunkaltaiset törpöt elää ja hoitaa omat asiansa ja jättää miettimättä muiden asiat. T totaalisen burnoutin kokenut.
Natalia Iles...Natlia Iles.
Tämä on erittäin ajankohtainen asia nyt pandemian aikana. On todella paljon enemmän ihmisiä huolien kanssa kuin ennen! Mielenterveyspuoli ihan ylikuormitettu ja varmasti se myös vaikeuttaa monen hoitoon hakeutumista. Eikä ees kehtaa kuormittaa!
Heti pitää mennä koronatestiin, kun on uupunut eikä jaksa. Perhesurmat yleistyy ja talouden takia pahoinvointi. Ulosottoon joutuneita, häätöjä. Työssäkäyvilläkin. Yritykset menee alta yms.
Itse en välillä jaksa. Aloitin uuden fyysisesti rankan työn syksyllä josta kyllä pidän, mutta työmatkat plus työ vie kaiken energian. Olen alkanut itkemään välillä työmatkalla ja töissä salaa. Itkeminen väsyttää lisää. Ei helpota yhtään. Olen remontoinut ruokavalion, juon enemmän vettä, vähentänyt alkoholin minimiin ja harventanut, en ole tupakoinut vuosiin, vitamiinien saanti kohdillaan, olen laihtunut ja syytäkin on, nukun yöllä. Silti en vaan jaksa. Olen ihan loppu.
Olen vuokratyösuhteessa ja työterveyshuolto tulee käyttöön vasta ensi kuun paikkeilla. Ketään ei kiinnosta vuokratyöntekijän jaksaminen. "Koita jaksaa, älä polta itseäsi loppuun jne" no sori meni jo. Ei voi enää peruuttaa. Pakko saada rahaa. Jos ois paskempi palkka niin oisin hakenut jo jotain muuta. Jotain etätyötä paitsi myyntiä.
Olen käsillä tekevää sorttia, mutta silti mietin vieläkin olisiko jotain muuta. Olen jaksanut sinnitellä aika kauan 🤔 Työteho kärsii, olo ja kroppa voimaton, masentaa, omanarvontunto nolla. Kukaan ei kehu, ei kiitä. Itkettää. Haluaisin kotiin lepäämään.