Vanhempien harmi: isovanhemmat eivät piittaa kodin kasvatussäännöistä

Pätevätkö mummolassa mummolan vai kodin säännöt?

Onko oikein, että lapsi saa mummolassa syödä herkkuja mielin määrin eivätkä muutkaan kodin säännöt ole voimassa? Väestöliiton asiantuntijat vastaavat.Lue koko juttu

Kommentit (9)

Turhautunut

Olen aina kokenut olevani eri tilanteisiin helposti sopeutuvainen ja ihmisten kanssa hyvin toimeen tuleva henkilö. Nyt kun kuvioihin on tullut lapsia, niin olen kuitenkin ajatunut anopin kanssa umpikujaan.

Mieheni vanhemmat asuvat kaukana, joten vierailemme heidän luonaan harvoin (ja he eivät ikinä meidän luonamme, koska eivät halua matkustaa), mutta vierailut ovat usein pitkiä, viikon tai ylikin. Anoppi tekee niinkuin haluaa, eikä useimmiten kysy miten me asiat teemme, tai miten haluaisimme ne tehtävän. Illalliseksi on alle 1-vuotiaallemme minunkin makuuni liian suolaista kinkkukiusausta, taapero ei saa syödä sormin vaan pitäisi joko osata itse syödä tai lasta pitäisi syöttää, vauvan tutti nuolaistaan puhtaaksi kun se tippuu lattialle, illalla lasten nukkuma-aikaa pitää voida siirtää parilla tunnilla eteenpäin koska on menoja joihin koko porukan pitää osallistua... Joustan kyllä silloin kun vain voin, mutta raja menee siinä, että en anna lasten kärsiä esimerkiksi ikäisilleen epäsopivasta ruoasta tai siitä että unirytmi menee totaalisen sekaisin, vain siksi, että anoppi ei jostain syystä viitsi vaivautua ottamaan lapsenlapsiensa tarpeita huomioon!

Asiasta on keskusteltu, mutta anopin mielestä minä niuhotan turhasta - hän tietää kyllä miten lapsia kasvatetaan, kun on kasvattanut itse onnistuneesti kolme lasta. Eipä juuri tekisi enää mieli viettää lomia isovanhempien kanssa...

Vierailija

Kun olette toisten luona vierailulla, on kyllä ihan oikein, että siellä eletään heidän tapojensa mukaisesti ja varsinkin kun kyseessä ovat teitä vanhemmat ihmiset. On aika epärealistista ajatella, että kaikessa huomioidaan ne tavat, jotka te perheenä olette omaksuneet! Joka ikisessä perheessä on omia tapoja, sellaisia, joita toiset pitävät huonoina, tyhminä tai epäterveellisinä. Mutta kysyn miksi vierailunne sitten kestävät niin kauan? Lyhyillä käynneillä jaksaa joustaa eikä todella ole hengenvaarallista lapselle,  jos päivittäiset rutiinit hiukan kylässä muuttuvat. Kritisoit hiukan sitäkin, etteivät isovanhemmat vieraile teidän luonanne. Siihen on varmaan aivan hyviä syitä ja todella matkustaminen voi olla joillekin aikamoinen stressin aihe, lisäksi tulisivat yöpymiset oudoissa oloissa ja monilla iäkkäämmillä on jo univaikeuksia muutenkin. Tosin et kerro minkä ikäisiä isovanhemmat ovat, ehkä aika nuoriakin, jos lapsennekin on vasta yksivuotias. Muuten tuo sormilla syöminen on aika uusi juttu ja siitä voidaan oikeasti olla montaa mieltä. Kotonanne voitte antaa lapsen sotata mielin määrin, mutta toisen kotona pitää ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Sanot ettei anoppi halua ottaa lapsen tarpeita huomioon.

Onko oikeasti kyseessä lapsen tarpeet vaiko  sinun (ja nykyajan) kasvatustavat, jotka ovat erilaisia kuin eri ikäpolvella olivat? ---tuo tutin nuolaisun voisit kyllä kieltää? --- ennen vanhaanhan oli tapana mussuttaa vauvan ruokakin aikuisen suussa ensin ja pistää sitten vasta lapsen suuhun - eli nämä ovat vanhoja tapoja, jotka ovat kehittyneet sellaisina aikoina, jolloin käsitykset hygieniasta olivat olemattomia.

Vierailija

Jatkan vielä. Minusta noin pienen lapsen vanhemmat voisivat varsin hyvin huolehtia kokonaan lapsensa ruokailuista; tuoda mukanaan lapsen ruuat ja valmistaa ne erikseen. Anoppi ei taatusti osaa tehdä sellaista mikä teille sopii ja mihin olette tottuneet ja lisäksi koko härdelli on hänelle luultavasti aika iso stressi jo muutenkin -  siis se, että perhe kyläilee siellä yli viikonkin kerrallaan. Tuo Janssonin kiusaus voi olla anopin bravuuri ja hänelle on tärkeätä näyttää osaamistaan.

Turhautunut

Vierailija, isovanhempien luokse on lähes 12 tunnin ajomatka, joten siksi sinne ei ihan päiväksi lähdetä - ja kun pari kertaa vuodessa nähdään, niin isovanhemmat (sekä myös mieheni) haluavat, että siellä ollaan pidempään. Hotellissa yöpymistä olen ehdottanut, mutta se ei käy, koska anoppi nimenomaan haluaa emännöidä.

Mielelläni veisinkin omat ruoat mukanani, mutta anoppi loukkaantuu verisesti, jos niin teemme (kokeiltu on!). Lisäksi hän seisoo selän takana tarkkailemassa ja kritisoi ruoanlaittoani siitä lähtien, kuinka kuorin perunat eri tavalla kuin hän.

Lapsemme ei suostu enää olemaan syötettävänä, kun häntä on systemaattisesti kannustettu alusta lähtien itse syömään, joten jos hän ei syö sormin tai "sotkien" lusikalla, niin hän ei syö. En voi vierestä katsoa, kun lapsella on selvästi nälkä, muttei saa syödä niinkuin on tottunut syömään. Lapsen sotkut (jotka eivät ole hirveitä - hän ei yleensä tahallaan sotke, vaan koordinaatio vaan on vielä mitä on) siivoan tietenkin itse, tai mieheni ne siivoaa.

Mielestäsi siis tutin nuolaisut voisi kieltää? Ne menevät kyllä ainakin minun ajatuksissani samaan kategoriaan kuin tosi suolaisen, sokerisen tai muuten suosituksiin sopimattoman ruoan antaminen pienelle lapselle, tai lapsen rutiinien tahallisen sotkeminen. Miksi tutin nuolaisu olisi hyvä kieltää, mutta lapsen terveyden kannalta epäsopiva ruoka tai nukkuma-aikojen sekoittaminen (ilman järkevää syytä - vain siksi kun ravintolaan ei jostain syystä voi mennä ennen iltakahdeksaa!) on ihan ok?

Olet oikeassa, että kyseessä ovat nykyajan kasvatustavat, jotka olemme itse valinneet. Mielestäni on väärin, että isovanhemmat kuvittevat, että heillä on oikeus päättää lapsemme kasvatuksesta, missään olosuhteissa, edes silloin kun ollaan heidän luonaan. He ovat itse kasvattaneet lapsensa, ja mielestäni ei ole lainkaan liikaa vaadittu, että me saamme itse kasvattaa omamme.

Lisäksi, kun olen lomalla (ja kun noin puolet kaikista lomistani vietän kyseisellä tavalla), en haluaisi koko aikaa olla varpaillani sen takia, että tuen lasta, kun hän yrittää sopeutua aikuisten ihmisen oikkuihin sen sijaan, että asiat tehtäisiin mahdollisuuksien mukaan tutuilla tavoilla.

Entinen kotiäiti

Kiitokser tästä artikkelista! Tämä oli oikeaa mannaa sielulle. Olin vuosia hankalassa tilanteessa, jossa vanhempien viikoittainen apu oli välttämätöntä. Vaikka arvostin erityisesti äitini apua siivouksessa, ruoan laitossa ja lasten hoidossa, oli toisinaan erittäin hankalaa tulla toimeen kun hän vastasi huoliini liiasta sokerista; kyllähän mummollassa saa vähän syödäkin.

Meillä oli lukuisia riitoja aiheesta. Kun tilanteeni lopulta helpotti ja viikkottainen avun tarve väheni kuukausittaiseksi ja sitä kautta harvemmaksi ja harvemmaksi, äitikin ymmärsi että on aika höllentää. Hänelle lapset olivat tärkeitä ja läheisiä, mutta hän ymmärsi lopulta oman vaikutusvaltansa heidän elämässään. Siitä olen kiitollinen. Että vaikka jouduimme käymään kipeän luopumisen tien ja hän joutui suostumaan siihen että meillä on yhteiset säännöt, se lopulta onnistui. Ja löysimme yhteisymmärryksen ja sovun.

Helppoa se ei ollut ja toisinaan tuntui kuin olisi ollut muuri vastassa, mutta se tunne kun äiti vihdoin ymmärsi minun puoleni asiasta. Silloin tällainen artikkeli olisi ollut niin tarpeen. Onnekseni löysin muita lähteitä joissa asiaa liipattiin läheltä. Mutta kyllä olisi ollut hyvä antaa tällainen äidille luettavaksi. Olen iloinen kaikkien niiden vanhempien puolesta jotka kokevat samaa kuin minä ja saavat tästä vertaistuellista vahvistusta ja rohkaisua.

Arpinaama

Meillä lapset ovat jo teini-ikäisiä, mutta aihe on kyllä tuttu. Tulin anopin kanssa oikein hyvin toimeen ennen kuin lapset syntyivät, mutta sen jälkeen tuli ongelmia. Vierailut olivat meilläkin pitkiä, joten niitä ei päässyt pakoon. Yritin ottaa joitakin asioita puheeksi, mutta se ei auttanut eikä mieskään ymmärtänyt, kuinka tärkeitä ne minulle olivat. Yritin sopeutua ja sietää miehen ja lasten vuoksi, mutta muutaman vuoden kuluttua en enää pystynyt. Lopulta asiasta kasvoi iso konflikti, joka räjähti käsiin, eivätkä välit ole vieläkään juuri parantuneet. Nyt mies ja lapset pitävät yhteyttä ja käyvät toisinaan kylässä, minä en, eikä anoppi enää tule meille.

Jos olisin uudestaan samassa tilanteessa, sanoisin vielä suoremmin omat toiveeni ainakin omassa kodissani, lyhentäisin vierailuaikoja ja pitäisin joistakin periaatteista kiinni. Ihan loputtomasti ei pysty joustamaan, jos koko ajan täytyy kieltää itsensä. Meillä tilanne ajautui niin pitkälle, että avioerokin oli lähellä. Jonkin verran on nyt onnistuttu haavoja paikkaamaan, mutta arpia on jäänyt itse kullekin. Miettikää tarkkaan, mikä on tärkeää ja missä voi joustaa. Miestenkin täytyy pystyä sanomaan vanhemmilleen, että me nyt hoidamme tämän asian eri tavalla.

Onkohan mies adoptoitu

Arpinaama kirjoitti:
Miestenkin täytyy pystyä sanomaan vanhemmilleen, että me nyt hoidamme tämän asian eri tavalla.

Nimenomaan! Mutta jostain syystä eivät tunnu pystyvän. Olen itse lapseton, jäin siis sellaiseksi eli ei ollut oma valinta, mutta onni siinä onnettomuudessa on se, että mieheni äiti on niin mahdoton tapaus, että vaikka lapsen mieheni kanssa olisinkin halunnut, niin täytyy olla tyytyväinen, että moinen naisen irvikuva ei ole minun lapseni isoäiti! Hän antaisi lapselle niin järkyttävän esikuvan, että epäilemättä olisi meilläkin ollut sota päällä. Nyt tyydyn vain mielessäni naureskelemaan hänen mahdottomuudellensa, kun kerran vuoteen tapaamme; meistä kahdesta minä kun osaan silti tavatessamme käyttäytyä kohteliaasti.

Lääkäri ja kolmen lapsen äiti

Nuo toiset asiat ovat triviaaleja, nukkumarytmin saa kotona korjattua eikä muutama suolaisempi ateria ole vaarallista. Sen sijaan tutin nuolaisulla voi pysyvästi muuttaa lapsen suun bakteeriflooraa, seurauksena karies, joten siinä kohtaa sääntö on ehdoton. Muuten voisi olla vanhojen ihmisten kanssa kärsivällinen, eihän noita tapaamisia usein ole. Voisi ajatella asian vanhanaikaisesti niin, että siinä kasvattaa omaa luonnetta. Lapsetkin kasvavat nopeasti ja sotkemisasiat ovat kohta muisto vaan.

Vierailija

Vaikea kyllä ymmärtää etteikö anoppi suostuisi siihen, että yksivuotiaan lapsen ruuista huolehtii hänen oma äitinsä, eihän tuon ikäinen edes syö paljon eikä yleensä samaa ruokaa kuin aikuiset! Aloittaja sanoi yrittäneensä ruuan laittoa, mutta ehkä hän tarkoitti ruuan laittoa koko huushollille, mistä anoppi ei sitten pitänyt. Kaikki nuo jutut ovat varmaan kuitenkin järjestely- ja sopimisasioita, jos sopimishalua on. Anopit ovat kuulkaa ihan samanlaisia ihmisiä kuin muutkin. 

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat