Älä kasvata tumpeloa! Opeta nämä 7 asiaa lapsellesi ennen kuin hän muuttaa pois kotoa

Mukaan nuoren omaan kotiin sohvan lisäksi ainakin sulakkeita ja tärkeitä taitoja.

Mistä teini-ikäisen kanssa pitäisi puhua? Ainakin sulakkeista, lattiakaivosta, peiton pesusta ja vessanrätistä. Marttojen kotitalousneuvoja kertoo, mitä taitoja omaan kotiin muuttavilta aika usein puuttuu.Lue koko juttu

Kommentit (9)

Ansuliini620

Mitäs sitten, kun on opetettu kotona kaikki em ja paljon muutakin, mutta kun muuttivat omilleen, eipä vaan osannut pitää kotia siistinä. Lasten isä syytti minua, etten ole koskaan opettanut heitä siivoomaan ym. kotitöitä (olemme eroneet 18v sitten) . Kun lapset muutti omilleen. Lasten isä vaati minua käymään viikottain heidän kanssa siivoamassa. Olin jo uudessa avoliitossa, kun tämä tapahtui. Hän oli silloin jo uudessa suhteessa. Kasvatin lapset siis lähes yksin koko heidän asuessa kotona. Lapsille on aina ovi avoin kotona ja tietävät, että voivat kertoa minulle kaiken ja he auttavat minuakin, kun kysyn jotain.

Pöh

Eikai ex mies voi vaatia sinulta yhtään mitään. Siivotkoon itse, jos häiritsee.
Toisaalta, mitä se kenellekään kuuluu (esim. vanhemmille), mikä aikuisen (lapsen) kodin siisteys taso on, niin kauan kuin ei aiheuta terveys- tai palovaaraa?

SeKo

Vessan pesurätti? Meillä ainakin vessassa pesuharja pytyn pesua varten. Muutenkin (esim. kynsi)harjalla hygienisempää pestä lavuaarit ym. niin ei kuituihin jää bakteereita. Kuivaus lastalla ja harjan pesu tulikuumalla vedellä ja pesuaineella.

Puhdistus myös päältä

Miten vessanpönttö pestään pelkällä harjalla?! Pitäähän se puhdistaa myös päälypuolelta ja siihen kai sentään tarvitaan rättiä. Ellei sitten käytä kertakäyttöisiä puhdistusliinoja...

Ninzu

Minä pesen kaikki mikrokuitupyyhkeet ja loput noin 3 viikon välein 95 puhdistuu kone samalla. Käytän vain mikrokuitupyyhkeet siivouspalvelut ja koppeja .ne on parhaita kun ei tarvii niin paljon pesyIneita.

Äitikertaakolme

Olen nainen mutta minua ärsyttää naisten.vaatimukset kotitöiden jakamisesta tasan silloinkin.kun on itse kotiäiti tai tekee vain vähän töitä. Miehen kuitenkin oletetaan aina tekevän ns miesten työt täysin ilman jakamista. Se tekee, jolla on aikaa!

Isoäiti

Jokaiselle lapselle ja nuorelle pitää vuosien mittaan opettaa
1 Miten laitetaan perusruokaa
2 Miten pidetään koti ja oma itsensä hyvässä kunnossa
3 Järkevä rahankäyttö
4 Yksinkertainen ongelmanratkaisutaito eli on ongelma A eli mitä pitäisi tehdä, että saavutan tilanteen B.

Lisäksi se tärkein asia - kysymään miksi? Tuo kysymys sisältää kaiken oppimisen siemenen.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat