Ikävien ihmisten siivoaminen elämästä on trendikästä – mutta onko hylkääminen ihan oikein?
klo 17:47 | 6.4.2018
”Joskus voi olla tarpeen ottaa etäisyyttä tyyppiin, joka saa oman olon tuntumaan ikävältä. Mutta välien katkaiseminen kokonaan ja hylkääminen? Onko se tosiaan peukutettava patenttiratkaisu?” toimituspäällikkö Mari Markkanen kysyy.Lue koko juttu
Mikäs siinä, jos voimavarat riittävät!
Voi käydä myös niin, että yhteydenpito ikäviin riippoihin vain jää. Minulla ainakin on niin laaja tuttavapiiri, että tulee enemmän vietettyä aikaa mukavien ihmisten kanssa. En ihan ehdoin tahdoin lähde kivenkolosta kaivamaan jotain muutenkin rasittavana pitämääni ihmistä, vaikka tietäisin että hänen rasittavuutensa johtuu esim. mielenterveysongelmista ja hän saattaisi kaivata tukea ja seuraa.
Sinänsä mielenterveysongelmista kärsivää ihmistä on hyvä tavata silloin tällöin. Minulle on tullut vastaan ihmisiä, jotka kannattavat jotain puoluetta fanaattisuuteen asti. En jaksa kuunnella juttuja kettutytöistä ynnä muita naisia pilkkaavia tarinoita. Joidenkin ihmisten koko persoona voi todellakin rakentua tuollaisten ideologioiden varaan. Olen iloinen, että olen päässyt sellaisista ihmisistä eroon.
Kiitos hienoja ajatuksia! Niin voimme auttaa ehkäpä jotenkin niitäkin jotka tuntuvat hankalilta.
Miksi elämän pitäisi olla aina helppoa ja ihanaa? Silloinhan me emme kasvaisi ja kehittyisi.
Elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa. Meidän on tärkeää oppia menemään oman mukavuusalueemme ulkopuolelle. Silloin opimme eniten.
Hyvää kevään jatkoa!
Ja lapsiamme opetamme, ettei ketään kiusata tai jätetä ulkopuolelle...
Eipä siihen mitään suurempaa ongelmaa tarvita että toinen rasittaa, jos se toinen vaan on niin itseään täysi ettei koskaan kuuntele sinua. Onko semmoinen ystävyyttä että kypärään toinen kuiviin eikä koskaan anneta mitään takaisin. Jos niskavillat on pystyssä kun näkee että tämä tyyppi soittaa ja olet puhelun jälkeen kuin ampiaisen pistoksen saanut niin pitääkö tosiaan silloin miettiä tämän toisen ongelmia, tämän joka ei sinun ongelmistasi välitä koskaan ei edes kysy miten menee? Sit saat kuulla et miksi ei koskaan kysy häneltä miten hänellä menee kun hänellä nyt on sitätätätota se jätti, tuo petti tms. Ei kiitos. Johan siinä sairastuu itse
En usko, että on kyse vain tsemppaavien, kohottavien ja kivojen seurasta tai että ketään karsitaan pelkän ajoittaisen töksöyttelyn tai rasittavuuden tähden.
Etäisyyden ottaminen, välien katkaisemisesta puhumattakaan, on niin raskas prosessi, etten usko kenenkään siihen kevyin perustein ja hetken mielijohteesta ryhtyvän. Työelämä ja arki on niin vaativaa, että ihmisen on hyvä kuulostella itseään ja tunnistaa voimavaransa. Rasittavakin ihminen voi oivaltaa jotain ja kasvaa, jos häntä ei loputtomasti paapota.
Mielenterveysongelmaiset ei todellakaan ole automaattisesti mitenkään rasittavia. Päinvastoin huomaavaisimmat, empaattisimmat, rakastavimmat ihmiset olen löytäneet siitä joukosta. Heistä jokainen on oman kuormansa alkanut pohtia sitä, ettei he halua lisätä kenenkään toisen kuormaa, kun tietävät miten isoksi voi henkinen kuorma kasvaa. Tätä suhteellisuudentajua ja sen määrää ei tunnu näiltä ns. normaaleilta löytyvän.
Tuntuu, että monen nykyihmisen ongelma on loputon itsekkyys. Ajatellaan vain omaa hyvinvointia ja mukavuutta. Jos ystävälle tai läheiselle tulee suuria vastoinkäymisiä tai masennusta, jolloin hän tarvitsisi erityistä tukea ja välittämistä, itsekäs ihminen jättää kärsivän yksin tai jopa katkaisee välit! Tämä on todella rumaa käytöstä!
Mitähän tämä itsekäs vain omasta hyvinvoinnistaan välittävä ihminen tekee sitten, jos hänelle tehdään samoin.