Vierailija

Olen joutunut töissä hieman vaikeaan tilanteeseen. Koen, että toisen organisaation johtaja yrittää kyykyttää minua. Tämä henkilö ei siis ole esimieheni, eikä omassa linjaorganisaatiossani. Teen 50% projektitöitä ja tämän henkilön alaiset osallistuvat kanssani samoihin projekteihin. Tämä henkilö on pitänyt minulle useita puhutteluja siitä, etten ole informoinut häntä projektiin liittyvistä asioista. Normaali käyntäntö projektityössä on, että projektin jäsenet informoivat kukin omaa esimiestään asioista, jotka katsovat tarpeelliseksi. En siis ole voinut tietää, että minun kuuluisi hänelle mitään tietoa jakaa, mutta olen ottanut palautteen vastaan ja tiedottanut mainituista asioista. Hän on myös puhutellut minua muista pienistä asioista, esim. ketä saan kutsua palaveriin ja ketä en. Tämän lisäksi hän on tasaiseen tahtiin valittanut tekemisistäni esimiehelle. En ole tehnyt mitään suuria virheitä, joten esimiehellä ei ole ollut aihetta puuttua toimintaani ja hän on yrittänyt tasapainotella tilanteessa. Esimiehenikin on alemmassa asemassa, kuin tämä valittaja, joten ei ole uskaltanut laittaa hommalle stoppia.

Nyt kuitenkin ollaan tultu pisteeseen, jossa kysyn tarviiko kaikkea sietää? Tämä henkilö oli valittanut esimiehelleni asiasta, joka ei ole totta. Soitti myös seuraavana päivänä minulle oli vihainen, että olin kutsunut koolle palaverin, jota hän piti turhana ja vielä luvatta kutsunut hänen alaisensa. Syytti myös suoraan asiasta, josta oli valittanut esimiehellenikin. Tämä liittyi taas tiedottamisen puutteeseen. Tiesin, että hänen oma alaisensa oli häntä asioista tiedottanut ihan, niinkuin asiaan kuuluukin, vaikka hän väitti olevansa asiasta täysin tietämätön. Väitti minun myös tehneen asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, koska ovat täysin mahdottomia tehdä. Yritin keskustella ja saada tilanteen ratkeamaan. Pyysin häntä kertomaan minkälaisista asioista hän haluaisin tulla informoiduksi jatkossa, joten voisin ottaa tämän huomioon. Hän vaati, että minun pitää laittaa kaikki projektitöihin liittyvät sähköpostini hänelle cc:ksi. Aiemmin häntä on kiinnostanut ehkä 1% minun tekemisistäni. Hän kuulemma seuraa tilannetta jonkin aikaa ja katsoo sitten tarviiko hän niitä kaikkia. Olin ihan ällikällä lyöty. Ei sillä, että työssäni lähettelisin sähköposteja, mitä en periaatteessa voisi näyttää kenelle vain, mutta silti koen tämän vaatimuksen epäasialliseksi. Henkilö joka ei ole esimieheni vaatii päästä valvomaan työskentelyäni. En tiedä mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä.

  • ylös 4
  • alas 2

Kommentit (4)

Ei pyöriteltävissä enää

Jos olisin sinä yrittäisin mahdollisimman nopeassa aikataulussa irtautua tuosta projektista, vaikka palkka laskisi. Ja olisin tarkka, etten jatkossa olisi hänen kanssaan missään tekemisissä työkuvioissa. Tai muuallakaan, esim lounailla yms. Jos olet sietänyt tuon kaiken, hän lataa vain lisää ruutia masinaansa ja antaa paukkua jatkossakin. Vältä häntä kaikin keinoin. Tuossa on jo kiusaamisen merkit näkyvissä. Yleensä se vain pahenee. Kuvio voi mennä todella nopeasti todella pahaksi. Voit menettää jopa mielenterveytesi hänen takiansa jos jatkat tuolle altistumista!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poks

Tämähän on ihan samanlaista, kun työntekijät valittavat sivistyslautakunnan jäsenille, kun eivät saa tehdä vain esiopetustyötä koululla eskarissa. Kukaan ei työntekijöistä halua hoitaa päiväkodissa alle 3 v. lapsia. Erityisen hankala työntekijä saa pilattua koko ilmapiirin työpaikalla. Olen itse törmännyt mm. työntekijän rasistiseen käytökseen romaninaista kohtaan.
Ylin johto lakaisee asiat "maton alle". Kun on luotu rakenteet, että työntekijän intressi menee asiakkaan intressin ohi, niin koko organisaatio on pulassa.

Vierailija

Tuollainen nipottaminen, mikromanageeraus, vahtaaminen ja moittiminen on todella ärsyttävää. Voi olla, että itse harkitsisin jo paikanvaihtoa tuossa kohtaa. Tosin koskaan ei tiedä, millaisia sekopäitä on uudessa työpaikassakin. Vaikeapa noille on mitään tehdä, jos henkilö kuitenkin on jotenkuten järjissään vaikka välillä käyttäytyy epäasiallisesti tai valehtelee.

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat