Jari Sinkkonen: ”Vanhempien ei pidä hyväksyä nuorten huonoa käytöstä jotenkin murrosikään kuuluvana”

”Moniin aikuisiin on iskostunut se ajatus, että murrosikä on vaikeaa, ja niin se usein onkin. Se ei tarkoita, että vanhempien pitäisi yrittää ymmärtää ja kompata nuorta kaikessa – sellainen on säälittävää”, lastenpsykiatri Jari Sinkkonen sanoo.Lue koko juttu

Kommentit (13)

Vierailija

Totta, huonoa käytöstä, ilkeyttä ja uhman vallassa tehtyä typeryyttä ei pidä hyväksyä murrosikäiselle normaalina käytöksenä. Se uhma vain yltyy, kun nuori ei saa vanhemmista vastusta. Mutta nuorten pitää saada myös irrottautua vanhemmistaan, muuten vanhemmat alistavat lapsensa ja myöhemmin niitä alistajia sitten riittää.

Itse olen seurannut kahden nuoren miehen murrosiän ja johan oli ero kuin yöllä ja päivällä. Sen vain huomasin, että ei murrosikä lasta muuta, se vain vahvistaa sitä syntymästä saakka ollutta perusluonnetta. Niinpä se eläväinen pikkupoika meni pari vuotta äärestä laitaan koko tunneskaalan seitsemännestä taivaasta myrskyyn ja mylvintään. Ja minä äitinä jouduin opettamaan hänet hallitsemaan luonteensa. Ei siis hillitsemään, vaan hallitsemaan. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin tuosta tunneskaalasta on ollut miehelle iloa ja apua maailman karikoissa ja päivänpaisteessa.

Entäpä se toinen. Rauhallisuus muuttui jo huolestuttavaksi rauhallisuudeksi. Pään sisällä olevia aatoksia ja murheita kun ei toinen näe. Joten toinen nuori mies piti opettaa eroon liiallisesta itsehillinnästä.

Tyytyväisenä voin todeta nyt molempien varttuneen tasapainoisiksi aikuisiksi siten, että he hyväksyvät itsensä sellaisena kuin ovat ja he eivät tarvitse minua pärjätäkseen.

Miru

Minä ja varmasti moni muukin kaipaisin konkreettisia ohjeita.
Mitä tehdä, sanoa, kun saa vain haistattelua, vastaan inttämistä ym joita ei pidä sietää?
Kun huutaa ei saa. Uhkailla, kiristää ja pelotella ei saa. Esim kännykkä pois luetaan kai niihin?
Kun meillä tuntuu jo seiskaa vee mini teiniltä! Miten pärjään, kun hän tästä vain kasvaa...

Vierailija

Kyllä sen kännykän saa ja pitääkin ottaa pois, miksi ei saisi? Vanhempien tehtävä on asettaa rajat, jos ja kun lapsi ei itse ymmärrä omaa parastaan. Joo, tulee paha mieli, mutta niin joskus pitääkin tulla. Kyllä seiska vee pitää laittaa aisoihin, muuten on turha koittaakaan myöhemmin.

MinäAila

Entä kun murkkuikä tuntuu jatkuvan edelleen, vaikka neiti on jo 19v? Puhutteluja ja keskusteluja on jo pidetty vaikka kuinka monta. Tyttö vaan puhuu ja käyttäytyy samalla epäkohteliaalla tavalla kuin isänsä ja itseasiassa suunnilleen koko hänen sukunsa. Arvaat varmaan että olen eronnut isästään, eikä tämä nyt ole mikään haukkumisjuttu. Haluaisin vain tietää miten saisin ohjattua tytärtäni kohteliaampaan käytökseen, jotta elämä olisi tulevaisuudessa hänelle itselleen helpompaa:)

Vierailija

Meillä oltiin minun teini-iässäni niin kireitä kasvattajia, että minä arkana teininä en uskaltanut poikkipuolista sanaa sanoa. Se taas aiheutti sen, että murrosikä iski päälle täysillä heti, kun muutin kotoa pois opiskelemaan. Siinä meni useampi vuosi kännätessä ja tupakointia opetellessa. Karkasin ulkomaille, menin naimisiin "epätoivotun" miehen kanssa, katkaisin välit vanhempiin. Ihme kyllä kymmenen vuoden pöllöilyn jälkeen tulin järkiini, suoritin opinnot loppuun, erosin miehestä ja etsin elämälleni oikean suunnan. Välit vanhempiin ovat edelleen hyvin etäiset.

Vierailija

Jos kotona isät ja äidit paiskovat ovia ja käyttäytyvät huonosti, niin kuinkas sitten? Onko keski-ikäisillä vähän se ongelma, ettei nähdä omaa käytöstä, vaan projisoidaan se oma paha olo, "epäonnistunut" elämä, savuttamattomat tavoitteet jne. teineihin? Joskus tuntuu siltä, että teini-ikäisten syyttäminen oman elämän kurjuudesta on se juttu, jolla saadaan puheenaihetta ja yhteisöllisyyden tuntua niiden muiden vanhempien kanssa, joiden kanssa on muuten vaikea löytää yhteistä jutun juurta. Ja miten vaikuttaa vanhempien, niin äitien kuin isienkin, käytökseen ne omat vaihdevuodet ja hormonituotannon muutos? Saattaako siitä(kin) syystä myös vanhempien käytös ja asennne olla joskus hieman kohtuuttomia? Sama pätee mielestäni myös pikkulasten suhteen. Lapsen sietämätön "uhmaikä" on usein hyvä tekosyy sille, että oma pää ei ole kunnossa. Jään odottamaan artikkelia, jossa otetaan kantaa siihen, miten nuorten tulisi suhtautua ymmärtäväisesti, mutta jämäkästi, oudosti käyttäytyviin vanhempiinsa. Ihmisiä ollaan kai kuitenkin kaikki ja myös oma käytös ja asenne vaikuttaa siihen, miten kanssaeläjien kanssa tullaan toimeen.

Murrosikähelvetin kokenut äiti

Äidit ja isät ovat nössöjä, jos antavat teinin jatkuvasti arvostella ja haukkua vanhempiaan, huutaa, kiroilla ja jopa haistatella kotona! Murrosikäisen pää on sekaisin kuin seinäkello. Silti murrosikäiseltä ei tarvitse sietää rumaa käytöstä, tahallista ilkeilyä, haukkumista, kiusaamista, pahantekoa ja valehtelua. Vanhempien tehtävänä on laittaa lapselle ja nuorelle selkeät rajat ja säännöt. Nuorelta voi ja pitää vaatia asiallista käyttäytymistä, kotitöihin osallistumista ja kotiintuloaikojen noudattamista. Turvalliset rajat ja säännöt ovat parasta välittämistä.

Murrosikähelvetin kokeneena äitinä voin kertoa, että koko perhe kärsii, kun yhden sisaruksen murrosiässä on helvetti irti kotona. Vanhemman päällimmäinen tunne on pettymys ja turhautuminen. Tuntuu, että lapsen kasvatus on mennyt hukkaan, kun nuoren arvostus vanhempaa kohti on puhdas nolla. Kotona nuoren käytös on törkeää: Vanhemman arvostelua ja mitätöimistä, ilmeilyä, niskojen nakkelua, jatkuvaa kotitöiden laistamista, laiskottelua, ovien paukuttelua, omaan huoneeseen mökkiytymistä, piittaamattomuutta kotiintuloajoista, sisarusten kiusaamista, valehtelua jne., jne., jne.

Oma kokemus on, että murrosikäisen vanhemman on vaikea saada kasvatukseen apua ja tukea. Omat ja puolison sukulaiset ovat 100 % pettymys - heiltä on turha odottaa mitään. Jopa isovanhemmat ja muut sukulaiset uskovat teiniä, joka osaa valehdella kirkkain silmin. Teini muuttaa puheissaan mustan valkoiseksi ja viinin vedeksi. Murrosikäisen kasvattamiseen on saatava matalan kynnyksen apua ja tukea. Ei ole väliä, tuleeko apu ja tuki ystäväpiiristä, kunnan nuorisotyöntekijältä, seurakunnan nuorisotyönohjaajalta vai asiallisilta nettipalstoilta. Pääasia on, että uupunutta äitiä ja isää kuunnellaan aidosti. Esim. Mannerheimin Lastensuojeluliiton nettisivulla vanhempi voi kysyä nimettömänä asiantuntijalta kasvatusongelmista.

juuso

Tässä hyvä esimerkki siitä miten vanhemmuus ja vanhempanaolon merkitys on täysin hukassa. Jos esim. autolla ajoon pitää saada koulutusta ja läpäistä ajokoe, ajoluvan saamiseksi, niin pitäisikö vastaavanlaista koulutusta vaatia myös tulevilta vanhemmilta?

Red

Mites sellaisen nuoren kanssa toimitaan jota ei kiinnosta juuri muu kuin nukkuminen ja pleikan peluu?
Täällä puhutaan ja Sinkkonen puhuu vain raivoavista teineistä. Mitäs jos teini hautautuu huoneeseensa, vaikka poistaa tekniset vehkeet ja on hyvin vähä ruokainen. Eikä elämä tunnu kiinnostavan.

KJ Innanen

Naulan kantaan! Juuri näin se menee ja onneksi meillä on muitakin maalaisjärjellä ajattelevia lastenpsykiatreja kuin Tahkokallio, jotka pystyvät sanomaan myös nykytrendin vastaiset asiat suoraan - juuri niin kuin ne ovat.

Auringonkukka

On oikein vaatia lapselta oikeaa käytöstä, näin lapsi myöhemmin säästyy häpeältä jos on aiheuttanut vanhemmilleen surua.  Edellytys hyvälle käytökselle on arvostus jota lapsi vanhempaa kohtaan tuntee.  Onko arvostusta?  Sitä ei saa vaatimalla vaan olemalla niin hyvä vanhempi kuin pystyy. 

Vierailija

Olen yrittänyt olla niin hyvä vanhempi kuin pystyn. Miksi kapinoivan ja uhmaavan murrosikäisen vanhemmat eivät saa mistään apua - ei sukulaisilta, ei isovanhemmilta, ei koulusta? Nuori käyttäytyi uhmakkaasti ja kapinoi voimakkaasti kodin rajoja ja sääntöjä vastaan. Nuoren kavereilla oli aina kaikki kivampaa kuin meillä. Kavereille oli kaikki "sallittua": Ei ollut typeriä kotiintuloaikoja, ei ikäviä kotitöitä, sai käyttää päihteitä, tupakkaa, nuuskaa ja alkoholia, sai törsätä rahaa miten halusi, sai pitää juopottelupirskeitä kotona, kun vanhemmat olivat kesämökillä, sai mennä alaikäisenä ravintoloihin (K-18), sai harrastaa seksisuhteita alaikäisenä jne. Väärä kaveripiiri vei nuorta mihin ja miten sattuu. Nuori valehteli, ei noudattanut kotiintuloaikoja, ei vastannut puhelimeen, kun näki, että äiti soittaa. Murrosikähelvettiä jatkui noin 5-6 vuotta yläasteen alusta eteenpäin. Mitähän olisi pitänyt tehdä - hakeutua terapiaan vai soittaa lastensuojeluun ja hakea nuorelle sijaisperhe?

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat