Yllättäen jätetty Susanna: ”Luulin elämän loppuvan, kun mieheni jätti minut toisen takia”

"Miehen lähdettyä keskityin vain hengittämiseen ja arjen pyörittämiseen. Ajan myötä huomasin, että olen ihan fiksu tyyppi ja monia ominaisuuksiani arvostetaan", Susanna sanoo.

”Ero ja valtava hylkäämisen kokemus pistivät minut todella maan tasalle. Seuraavan vuoden aikana opin kuitenkin paljon sellaista, josta on ehkä apua myös muille jätetyille”, Susanna sanoo.Lue koko juttu

Kommentit (13)

Vierailija

Jossakin kohtaa jutussa Susannan tilalla on eri nimi. Olisikohan sekin tarkoitus olla Susanna. Ihmettelin tätä lukiessani juttua, mutta ymmärsin kun huomasin, että nimi on muutettu. Jospa toimitus huomaisi muuttaa, mikäli oikea nimi on kertaalleen jäänyt tekstiin. En tiedä onko tämä oikea paikka kommentoida tuosta...

Vierailija

Hankala tilanne kun elämä on päässyt menemään tuohon, että toinen on kotona ja toinen tekee uraa. Taloudellinen tasapaino menee helposti vinoon. Kannattaa naiset pitää huoli omasta taloudesta ja omasta itsenäisyydestä myös parisuhteen aikana. Oma elämä ei saa olla kokonaan toisesta riippumaton. Mutta vaikeastakin tilanteesta voi ponnistaa.

Serena

Se mitä tuosta miehestä kirjoitettiin, antoi ymmärtää ettei sellaisia tarvita. Miten joku voi tehdä noin?! Nainen pärjää paremmin kun ei ole joku nöyryyttämässä! Hyvin tehty Susanna!

Eronnut ja onnellinen

7kk sitten minulle kerrottiin, että 17v suhde oli tässä. Itselläni oli vaikea hermokipu 4.selkäleikkauksen jälkeen päällä edelleen ja ex oli joutunut yllättäen ottamaan enemmän vastuuta kodista. Luulen sen vaikuttaneen enemmän, kuin ex ehkä haluaa edes myöntää. Lapset ovat ala-asteella ja lukiossa, heistä on minulle ollut sellaista tukea ja turvaa, että arki on ollut pakko saada rullaamaan.

Onnekseni olin jo kivun takia psyk.polin asiakas ja minulla on kaksi todella hyvää ystävää, joille vuodatin kaiken. Paras ystäväni oli tehnyt omaa eroaan yli vuoden, meidän ero tapahtui päivissä ja viikoissa.

Ex muutti kuukauden päästä pois yhteisestä kodista, minä lasten kanssa kuukautta myöhemmin. Siinä vaiheesaa uskoin vielä exää, että kyllä hän tietää nämä jutut, talo menee kaupaksi pian. Ei mennyt.

Nyt talo on myyty ja ero lopullinen, käräjäoikeuden päätös tuli pari viikkoa sitten. Se tuntuu niin hyvältä!

Tammikuun lopulla uskaltauduin ottamaan yhteyttä mieheen, jonka kanssa olin seurustellut lukiossa. Sain vastauksen ja nyt rakkaani nukkuu vieressäni. Nyt uskallan sanoa, että näin onnellinen en ole ollut srn jälkeen, kun suhteemme loppui silloin 20v sitten. Olimme kypsymättömiä. Ilmeisesti tarvitsimme tämän 20 vuotta kypsyäksemme ja ollaksemme yhdessä.

Lapset ovat selviytyneet upeasti. Pienempi käy juttelemassa ammattilaisen kanssa ja isompi kävi. Ystävät ja minun sukulaiset ja paras ystävä ovat auttaneet heidät pahimman ylitse sen lisäksi, että juttelemme lasten kanssa paljon. Alkuvuodesta omat voimani alkoivat olla jo aika loppu nuoremman kanssa eikä exästä saanut mitään apua. Onneksi tapasin rakkaani, häneltä sain voimia jaksaa. Perheneuvolaan olisi tarkoitus mennä nuoremman kanssa uudestaan, kaipaan tukea äitiyteeni.

Vuosi sitten ajatus elämästä ilman exää perheessä tuntui täysin mahdottomalta ja se ajatus minua ahdisti niin, niin haukoin henkeä. En uskaltanut tunnustaa itselleni, että suhde voi huonosti ja että haluan erota.

Mutta tässä sitä ollaan.
Vaikea hermokipu helpottui, hermo liikkuu arpikudoksessa ja leikkaus on tehnyt sen, mitä piti. Psyykkinen huonovointisuus näkyi fyysisenä kipuna ja kun elämäntilanne helpottui, pääsi keho kertomaan, että kipu on helpottamaan päin. Nyt puran lääkitystä ja haaveilen taas vesijumpasta ja kuntosalista.

Niin ja meidän perheeseen muutti koira muutama viikko sitten. Exän kanssa sovimme, että me emme voi ottaa koiraa. Tämä uudenlainen perhe pystyi ja olemme kaikki sitoutuneet koiran hoitoon (ikätason mukaan). Koira on tehnyt hyvää meille kaikille.

Vaikka ero on nyt lopullinen, niin exän kanssa täytyy pystyä lasten asiat sopimaan. Yritän myös pitää lasten puolia ja omianikin ja siinä on isoin opeteltava asia. Että minullakin on väliä. Olen äiti, mutta myös nainen. Olen uskaltanut sanoa exälle asioita, jotka ovat minun mielipiteitäni ja seison niiden takana.

Erosta selviää, kun puhuu ja antaa tunteiden tuntua. Ja hakee apua, jotta saa puhuttua. Ilman omaa psyk.sairaanhoitajaani olisi eron käsittely vienyt kauemmin.

Elämä voittaa, lopulta.

Vieläkin arat haavat

Hyvin samanlainen tarina kuin omani. Itsekin olin ollut kotona lasten kanssa kun ero tapahtui. Muistan myös nuo tunnetilat. Mutta se pahin, epäonnistumisen ja huonouden tunne on yhä läsnä liki kymmenen vuoden jälkeen. Siitä tuskin pääsen milloinkaan enkä edes haaveile uudesta parisuhteesta. Lapset ja työ riittävät täyttämään aikani ja harrastuksiakin on.

Vierailija

Sanoisin, että pahinta tuossa on toisen epärehellisyys. Se, että valmistelee kaiken salaa uutta elämää varten, samalla kun antaa toisen ymmärtää, että suhde jatkuu ja pudottaa sitten toisen tyhjän päälle. Julmuuden ja epärehellisyyden huippu. En kyllä ymmärrä mikä toinen nainenkin menee mukaan tuollaiseen. Kuka noin epärehellistä tyyppiä haluaa?

Vahvempi nyt

Itsellä takana vähän vastaava tilanne. 11 vuoden jälkeen mies rakastui toiseen (oli myös hyvin innoissaan asiasta ja hänelle tuli järkytyksenä huomata, kuinka paljon hänen tekosensa sattuivat minuun).

Itsellä kesti kauan ennen kuin kykenin puhumaan asiasta kenellekään. Alussa olin ihan rikki. Menetin ruokahaluni ja laihduin parin ensimmäisen viikon aikana kolme kiloa pelkästään sen takia. Liikunta auttoi pahimpaan ahdistukseen.

Meillä ei onneksi ole lapsia, koska kumpikaan ei ole niitä koskaan halunnut, ja sen johdosta en myöskään joudu väkisin olemaan tekemisissä miehen kanssa.

Nyt kun erosta on jo useampi kuukausi, olen huomannut, kuinka paljon helpompi minun on olla yksin kuin hänen kanssaan. Mukauduin aina liikaa siihen, mitä hän halusi.

En usko, että hän on juurikaan onnellisempi, mutta uskon, että minä tulen olemaan.

Vierailija

Tutulta kuulostaa, aikalailla saman kaavan mukaan itselläkin meni tunteet/ajatukset.
Sillä erotuksella että osasin kyllä jo ennen miestä nämä nk. Miesten työt. Joista lähes kaikki tein vaikka mies oli kotona. Isoin shokki oli se kun yhtäkkiä kaikki kasvatusasiat olikin mun harteilla ja päätettävissä. Ensimmäinen viikonloppu kun lähestyi alko nousta paniikki, miten selviän siitä yksin lasten kanssa. Tässä vaiheessa 7,5kk myöhemmin oon todennut että en mä tarvii arki asioissa miestä mihinkään!! Mutta pikkuhiljaa kuitenkin noussu ajatus että ois kiva kun olisi seksiä ja hellyyttä ❤ ja ehkäpä sitä onkin luvassa.

Sinä selvisit! minä selvisin! Samalla tuli lisää itseluottamusta ja vahvuutta!

Hienoa että toit esiin tämän. Tässä vaiheessa joku alkutaipaleella oleva ajattelee ettei se tunne muutu ikinä, koska ei pysty tuntee muutakuin tuskaa, eikä sitä pysty uskoo mutta ajan kanssa se muuttuu! Itselläni on tänään 11vuotta kun tapasin miehen, eikä edes itketä enää tämäkään asia! Tsemppiä!!

Vierailija

Minulla on kohta vuosi eroilmoituksesta, takana 20 vuoden liitto, ei lapsia.

Tulos: Yritin itsemurhaa (selviytymiseni oli lääkärin mukaan ihme) ja välit eksäänkin katkesivat sitä myötä täysin.

Minulla on ollut tukena vain yksi ystävä ja pari sukulaista, ja kävin terapiassa itsemurhayritykseni tiimoilta muutaman kerran, mutta en sen enempää. Mitään lääkitystä en ole halunnut.

Minulla meni miehen mukana oikeastaan kaikki: talous täysin kuralle, koti, kaikki tulevaisuudensuunnitelmat, ylipäätään motivaatio elää. Hän oli paras ystäväni sekä ensimmäinen (ja viimeinen) seurustelukumppanini ja aviopuolisoni, jonka piti olla myös elämänkumppani, mutta eipä sitten ollutkaan. Ja hänkään ei ymmärtänyt tekosensa seurauksia vaan yritti esitellä minulle uuden tyttöystävänsä kuvia jne, kun minä tärisin paniikkihäiriökohtauksessa vieressä. Ei siis minkäänlaista empatiaa minun shokkireaktiotani tai ylipäätään suruani kohtaan.

En edelleenkään tiedä, selviänkö tästä hengissä. Ajattelen itsemurhaa päivittäin. Tunnepuolella alkaa jo kirkastua, mutta taloudellinen ahdinko on hirvittävä syistä, joita en halua tässä eritellä. Jos talouteni olisi ollut kunnossa ja minulla olisi ollut työpaikka, olisin ehkä vielä jaksanut pinnistellä eteenpäin. Nyt se tuntuu turhalta. Mitään positiivista en ole tästä kokemuksestani löytänyt, ja tuskin tulen löytämäänkään.

Ja kuten yllä jo totesin, en kaipaa enää uutta suhdetta, sillä en halua käydä tätä kaikkea lävitse enää koskaan uudelleen, sen verran hirvittävää tämä on ollut. Koen, että luottamukseni ihmisiä kohtaan on mennyt nyt lopullisesti.

Ei enää sinisilmäinen

Kiitos rehellisestä artikkelista! Minäkin olen kokenut saman, 25 vuoden parisuhteen jälkeen mies vaihtoi minut täysin yllättäen toiseen naiseen. Ensimmäisen vuoden olin aivan pohjalla, moottoritiellä kallioon ajaminen tuntui ajoittain ihan järkevältä vaihtoehdolta. Hakeuduin työterveyteen ja sain sopimuksiin kuuluvat viisi psykologikäyntiä, mutta terveydenhuollossa ei taidettu ihan ymmärtää, miten pohjalla olin. Minuun suhtauduttiin kuin olisin vähän sellainen hölmö ja onnetton nainen, vaikka olen koulutettu ja työelämässä ihan hyvissä tehtävissä. Että ei ihme, että uraansa minun hoitaessa lapsia tehnyt mies vaihtoi parempaan. Onneksi on vahvoja naisia ystävinä, he auttoivat näkemään todellisuuden harhojen seassa. Nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu jo tasaiselta. Olisi kyllä kiva kuulla joskus ihan suoraan, mitä puolisoa lennossa vaihtavan miehen päässä oikein liikkuu. Miten voi kohdella niin julmasti vaimoa, jonka kanssa on kuitenkin koettu ja selviydytty yhdessä monenlaisista asioista. Miten mies edes pystyy niin kirkkain silmin valehtelemaan jopa vuosia. Toisen naisen toiminnan ymmärrän paremmin, olen itsekin nyt eron jälkeen tavannut miehiä, jotka haukkuvat vaimonsa surkeaksi puolisoksi ja äidiksi, seksuaalisesti kylmäksi. Minä sen sijaan kuulen olevani ihana, älykäs ja haluttava, lapsiani taidolla kasvattava, juuri sellainen kumppani jonka mies haluaisi. Sellaiseen lankaan menee helposti ihan fiksukin nainen, miesparka kun joutuu elämään niin kauhean vaimon kanssa, ja vain koska on yhteisiä lapsia. Voimia kaikille, jotka juuri nyt kamppailevat samassa tilanteessa, hylätyksi tulemisen ja itsetunnon maahan lyömisen kanssa. Parisuhteessaan luottavaisena elävät naiset eivät ymmärrä, että sama voi olla heilläkin edessä, joten näiltä "ystäviltä" kuullut kommentit voivat tuntua todella julmilta. En olisi tse koskaan uskonut, että rakas mieheni voisi noin vain heittää minut ulos elämästään, ja sen hän kuitenkin teki. Neuvoisin kaikkia lapsista ja perheen asioista huolehtivia naisia vaatimaan mieheltää kunnollisen timanttikorun kerran vuodessa. Ne laitetaan kassakaappiin siltä varalta, jos miehellä ei sitä rakkautta ollutkaan, ja myydään jos hätä tulee. Ei pidä luottaa siihen, että jos itse hoitaa kodin mies kyllä on oikeudenmukainen raha-asioissa. Mies suunnittelee eronsa myös taloudellisesti, maksattaa vaimolla laskut ja antaa ymmärtää, että säästää yhteiseen tulevaisuuteen. Samaan aikaan tällainen mies kuitenkin piilottaa omaisuuttaan vaikka uuden naisensa nimiin.   

Vierailija

Ihmettelen näitä yksin itkemään jätettyjä, joilla menee talous ja kaikki elämän sisältö miehen mukana. Ei saa kasvaa niin kiinni toiseen, että ei ole omaa elämää. Taloudelliset asiat tulee sopia niin, ettei kumpikaan ole toisen armoilla. Itse tienaan miestäni enemmän, ja osallistumme yhteiseen talouteen tulojen suhteessa. Meillä on kummallakin oma elämä ja omat harrastukset. Tietenkin olisi kamalaa tulla yllättäen jätetyksi, mutta en kyllä tajua, kuka haluaa olla niin riippuvainen toisesta ihmisestä, että itsestä ei jää erossa jäljelle yhtään mitään.

Vierailija

Noh, kuvittele hieman: Puolisosi on vain valehdellut tienaavansa vähemmän, hän nauraa parin kaverinsa kanssa, miten olet niin pöllö, että maksat valtaosan talouskuluista. Puolisosi harrastukset ovat illallisia naisystävän kanssa, saunailta tarkoittaa leffaa ja viiniä toisen naisen kodin sohvalla. Eräänä päivänä puoliso lähtee ja saat pikkuhiljaa selville millaista valhetta elämäsi on viimeiset viisi vuotta ollut. Raivoissasi palkkaat erojuristin, ja päädyt maksamaan pahasti velkaantuneelle ja sen vuoksi täysin varattomalle exälle puolet säästöistäsi, ja vielä lisäksi puolet kodin arvosta, sillä sinusta lasten on paras jäädä vanhaan kotiin asumaan. Joudut ottamaan lisää lainaa tätä varten. Exällä ei ykskaks ole lainkaan tuloja, eikä hän muutenkaan suostu maksamaan elatusmaksuja. Ja kas, niin istut yksin lattialla itkemässä, kun lapsesi lähtee isänsä ja äitipuolen kanssa upouudella bemarilla "kotiin", jota miehesi maksoi jo silloin, kun sinä vielä maksoit sen isomman osuutesi yhteisistä talouskuluista.   

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat