”Moni syö tietämättään liian pienen aamiaisen” – ravitsemusasiantuntija kertoo, miten aamulla kannattaa syödä

klo 8:05 | 25.5.2018
Puuroa ja mustikoita tai kahvia ja voileipä – ihan hyvä alku, mutta ei ollenkaan riittävä aamiainen. ”Moni ei tiedä, että oma aamiainen on aamusta toiseen liian pieni”, ravitsemusasiantuntija Patrik Borg sanoo ja kertoo, miten aamulla pitäisi syödä ja miksi.Lue koko juttu
Itse syön aamiaisella munakkaan kinkku- ja juustotäytteellä, se pitää nälän poissa lounaaseen asti. Tämän lisäksi kahvia kauramaidolla ja vähintään puoli litraa vettä. Jos syön puuroa raejuustolla ja mustikoilla, tai vaikka ruisvoileipiä, nälkä on jo kahden tunnin päästä, oli annokset miten isoja tahansa. Eli minulle eivät hiilarit sovi aamiaisella, ne eivät vatsaa täytä kuin tilapäisesti.
Ei maistu aamiainen, ei.. että mikäs vika minussa sitten on, kun jo kouluaikana muistan vääntäneeni kättä tästä asiasta äitini kanssa. -ja monesti vielä huonon olon saaneena jouduin kouluun lähtemään, kun oli pakko se puuroannos aamulla syödä? Eikä se maistu vieläkään. vaikka kuinka on yrittänyt aamulla jotain syödä. Muutaman tunnin jälkeen heräämisestä kyllä sitten maistuu- Luinpahan minä sellaistakin, että tuo runsas aamiainen ideologia on kehitetty vasta teollisenvallankumouksen aikoihin, kun ihmisten piti alkaa olemaan todella tuottavia, että geneettisesti vielä osat meistä asuu luolissa, joten se aamiainen pitää ensin juosta kiinni.. kuulun kyllä sitten niin tähän ryhmään! niin ja, ei siinä puurossa mitään vikaa ole, tykkään... vaan en aamulla ensimmäisenä!
Minua kyllästyttää tällaiset yhden asiantuntijan haastattelut, joissa totuutena kerrotaan jonkun tyypin yksittäinen mielipide. Minkä koulutuksen antamalla osaamisella tässä puhutaan? Mihin tieteellisiin tutkimuksiin näkemys perustuu? Eikö hyvään journalismiin kuuluisi useamman asiantuntijan haastattelu ja jonkinlaisen kokonaiskuvan luonti eri näkemyksistä? Jos aikakausilehti haluaa erottua some-julkaisuista laadulla, pitää toimittajan vaatia itseltään vähän enemmän.
Syön aamuisin kaksi voileipää(levitettä, kinkkua, juustoa, kasvista), kupin kahvia, vettä ja usein lisäksi vielä hedelmää tai jogurttia. Päivä lähtee hyvin käyntiin, ei kehity valtavaa nälkää/napostelun tarvetta kun huolehdin vielä muistakin aterioista. Ja kyllä, olen hoikka ja siro, enkä edes himoliikkuja. Aamulla maistuu, kun ei tarvi illalla tankata itseä ähkyyn.