”Ketään ei ole tuomittu yksinäisyyteen” – itsetuntemuksesta on apua, jos haluat saada enemmän seuraa

Ketään ei ole tuomittu yksinäisyyteen, muistuttaa sosiaalipsykologi Maria Rakkolainen.

Yksin jääminen voi saada ajatukset synkiksi: olen yksin, koska olen huono. Jos itsensä ja muut oppii näkemään eri tavalla, se voi tuoda apua myös yksinäisyyteen, asiantuntija sanoo.Lue koko juttu

Kommentit (4)

Yksin elävä

Minun yksinäisyyteni on loppunut kun olen saanut afrikkalaisia, kristittyjä ystäviä. Heillä on erilainen kulttuuri kuin suomalaisilla, Suomessa usein jätetään yksin, varsinkin, jos tulee sairaus kohdalle. Se on nurinkurista. enkä tiedä, mistä se johtuu.

Tyytyväinen sinkku

Nautin asua yksin kahden avoliiton jälkeen. Minulla on laaja ystävä- ja kaveriverkosto ja koko ajan tutustun uusiin eri ikäisiin ihmisiin sekä Suomessa ja ulkomailla. Käyn kultturellisissa riennoissa taidenäyttelyistä festareihin ja urheilen sopivasti kokeillen uusia uusia asioita. Myös ulkona tulee käytyä syömässä ja joskus jotain bändiä kuuntelemassa. Ulkomailla käyn muutaman kerran vuodessa rentoutumassa tai moikkaamassa kavereitani. Elämäni tuntuu hyvältä. En etsi mitään parisuhdetta mutta jos sopiva sellainen tulee vastaan, niin mikä ettei. Sinkkuuteni tuntuu välistä vaivavan enemmän muita ihmisiä, kun itseäni. Olen saannut kommentteja siitä, että onko minussa jotain vikaa tai että olen liian kranttu jne. Tai että sähän tiedät kaikki bilepaikat, kun olet sinkku. Myös jossain vaiheessa huomasin tippuneeni pois joidenkin bileiden kutsuvieraslistalta,kun minulla ei ollut kumppania.Tai minut kutsuttiin kylään, kun mies ei ollut kotona. Saatiin jutella niin kun tyttöjen kesken. Jätin nämä ihmiset omaan arvoonsa ja rakensin oman elämäni sellaiseksi kun halusin, vaikka taloudellisesti se ei aina ole ollut helppoa. Siitäkin selviää, kun karsii turhat ostokset pois. Olen tutustunut aivan mahtaviin uusin ihmisiin, paikkoihin ja elämäni on rikastunut monista mielenkiintoisista kokemuksista ja olen oppinut paljon uusia asioita. Olen oikeasti tyytyväinen elämääni vaikka sinkkuna elänkin.

Vierailija

Suvaitsemattomia, ahdasmielisiä ihmisiä on paljon ja he usein osoittavat ovea vähänkin erilaisille ihmisille. Joskus alla on mielenterveysongelmiakin. Tämä näkyy työpaikoilla ja vapaa-ajalla.
Jos osattaisiin ymmärtää erilaisia ihmisiä, ehkä omakin maailma avartuisi siinä samalla. Kaikkien ei tarvitse pitää samoista asioista, eikä olla kaikesta samaa mieltä.
Kannattaisi pysähtyä miettimään, onko oikeasti ymmärtänyt ihmisten sanomisia oikein, ettei vain tylysti siirtäisi ihmisiä syrjään. Sitä voisi kysyäkin.

Vierailija

Koen olevani hyvin yksinäinen. Jos en olisi introvertti, olisin luultavasti päättänyt elämäni jo ajat sitten. Tuskin kukaan arvaa minusta ulospäin, miten yhteiskunnasta syrjäytynyt olen. Voi mennä viikkoja, että ainoa kontakti on kaupan kassa.

Ikäiseni elävät ruuhkavuosia, mutta opiskelun alkuvaiheen sairastumiseni muutti elämäni, eikä yhteneväisyyttä heihin ole. Valitettavan harva on jaksanut kulkea omia rinnallani kaikki nämä vuodet.

Ihmissuhteiden solmiminen on osoittautunut miltei mahdottomaksi, sillä edelleenkään en ole työ- tai opiskelukykyinen ja rahaa harrastamiseen ei ole.
Haluaisin elämääni terveitä ihmisiä ja ihmissuhteita, jotta voisin peilata itseäni ja vahvuuksiani, mutta koska minulla sattuu olemaan mt-ongelmia, aina ollaan työntämässä mt-kuntoutujien sekaan. Kaikkina sairastamisvuosina en ole aikaisemminkaan saanut heistä ystäviä, mutta siihen minun kuulemma kuuluisi tyytyä. Sairastumiseni ei ole vaikuttanut kognitiooni, mutta minua pitää hoitotahokin tyhmänä. Sehän kasvattaa heikkoa itseluottamusta hurjasti!

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat