Jenni, 36: ”Salasin masennukseni kaikilta, eikä kukaan huomannut mitään – kunnes romahdin”

Masentunut saattaa olla uskomattoman sinnikäs  – kunnes voimat loppuvat. Siksi apua pitäisi osata hakea ajoissa.

Jenni ajatteli pitkään olevansa vain alakuloinen. Hänellähän oli kaikki hyvin ja hän jaksoi käydä töissä. ”Opettelen yhä, ettei masennusta tarvitse hävetä tai peitellä.”Lue koko juttu

Kommentit (6)

Mama maatuska

Olin lomalla, itketti ja olin alakuloinen. Kaikki hyvin elämässä ja silti olen allapäin. Tiedostan, että masennus vaanii kulman takana. Onneksi pääsimme pois Koti ympyröistä, luonnonhelmaan.
Nyt jo sielu lepää.

Aiemmin reissuilla tullut nopeasti koti-ikävä. Nyt ei haluaisi palata kotiin. Opin taas jotakin itsestäni tänä kesänä. Kun vaihtelu halu käy liian kovaksi, on pakko päästä pois.

Jokaisella on se oma juttu, josta kannattaa pitää kiinni. Jos unohtaa itsensä, masentuu.

Olen siis läpikäynyt uupumuksen ja keskivaikean masennuksen. Töihin mennessä toivoin, että auto ajaisi sen verran mun päälle ettei tarvitsisi mennä sinne. Psykiatri kirjoitti puoli vuotta sairaslomaa tämän kuultuaan.

Nyt olen toisessa työpaikassa ja kaipaan muutosta. Jotain on pakko keksiä tai olen taas pulassa.

Ringbell

Niin tuttua,"minullahan on kaikki hyvin, en voi olla masentunut". Kun jaksaa töissä, mutta kotona vaan makaa viikosta toiseen pesemättömänä.Valheiden verkko on valtava-minkälaisia tarinoita sepittää ystävilleen ja läheisilleen kun ei jaksa. Meitä on paljon.

En kehtaa valittaa kun kaikki ...

Been there... Romahdin ja ystävä pakotti hakemaan apua. Työterveys yritti laittaa sairaslomalle, mutta työ oli ainoa mikä piti sen verran järjissään etten uskaltanut jäädä sieltä pois. Tth:n kautta pääsin psykologille, mutta päätin vaihtaa työpaikkaa kesken hoidon ja se jäi muutamaan kertaan. Uudelleen en ole hoitoon hakeutunut, nyt tuntuu että pärjää. Vointi on aaltomainen, mutta itsetuhoiset ajatukset ovat onneksi jääneet pois. Diagnoosista vasta 1,5v että uudelleen romahtaminen pelottaa. En vaan halua hakeutua enää uudelleen uuden organisaation ja uusien ihmisten hoidettavaksi.

Lisäksi tunnen häpeää, eihän minulla ole mitään syytä masentua eikä kokemani masennus taatusti ollut "oikea" kun en joutunut aloittamaan lääkitystä tai jäämään sairaslomalle (josta siis itse jyrkästi kieltäydyin). Tuo häpeä on yhä läsnä jos keskustelen muiden diagnoosin saaneiden kanssa. Puhunkin nykyään enemmän uupumuksesta kuin masennuksesta, sitä kun ei tarvitse perustella ja itsetuhoiset ajatukset ja loputon häpeä ja riittämättömyyden tunne eivät ole asioita joita haluan kaikille avata.

Vierailija

Käyn läpi elämäni rankinta aikaa....mieheni Ilmoitti haluavansa eron, masennukseen häneltä on ollut turha hakea tukea, enemmänkin henkinen kiusaaminen pahentui. Narsisti iski heti kun mahdollisuus tuli. Uhkaa viedä lapset ja talo myyntiin. Elämän perusta murtunut, olen kuitenkin päättänyt selvitä tästäkin!

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat