Sanna, 45, väsyi olemaan toisten kuuntelija: ”Nyt olen yhteydessä vain heihin, joita myös minun ajatukseni kiinnostavat”

Sannan elämä muuttui, kun hän ymmärsi kysyä itseltään tärkeän kysymyksen: Kenen kanssa olen siksi, että viihdyn hänen seurassaan – en vain velvollisuuden vuoksi?

Aikaisemmin Sanna oli aina valmis kuuntelemaan muita, oman jaksamisensa kustannuksella. ”Ystävyyssuhteen pitää olla vastavuoroinen. Muiden lisäksi pitää kunnioittaa itseään”, hän sanoo nyt.Lue koko juttu

Kommentit (11)

Vierailija

Viisas nainen! ( : Minulla on samansuuntaisia ajatuksia ja tuntuu, että olen joillekin ihmisille vain olkapää. Ikää minulla on jo 44. Esimerkiksi yksi ystävä ei ole kysellyt minulta mitään pitkiin aikoihin eikä häntä tunnu kiinnostavan minun elämäni muutenkaan. Minulla on sellainen tunne, että hän ei arvosta minua. Omista asioistaan hän voisi vuodattaa vaikka koko illan! Olen ottanut etäisyyttä tähän ihmiseen, mutta asioiden selvittely ei onnistu. Yritetty on, mutta mitään vikaa ei nähdä itsessä, vaan minä olen se lapsellinen ihminen kuulemma.

Peiliinkin voi katsoa

Jep. Minäkin tunsin ystävän, jonka mielestä aina töissä kaikki oli muiden vikaa ja hän lemppasi "ystäviä"  jonkun pienen puutteen vuoksi.  Hänessä itsessään ei tietysti ollut mitään vikaa ja hän ihmetteli miksi hän on yksinäinen. Kukaan tavallinen mies ei kelvannut vaan miehen olisi pitänyt olla rikas ja menestynyt vaikka hän itse oli keittiöapulainen. Lopputulos: työtön ja  50 + yksinäinen sinkku. Joillain  on vaikea katsoa peiliin ja nähdä myös omat puutteensa.

Vierailija

Ihan kuin omalta näppikseltä tämä kirjoitus.  Oli myös samanlainen ystävä, joka päivittäin useiden vuosien ajan avautui mm. työpaikan ongelmista minulle.  Tiesin myös kaikkien hänen osastonsa henkilöiden nimet ja työtehtävät. Jos joskus uskalsin ehdottaa työpaikan vaihtoa niin hän suuttui tästä. Tehtävänäni oli ainoastaan myötäillä ja toimia roskakorina hänelle.

Omalla kohtaa havahtuminen tuli siinä kohtaa, kun itsellä meni elämässä huonommin. Eipä ollutkaan ketään, joka olisi halunnut tai jaksanut kuunnella. Päinvastoin, silloinkin olisi pitänyt olla kuuntelemassa muiden juttuja. Tästä alkoi aikamoinen itsetutkiskelu siitä miksi vedän tällaisia ihmisiä puoleeni ja miksi olen tällaista käytöstä kestänyt vuosikaudet. Tajusin etten oikeastaan ollut arvostanut itseäni, enkä välttämättä aina ystävyyden aikana edes huomannut, että olin vain yleisönä ystävän jutuille. Ei ylipäätään ollut hirveästi muita ystäviä tai kavereita, koska tämä ystävyys oli vienyt henkisesti ja fyysisesti niin paljon aikaa.

Oli aikamoinen pudotus "tyhjän päälle", kun luovuin tästä ystävyydestä. Mutta parempi olla yksin alkaen arvostaa itseään, jotta kenties tulevaisuudessa pystyisi muodostamaan tasapainoisempia ystävyys- ja ihmissuhteita. Tällaiset 24/7 omista ongelmistaan ja asioistaan papattajat eivät ole aidosti kiinnostuneita sen vastapuolen seurasta, vaan ovat vain kiinnostuneita siitä seurasta, jotka sallivat heille tämän käytöksen.

Hyvin yksin jätetty

Sairastuin hyvin vakavasti 20-vuotiaana. Oli paljon kavereita ja harrastuksia.
Täytän 50-v syksyllä. Jäljellä ei ole yhtään ystävistä eikä harrastuksista. Olen todella reipas... Veljen kuoltua, aviomies on ainoa tärkeä jäljellä. Kiitos hänestä! Terveet, kiireiset yms: yrittäkää joskus edes muistaa ihmistä joka oli läheinen ja sairastui. Olkaa ihmisiä ihmiselle.

Sabina

Hyvä kirjoitus. Ei kannata olla liian kiltti. Sosiaalinen saa toki olla jos sitä itse haluaa mutta ei kannata uhrautua toisten takia. Minulla oli eräs entinen työkaveri ja ystävätär joka oli todella rasittava, ei vain minun vaan monen muunkin mielestä siitä syystä että hän kasasi kaikki ongelmansa muiden päälle. Lopulta en enää jaksanut tavata häntä, vatsassa väänsi kun hän aloitti kertomisensa siitä mikä on taas mennyt pieleen ja aina hänellä meni kaikki pieleen. Alussa  yritin auttaa, antaa neuvoja, ym. mutta itse asiassa hän ei niitä edes halunnut kuulla, vain kasata kaikki ongelmansa minun päälleni. En saanut koskaan kerrottua mitään siitä mitä minulle oli tapahtunut. Sitten yksinkertaisesti päätin että teen saman minkä jo moni muukin, en enää ole häneen yhteydessä. En jaksanut. En myöskään saanut sanottua mikä mätti... hänen olisi pitänyt katsoa peiliin ja miettiä miksi kaikki ystävät kaikkoavat.

Vierailija

Huomasin lähes kuuskymppisenä, että täytyy olla itselle armollinen, lempeän itsekäs ja huolehtia ensin omasta hyvinvoinnista, jotta jaksaa huolehtia muista. Rajat ne on itsellekin asetettava, muuten tulee rönsyilyä väärään suuntaan ja uupuu.

avoin kuuntelija

Olen ollut itse hankalassa elämäntilanteessa ja purkanut asiaa muutamalle ihmiselle. Olen kuitenkin muistanut säännöllisesti kysyä heidän kuulumisiaan. Yhden ystävän kohdalla vastaus oli aina "ihan hyvää kuuluu" tai " ei mitään ihmeempää". Mielestäni ei ole myöskään ystävän tehtävä " lypsää" toisen kuulumisia mikäli ei halua niitä syystä tai toisesta kertoa. Olemme kaikki niin erilaisia siinä mitä haluamme jakaa. Tässäkin tarinassa on mielestäni hienoa että Sanna löysi rajansa mutta äärimmäisen epäreilua ettei kertonut ajatuksiaan ystävilleen vaan hylkäsi heidät.Riitaa tai erimielisyyksiä turha pelätä sillä miten ihminen voi muuttua ellei tiedä toisen ajatuksia. Ja joskus voi olla että vuodattaa on niin väsynyt tilanteeseensa ettei juuri sillä hetkellä jaksa olla vastavuoroinen. Sanna toimi raukkamaisesti ja toivottavasti ei itse koe samanlaista hylkäämistä joskus kun itsellä on vaikeaa elämässä.

Vierailija

avoin kuuntelija kirjoitti:
Olen ollut itse hankalassa elämäntilanteessa ja purkanut asiaa muutamalle ihmiselle. Olen kuitenkin muistanut säännöllisesti kysyä heidän kuulumisiaan. Yhden ystävän kohdalla vastaus oli aina "ihan hyvää kuuluu" tai " ei mitään ihmeempää". Mielestäni ei ole myöskään ystävän tehtävä " lypsää" toisen kuulumisia mikäli ei halua niitä syystä tai toisesta kertoa. Olemme kaikki niin erilaisia siinä mitä haluamme jakaa. Tässäkin tarinassa on mielestäni hienoa että Sanna löysi rajansa mutta äärimmäisen epäreilua ettei kertonut ajatuksiaan ystävilleen vaan hylkäsi heidät.Riitaa tai erimielisyyksiä turha pelätä sillä miten ihminen voi muuttua ellei tiedä toisen ajatuksia. Ja joskus voi olla että vuodattaa on niin väsynyt tilanteeseensa ettei juuri sillä hetkellä jaksa olla vastavuoroinen. Sanna toimi raukkamaisesti ja toivottavasti ei itse koe samanlaista hylkäämistä joskus kun itsellä on vaikeaa elämässä.

Mielestäni tasavertaisessa ystävyyssuhteessa ei pitäisi aina välttämättä ylipäätään edes "joutua" kysymään toisen kuulumisia. Saatikka, että niitä pitäisi alkaa lypsää toiselta niin kuin mainitsit. Tasapuolisessa ystävyydessä molemmilla on tilaa kertoa kuulumisia, ihan oma-aloitteisestikin.  Ja jos ystävä vastaa kuulumiskysleyihin ettei "kuulu mitään." Niin tämä ei välttämättä aidosti tarkoita etteikö sillä ystävälle kuuluisi mitään, vaan hän ei kenties jostakin syystä halua avautua. 

 Itselläni oli ystävä, joka piti aina 'valitusmonologeja.' Keskustelelumme oli sitä, että kuuntelin häntä ja kommentoin.  Kun itse aloitin keskusteluja, ja jollei niistä pystynyt tekemään aasinsiltaa hänen elämäänsä niin keskustelu tyrehtyi hyvin nopeasti ja keskustelui kääntyi takaisin hänen aiheisiinsa.  Saatoimme usean tunnin puhua hänen asioistaan ja sitten lopuksi, kun teimme esim. jo tapaamisesta lähtöä niin  hän saattoi muodon vuoksi kysyä: " Mitäs sulle?" Eri asia on toki raskaat elämäntilanteet, jolloin ei pysty olemaan vastavuoroinen. Jokaisella varmasti jossakin kohtaa elämässään tälläisia hetkiä. Mutta on myös aidosti itsekeskeisiä henkilöitä, joille ne omat asiat ovat aina vain tärkeitä. 

Mielstäni on myös väärin arvostella toisten tilanteita, miten joku on toiminut raukkamaisesti hiljaa hivuttautuessaan ystävyydestä pois, sen sijaan, että olisi heti kertonut suoraan. Ei ihmissuhteiden päättäminen ole ikinä helppoa. Jos ystävä kysyy syytä hiipuvaan ystävyyteen, niin silloin sen voi varmasti kertoa mutta, jos ystäväkään ei välttelevää käytöstä ihmettele niin en tiedä onko siinä kovin paljoa vääryyttä tällöin tapahtunut. 

Aquarius

Mielestäni Sanna ei toiminut yhtään raukkamaisesti, vaan teki oikein ja niin kuin parhaimmksi katsoi. Aivan samalla tavoin ne ystävät, joiden kanssa hän lopetti yhteydenpidon, olisivat voineet ottaa yhteyttä, mutta mitään ei kuulunut.. hyvä kirjoitus, toivon Sannalle kaikkea hyvää.

Mie täältä

Huomasin vuosia sitten itsekin saman asian. Kutsuin kaveriporukoita kylään, järjestin illanistujaisia, lähettelin viestejä joissa toivottelin hyviä ystävänpäiviä yms. sosiaalista puuhaa. Mutta sitten aloin miettimään että koskaan ei mennyt niin päin että minulle päin olisi ensin tullut viestiä paitsi silloin kun tarvittiin jotain. Jätin kerran lähettämättä toivotukset, halusin katsoa moniko heistä lähettää ensin, arvatkaapa. Jätin bileet järjestämättä, ei tullut kyselyjä että hei, nähtäiskö. Ok. Poistuipa sekin rumba. Kyllä nähdessään moikkailevat ja tarinoidaan, en minäkään sanonut kenellekään että miksi, mutta mua ei vaan enää huvittanut olla se ainoa kokoonkutsuja. Jäljelle jäi ne joita kiinnostaa minunkin asiat. Sitten oli niitäkin jotka oli aina kiireisiä, pitäis nähdä mutta aina oli jotain muuta. Kiitos, pääsen lenkille, salille tai leffaan halutessani itsekin. Nykyään on kaikki niin hyvin tasapainossa.

Anuliini1975
Seuraa 
Liittynyt26.3.2018

Voin hyvin samaistua jutun päähenkilön asemaan. On tullut koettua, että mun on oltava kuuntelevana korvana. Sit jos vastavuoroisesti toinen osapuoli sattumalta eksyy kysymään mun kuulumisia, on ittellä tunne, että ei se toinen osapuoli halua kuunnella mun kuulumisia, että oottaa vaan, että pääsisin jo asiassa takaisin hänen kiinnostaviin juttuihin.

No, tämä on elämää.

Suosituimmat

Uusimmat

Uusimmat

Suosituimmat