Lukijan kirje: Lapsetonta syytetään pinnalliseksi ihmiseksi, jonka elämällä ei ole merkitystä
klo 15:15 | 3.9.2018
Ei ole helppoa olla kolmeakymppiä lähestyvä lapseton nainen. Olen huomannut saavani osakseni asenteita, joita en käsitä.Lue koko juttu
Voin kyllä samaistua tähän täysin! Vielä, kun tuohon lapsettomuusasiaan lisätään se, etten ole koskaan halunnut lapsia, enkä niitä erittäin suurella todennäköisyydellä koskaan hanki. En itse synnyttämällä, enkä adoptoimalla, niin siinäpä vasta silmien pyörittelyä saakin! Monet ihmiset eivät voi mitenkään ymmärtää eivätkä hyväksyä sitä, että lapsettomuus voi olla ihan oma valinta. Oma elämäni on aivan täydellistä juuri näin, ilman lapsia.
Olen puhunut kohta 10 vuotta sterilisaatiosta eri gynekologien kanssa ja aina saan saman vastauksen, ''kyllä se mieli siitä vielä muuttuu'' tai ''jos miehesi haluaa lapsia, mitä sitten teet''. Mieleni ei muutu, eikä miehenikään mieli ja jos hän yhtäkkiä haluaisikin lapsia, saisi hän etsiä itselleen sellaisen ihmisen, jonka kanssa se olisi mahdollista. Minun kanssani se ei ole ja se on oma valintani, jossa pysyn. Odotan, että täytän sen maagisen 30 vuotta, että saan alkaa tosissani painostamaan lääkäriltä lupaa sterilisaatioon.
Joskus tuntuu vähän siltä, että ne kaikkein jyrkimmin minua ja muita vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä arvostelevat ihmiset ovat itse todella väsyneitä ja tyytymättömiä rankkaan elämäänsä ja sen vuoksi jollain tasolla kadehtivat lapsettoman vapautta tehdä asioita ja elää itselleen. Väkisin tulee joskus ajateltua, että nuo ihmiset kiroavat heikkona hetkenä, että miksi ikinä piti itsensä lapsiin sitoa, kun elämä voisi olla helpompaakin ja sitten purnuttavat lapsettomille, kuinka lapsettomuus on väärä valinta. Maailma ei siihen kaadu, jos joku ei hanki lapsia. Maailma kaatuu siihen, että ihmisiä on jo nyt aivan liikaa siihen nähden mitä maapallo kestää. Ja lisää hankitaan, koska muuten ei ole ''tarpeeksi hyvä ihminen.''
Tuttavapiiristäni löytyy myös muutama, joka on ''paennut työntekoa'' työuupumuksen vuoksi tekemällä lapsia, jotta saa olla muutaman vuoden kotona ja myös niitä, jotka työllistyvät hankalasti ja ovat paljon työttömänä, niin siihen saumaan on hyvä tehdä lapset. Ihan kuin se uupumus paranisi yövalvomisilla ja lapsiperhearjella. Äitinä olo käy ihan työstä, mitä olen sivusta seurannut. Sitä en käsitä ollenkaan, että kuvittelevatko nämä hankalasti työllistyvät, että ihan kuin työllistyminen olisi siinä kohtaa ainakaan helpompaa, kun työelämä taas kutsuu. Muutenkin naisten on vaikea työllistyä tietyn ikäisenä, niin sitten vielä tarkoituksella hankkiutuu sellaiseen tilanteeseen, että työn saaminen ei ainakaan helpotu. Miksei voi joustaa ja hankkia sellaista kakkosammattia, jonka alalla on töitä. Varsinkin, kun Suomessa on lähes ilmainen koulutus ja mahdollisuus opiskella iltaisin ja etänä. Ei paljon helpommaksi voi opiskelua tehdä. En ymmärrä noiden ihmisten valintoja, eikä minun tarvitsekaan. Kuten ei heidänkään tarvitse ymmärtää minun lapsettomuuttani, mutta käytöstavat pitää silti olla. En koskaan sanoisi heille näitä ajatuksia päin naamaa, vaikka kuinka mulle saarnaisivat omasta paremmuudestaan. Niinkuin saarnaavatkin. Nykyään tosin vähemmän, kun jostain kumman syystä ei ihan kauheasti tee mieli pitää yhteyttä...
Lapsettomat ovat usein parempia ihmisiä, sisäisesti kauniimpia.
Moni lapsiperheellinen tekee mitä tahansa omien lasten takia Suomessa päästäkseen porukkaan, jossa korostetaan ystäviä ja stigmasoidaan yksin oloa.
Yhteisöllisyyden takia tehdään hirveyksiä koska halvimmillaan yhteisöllisyyttä saa aikaan yhteisellä vihollisella. Yhteisöllisyyttä hän oli paljon ja se oli pakollista keskiajalla jolloin myös noitavainot olivat.
Toisaalta omille lapsille kun halutaan materiaa ja taloudellista turvaa ei ole väliä kaikille miten sitä hankkii.
Olen 50 + vapaaehtoisesti lapseton nainen. Jo nuorena minulla oli tunne, etten koskaan tule/halua lapsia. Lapset ovat kivoja, mutta minulla ei ole ollut tarvetta "täyttää normeja" ja ole onnellinen siitä. Minulla on hyvä parisuhde, ystäviä, kiva työ ja tykkään matkustella.
Työpaikassani olen ollut hiljaa lapsettomuudestani, koska minäkin olen huomannut, että se herättää "naaman vääntelyä" ym. Itsekseni ihmettelen sitä miksi osalla näyttää olevan niin hirveä tarve kritisoida toisen elämää ja arvottaa sitä. Kyse taitaa olla näiden ihmisten epävarmuudesta ja ahdasmielisyydestä. Vain omat ratkaisut elämässä ovat ainoita oikeita, muut säälittäviä. Tuon tyyppisiin ihmisiin kannattaa pitää etäisyyttä ja antaa heidän elää omassa ahtaassa kuplassaan.
Tietysti on harmi, jos ystäväksi luultu nainen muuttuu lapsen saatuaan tuollaiseksi yhtä totuutta julistavaksi tiukkapipoksi. Hänelle kannattanee sanoa suoraan miten loukkaavaa tuollainen kommentointi on. Jos asia ei mene perille, antaa ystävän muuttua entiseksi ystäväksi.
Olin kaupassa hakemassa evästä yökylään tulevia veljentyttöjä varten. Sukulainen osui kohdalle ja hänelle pähkin, että mitähön ostais. Niin se onkin varmaan outoa, kun ei normisti tartte ajatella, kuin iseään! Lapseton on siis synonyymi itsekkäälle.
Kylläpä "Lajuri" onkin henkevä tyyppi. Ihan tuosta noin määrittelet lapsettoman itsekkääksi. Voihan lapseton ihminen olla omaishoitaja tms. Itse asiassa jos globaalisti ajatellaan kaikki lapsen hankkineet kuormittavat Tellusta siihen tyyliin, ettei pallosta ole kohta mitään jäljellä.
Mitenkäs se suu sitten pannaan Lajuri?
Lauri todennäköisesti tarkoitti, että sukulainen loukkaavasti kommentoi väittämällä ettei Laurin koskaan tarvitse ajatella muita kuin itseään. Samanlaisia kommentteja on varmaan jokainen lapseton kuullut ja on niitä kurkkuaan myöten täynnä. Puhumattakaan, jos on vieläpä yksineläjä.
Itseltäni jäi lapset saamatta työelämän puristuksessa. Kova työsidonnaisuus ja jopa epäinhimilliset työvuorot veivät ajan ja varsinkin mehut, niin että vapaan tullen ei jaksanut muuta kuin nukkua ja taas nukkua. Viikon lomalla vasta viimeisinä päivinä oli toimintakykyinen. Ihmisiä ei paljon jaksanut tavata. Työn vaihtoehtona olisi ollut ammatin vaihto, sillä työ oli alalla joka paikassa saman tahtista. Ja ammatinvaihtokaan ei mikään realistinen vaihtoehto sekään, kun oli jo melkoinen opintovelkaa ennestään ja ikääkin oli turhautunut melko paljon jo olevaa ammattia hankkiessa. Niinpä sitten saan alati kuulla itsekkäästä elämästäni ja miten ei ole koskaan tarvinnut ajatella ketään muuta. Olisipa kyseiset puhujat joutuneet itsekin kokemaan ne työvuorot, niin tietäisivät mihin pitää muiden edestä venyä silloinkin kun kaikki voimat on jo käytetty... Ja kun minulla kerran on viikko lomaa, niin minun velvollisuuteni on palvella perheellistä, koska hän on aina perheeseensä sidottu. Jos sitten ehdotan itselleni yhtä vapaailta, saan kuulla miten itsekäs olen, ja kun ehdotukseeni suostutaan, niin se tapahtuu suurieleisesti korostamalla perheellisen epäitsekkyyttä ja hyvyyttä, kuin joku pyhimys ikään, ja miten paha ja itsekäs olen, kun lomallakin haluan viettää yhden vapaaillan, vaikka hänen käsityksensä mukaan vietän kaiken aikani joutilaisuudessa. Jos yrittää korjata, että asia ei ehkä ole ihan niin kuin tuo perheellinen kuvittelee, saa vain vihat niskaansa. Ainoastaan perheellinen muka tietää mitä on valvominen ja mitä on toisten asettaminen itsen edelle ja mitä on elämä ja mitä rakkaus. Ei voi edes yrittää kuunnella eikä ymmärtää perheettömän tilannetta, kun perheetön joka tapauksessa on niin mitätön ettei oikein voi edes ihmisenä pitää. Ja tosiasiassa minulla työni vuoksi varmaankin on huomattavasti enemmän valvomista ja venymistä toisten tarpeiden takia kuin hänellä ikinä. Ihmiset tosiaan elää kuplissa eikä toista edes halutakaan nähdä oikeassa valossa. Ollaan niin itsetärkeitä että.
Ikävää, että olet saanut noin kurjaa kohtelua. Mutta oma viestisi kyllä lyttää ja yleistää kaikki perheelliset joksikin tekopyhiksi paheksujiksi. Eiköhän sekä perheellisissä että lapsettomissa ole typeryksiä ja fiksuja ihan yhtä lailla.
Minä en halunnut lapsia ja eräs syy on todella voimakas likinäköisyyteni. En halua lapseni kärsivän rillipäänä kiusaamisesta sillä likinäköisyys periytyy vahvasti.
Hieman ihmetyttää tuossa kirjoituksessa se, miten "tarkalla korvalla" kirjoittaja on kuunnellut kanssaihmisten kritiikkiä. Varsinkin kun esim. elämän merkityksellisyys nyt on niin subjektiivinen asia kuin olla voi. Tuntuisi, ettei hän ehkä sittenkään ole sinut päätöksensä kanssa. En haluaisi lainata noita lääkäreitä, mutta pakko sanoa "ehkä se mieli siitä vielä muuttuu..."
Itse olen kyllä sitä mieltä, että lasteni kautta olen oppinut elämästä joitain sellaisia asioita, joita tuskin muuten en olisi huomannut. Tästä en tietenkään voi olla täysin varma, koska en ole omaa elämääni lapsettomana elänyt. Vielä vähemmän voin olla varma siitä, etteikö joku muu lapsettomana olisi huomannut samoja asioita.
Yksi näistä asioista on, olisin voinut olla ihan onnellinen ilman lapsiakin. Tämä jos joku on paradoksi, koska olen melko varma siitä, etten olisi ymmärtänyt sitä onneani, ennenkuin sain kokea perhe-elämän. Sama pätee parisuhteeseen, nyt 20 onnellisen avioliittovuoden jälkeen (and counting), voisin kuvitella olevani suhteellisen onnellinen myös sinkkuna. Olen tulkinnut, että nämä havaintoni saattavat suojella minua elämän suurilta menetyksiltä (lapsi tai puoliso) Aika näyttää, toivottavasti en joudu koettelemaan tätä teoriaani ikinä...
Minä en pidä lapsettomia pinnallisina.
Pidän heitä ihan tavallisina ihmisinä.
En oikein ymmärrä tämmöistä jaottelua itseasiassa lainkaa. Itse olin lapseton 36 vuotta. En ole mielestäni ihmisenä muuttunut. Arvomaailmani on sama kuin ennenkin. En ollut pinnallinen aimemin, enkä ole pinnallinen nytkään.
Minä en lapsettomana elävää paheksu, mutta harmittelen sitä että häneltä jää niin paljon antoisaa elämästä kokematta. Vaikka NYT ei lapsia toivo, niin entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua, jolloin on jo ehkä myöhäistä hankkia perhe. Ennen kuin on tullut raskaaksi ja saanut lapsia, ei pysty kuvittelemaan miten paljon sisältöä ja rakkautta elämään tulee perheen myötä. Minä vain SOISIN sen onnen kaikille, en koe olevani pahansuopa ihminen. Isovanhemmuus on myös lahja omille vanhemmille, useimmat siitäkin haaveilevat. Kysykää vaikka!