”Sinulla nyt ei paljon järkeä tai huumorintajua ole” – Päivin, 42, puoliso sanoo ilkeilynsä olevan vain vitsailua
klo 18:02 | 24.8.2018
Kun Päivi suunnitteli kuntosalikortin hankkimista, puoliso sanoi: Ai sää vai, et kyllä tule onnistumaan. Miehen mielestä se oli huumoria. Vähitellen Päivi alkoi itsekin uskoa, ettei kelpaa mihinkään. Hän miettii myös eroa.Lue koko juttu
Saman kokeneena sanoisin, että kannattaa vetää tiukemmin rajat. Ilkeilystä saa ja pitää suuttua, jotta toinen näkee missä minun rajani kulkee ja että tästä sinä et tule yli. Kestää aikansa, mutta toimii. Molemminpuolinen kunnioitus lisääntyy samalla. Päivillä on niin paljon vuosia jäljellä elämää, että mitä hänestä lopulta enää jää jos ilmapiiri ei muutu. Väitän että hän häipyy pois, jos ei saa tilaa olla oma itsensä. Ikänsä perusteella puolisokin on aikuinen ja saisi nyt ruveta kantamaan vastuun käytöksestään, eikä vedota vitsailuun. Jo päiväkoti-ikäiselle voi opettaa, että vitsi on sellainen joka naurattaa kumpaakin ja muu on kiusaamista.
Olen juuri eronnut tuon kaltaisesta miehestä. Tämä oli vain yksi ongelmistamme, eikä siis yksinään johtanut eroon. Ehdimme olla naimisissa vain pari vuotta. Harva se päivä sain kuulla olevani tyhmä. Jos mies huomasi loukkaantumiseni, olin myös huumorintajuton. Ihan samoin kuin ”Päivin” kokemuksessa. Avioliittomme aikana masennuin, nyt eron jälkeen olen alkanut toipua ja tajunnut, kuinka ilkeästi mies minua kohteli. Hän oli hyvä mies siihen saakka, kunnes pappi sanoi aamenensa. Sitten muuttui kaikki niin nopeasti, etten voinut kuin ihmetellä. Tosin ”tyhmyydestäni” olin saanut kuulla jo ennen häitä. Pohdin eroa pitkään punniten, onko paha ja häpeällinen asia erota nuorena ja vain parin vuoden jälkeen. Jälkikäteen olen ollut vain hyvällä mielellä asiasta. Pahempaa olisi katkeroitua ja katua mummona, kuin kantaa vastuu omasta elämästä nuorena.Enää en anna toisen haukkua minua miten lystää. Ei se ole rakkautta.
Minusta tuossa tilanteessa pitää joko erota tai sitten selkeästi viestiä toiselle omat rajat ja käskeä lopettamaan mitätöinti. Ihan turhaa olla tuollaisessa suhteessa, vaikka olisi lapsiakin.
Minunkin rakas mieheni puhuu tuollaisia juttuja, mutta en piittaa siitä. Se on hänen tapansa puhua ja jos se jotenkin pönkittää hänen itsetuntoaan, niin suon hänelle sen ilon. Tuttavuuden alussa kyllä hämmennyin miehen puheista ja joskus pahoitin mielenikin, kun en aina tiennyt oliko hän tosissaan vai ei.
Vedän työkseni vihanhallintaryhmiä. Useiden tutkimusten mukaan tuon kaltainen , satiirinen puhe on aggressiivisuuden ensimmäinen aste. Ei sitä tarvitse hyväksyä.
Huh, huh "pyykkivähättely"! Onneksi, mies, joka meillä asuu ei puutu yhteenkään kotitaloustyöhöni/huushollin ylläpitoon, enkä anna kenenkään siihen puuttua!
Jos miehellä on noin paljon "energiaa" nyppiä puolisoa, niin ei muuta kuin ulkoruokintaan.
Kenenkään ei pitäisi olla omassa kodissaan ilkeän vitsailun kohteena. Jos miehellä on noin huono itsetunto, että sitä pitää nostattaa oman vaimon kustannuksella, niin aikamoinen luuseri on kyseessä. Mielestäni Päivin pitäisi tehdä miehelle selväksi, että tuollainen halventava käytös ei sovi. Jos sana ei mene perille, niin mies pitää laittaa käytöskurssille/ lukemaan "itsehoito-oppaita" tai avioeropapereita.
Montaa vuosikymmentä ei kannata tuhlata tuollaiseen mieheen. Kunnioitus ja arvostus on parisuhteen perusta. Jos sitä ei toiselta löydy, niin miksi pitäisi tuhlata ainutkertainen elämä tuollaisen miehen kanssa. Herätkää naiset ennen kuin olette eläkkeellä ja ihmettelette minne se elämä meni!
Lasten takia pitääkin erota. Lapset ottaa vanhemmista mallia.
Tuollaisesta 10 vuotta eronneena en kadu hetkeäkään lähtöäni. Kannattaa vahvistaa omaa itsetuntoa ja ottaa haasteita ja iloa tuottavia harrastuksia. On hyvä varautua taloudellisesti pahan varalle ja hommata oma tili... Jos on yhteinen tili. Pitää olla varaa lähteä jos siltä tuntuu
Se ON vähättelyltä ja mitätöintiä! Ja pahimmassa tapauksessa henkistä väkivaltaa. Oma ex-mies ei naamioinut sanottavia noin kierosti, vaan sanoi suoraan ja pahasti. Sanoi aina, että on vaan rehellinen. Mullakin paha olo kasaantui. Kuuntele omaa oloasi ja tiedä, että olet arvokas. Ikävää, että läheinen ei näe sitä, onko se sitten opittu tapa vai mikä ja pystyykö/haluaako hän sitä ikinä lopettaa. Sinä päätät, miten sinua kohdellaan. Tsemppiä ja voimia jatkoon, mitä päätätkin. Ehkä olisi hyvä käydä juttelemassa jonkun ulkopuolisen kanssa ja miettimässä tilannetta.
Voihan sitä itse vastata samalla mitalla. Arvostella kaikkea mitä mies tekee... Esim. viitaten olemattomiin sänkytaitoihin, sukupuolielimen pieneen kokoon jne. Katsotaan sitten, onko kivaa.
Riittäisi minulle eron syyksi. Puhetapa paljastaa, ettei ole arvostusta tai rakkautta. Päivi on nainen parhaassa iässä, kannattaa miettiä jaksaako mukavitsillä samaa vielä 50 vuotta. Tsemppiä.
Olipa hyvä artikkeli ? Seurustelin itse miehen kanssa, joka oli monessa suhteessa parasta, mitä olin ikinä tavannut. Mutta erosin vuoden seurusteltuamme juuri tuosta samaisesta syystä. Yritin moneen kertaan puhua asiasta, mutta mies itse on niin tottunut puhetyyliinsä, että ei edes näe koko asiaa. Ajattelin olevani liian "herkkänahkainen", mutta jopa ystäväni kummeksui, miten annan toisen vähätellä itseäni muiden aikana mukamas vitsinä. Kyse on kai hallinnan tunteesta (puhui ikävästi myös mm. taksikuskeille, grillimyyjille yms.), vaikka mies puheissaan toivoikin tasaveroista suhdetta. En pysty elämään sellaisessa suhteessa ja vasta eron jälkeen huomasin, miten paljon asia oli alitajuisestikin stressannut minua. Nyt on helpottunut olo, suosittelen!
Jos pitää alkaa iskeä navan alle, niin parasta erota heti! Noin alas ei vain vajota?
Hyvin paljon samanlaisesta suhteesta erosin. Nuorin kolmesta lapsesta oli tuolloin kolme vuotias. Vähättely, kieltäminen ja puhumattomuus. Uskaltauduin eroon. Sen jälkeen tuli miehen viha/suru ja dramaattisuus. Itse vapauduin kaikesta turhasta taakasta ja pystyin taas olemaan oma itseni ja tuomaan lapsilleni iloa elämään ilman ylimääräistä taakkaa. Nyt 13 vuotta myöhemmin olen kiitollinen rohkeudestani tehdä päätös vaikka tulevaisuudesta ei ollut tietoa.. hyppy tuntemattomaam. Exän isäsuhde lasten kanssa nykyään on täydellinen ( kaikki teinejä) ja minun suhteeni häneen on kunnossa. Hän kertoo rahamurheensa ja murheet jos huonosti menee. Minä en.
Todellakin, lasten takia pitää erota. Tuommoinen on ikävä kasvuympäristö ja syö itsetunnon myös lapsilta.
Lapsuuskotini oli tuommoinen ja meillä oli muutenkin todella outo tapa kommunikoida.
Läheisille puhuttiin ilkeästi ja heitä painettiin maahan, mutta vieraille, täysin oudoille oltiin hirveän ystävällisiä ja heitä ylistettiin.
Luulin pitkään, että olemme jotenkin viallisia ihmisiä koko perhe, huonompia ja vähemmän tärkeitä kuin muut.
Lapsetkin saivat osansa siitä ilkeästä vitsailusta. Kouluun liittyvistä tehtävistä (ja harrastustoiveistakin) sanottiin, että "et sinä tuota voi oppia" / "et sinä osaa" / "ei sinusta ole siihen". Sitten naurettiin päälle ja alleviivattiin niitä huonoja ominaisuuksia jotka estivät onnistumisen. Aikuisena kysyin, että miksi minulle puhuttiin niin lannistavasti ja ilkeästi. Sain vastauksen "sehän on kannustamista" ja sitten nauraen haukuttiin pöljäksi kun en sitä ymmärrä. Sitähän se kommunikointi heillä edelleen on. Ilkeämielinen vitsailu pääosassa.
En jaksa olla paljon tekemisissä lapsuuden perheen kanssa. Tuntuu että he vievät kaiken energiani ja lamaannuttavat niin ettei jää voimia tehdä tai yrittää mitään omassa elämässä.