Mailis, 83, kävi seitsemän vuotta joka päivä äitinsä luona sairaalassa: ”Äidin kuolema jätti tyhjyyden”
klo 8:00 | 16.9.2018
Vaikka äidin kuolemasta olisi 20 vuotta, hänet voi muistaa vieläkin lähes joka päivä. Mailis Kouhi ei olisi uskonut, kuinka paljon tulee äitiään ikävoimään.Lue koko juttu
Äidin ikävä on kyllä asia, joka ei poistu. Minä ymmärrän tämän ja samaa koen omissa sisuksissani. Minun äitini kuoli jo miltei kolmekymmentä vuotta sitten, mutta ikävöin yhä. Ikävä esiintyy näinä aikoina siten, että ajattelen usein että tämä ja tämä asia, olisi hauska saada jakaa äidin kanssa, keskustella hänen kanssaan ja nauraa. Kaipaan iloista yhdessäoloa ja ikävöin myös kovasti sitä mikä jäi puuttumaan; että olisimme saaneet tuntea toisemme siten, että itsekin olisin ollut aikuinen. Äidin kuollessa olin niin nuori. Nyt minulla olisi hänellepäin jo erilaista ja toisenlaista antia, kuin oli vielä keskenkasvuisena. Osaisin olla vuorostani hänelle ihminen.
On olevinaan klisee, mutta samalla niin järisyttävän ja perusteellisen totta; meillä on vain yksi äiti. Tämä äiti jota kaipaan, oli minun äitini. Hänestä minä tulin, ja kun itselläni ei ole lapsia, mikä on minun antini tälle maailmalle? Haluaisin keskustella äitini kanssa tästä. Meillä olisi niin paljon puhuttavaa, jaettavaa, uutta kerrottavaa ja ymmärrettävää.
Äidin tarve ei kai lopu ikinä, se ei ole iästä riippuvainen. Yhteys johonkuhun niin syvällisesti läheiseen ihmiseen on vain niin ainutlaatuinen. Eipä se lopu kuolemassa, muuttaa muotoaan ehkä hitusen, mutta jatkaa sitten omia ratojaan.