Puhutko itsellesi rumasti? Ei kannattaisi, sillä lempeä puhetapa on tehokkaampaa kuin moitteet

"Kykenemättömyys itsemyötätuntoon ja kykenemättömyys pyytää apua liittyvät usein yhteen."

No tuota en ihan "sulata".. Itselle avunpyytäminen on ollut hankalaa, toki oman perheenjäsenen, tai hyvän naapurin kohdalla ei, mutta jos pitäsi pyytää uppo-oudolta ihmiseltä, niin vähän mietittyttäis ja kokisi olevansa apuvelkaa tälle auttajalle.

Oma ikäluokkani kasvatettiin pärjäämään ja kyllähän me pärjättiinkin ja pärjätään, mutta itse jo nuorena huomasin, että ei kynsinhampainpärjääminen ole mikään hyväasia.

Me tarvitsemme toisiamme ja itselleen (ja muillekkin) on oltava armollinen.

Muistan yhdenkerran, kun isä sanoi: "Ei sinusta tule mitään" ja vain siksi, että vellikattilanvahtiminen "unohtui" hetkeksi. Miten tuon yhdensanan voi muistaa vielä vuosikymmenien päästä ja koko tuon aamun tunnelman?

Isäni oli autoritäärinen, mutta osasin kyllä "käsitellä" häntä, säälin enemmän veljiäni jotka olivat arempia.

Mutta en ole antanut hänen tai kenenkäänmuunkaan ihmisen määrittää itseäni, enkä tee päätöksiä muiden mielipiteidenmukaan, en myöskään loukatakseni muita.

Mutta olen opetellut ja oppinut "rakastamaan itseäni" ja arvostamaan itseäni. Se tulisi jokaisen oppia! On rumaa mollata itseään!

"Tiina Ekman arvelee, että suomalaisista on tulossa entistä parempia olemaan myötätuntoisia myös itseään kohtaan. Hänen mukaansa nuoret ovat siinä taitavampia kuin vanhempansa."

Totta, ehkä me onnistuimme paremmin, kuin vanhempamme, kasvattaman lapsemme..:)! Hyvä me! Kiitos kirjoituksesta.