Mieheni oli alkoholisti, joka oli välillä juomatta vuosia - ja muutaman sitten vuoden juomarupeaman jälkeen loppuelämänsä raittiina. Tarina kosketti & toi mieleen muistoja. "Voi, miten olen kaivannut naurua!" - toi vedet silmiini. Muistin, kun mieheni pääsi/joutui toisen kerran katkaisuhoitoon - peräti koko kuukaudeksi. Tulin kotiin ja koin, että voin hengittää ensimmäisen kerran pitkään aikaan. Tanssin yksin ympäri taloa - ja koin huonoa omaatuntoa, että olin niin iloinen. Mieheni kuoli seitsemän vuotta sitten. Meillä oli paljon yhteistä ja hän oli elämäni suuri rakkaus - heti ensi silmäyksestä lähtien - ja minulla on usein ikävä häntä. Mutta yhdyn kirjoittajan mielipiteeseen: "Olen kiitollinen elämälle. Minä selviän tästä."

  • ylös 9
  • alas 12

Kommentit (1)

Vierailija

Minä elän miehen kanssa joka juo paljon. Ulkopuoliset tuskin edes ymmärtävät sitä viinan määrää jonka hän viikossa juo. Hoitaa kyllä työt ja raha-asiat on kunnossa, mutta minä en jaksaisi enää katsoa tuota tissuttelua. Onneksi ei ole väkivaltainen, silloin olisin lähtenyt jo kauan aikaa sitten. Nyt näin kuudenkympin tienoilla tuntuu niin haastavalta hajottaa aviolitto, myydä kaikki omaisuus ja lähteä omilleen.

Olen joskus lasten ollessa pieniä täyttäyt avioeropaperit valmiiksi mutta jostain syystä jäi lähettämättä eteenpäin. Nyt yhä useammin mietin avioeroa ja sitä miten paljon helpompaa olisi jos vaan saisi olla yksin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat