”Kaveria ei jätetä”, sanoo vaimonsa omaishoitaja, rovasti Matti J. Kuronen
klo 16:40 | 10.1.2020
Todellinen rakkaus alkaa, kun ei ole enää yhtään syytä olla rakastunut, sanoo rovasti Matti J. Kuronen. Lue viisi hänen teesiään.Lue koko juttu
Mutta tämä tapa kun toivotetaan toiselle voimia, on kuitenkin silta kommunikaatioon. Suomenkielessä ja sosiaalisissa keinoissa ei ole kauheasti ollut asioita mitä luonnikkaasti sanoa. Jos ei osaa mitään sanoa, alkaa helposti välttämään tätä vaikeuksia elämässään kohdannutta. Ilolla tervehdin kaikkia keinoja millä edes sanoin voi hiukan myötäelää. Me kaikkihan emme edes ole tilanteessa, jossa osallistuisimme ko. henkilön elämään sen enempää, kuin juttelemalla (esim. tuttu kaupan kassa tai terveysaseman hoitohenkilö)
Tuokin on kyllä ihan totta! Voi olla hyvä halu ja tarkoitus mutta on vaikeaa löytää oikeita ilmaisuja.
Voimia ! Jaksamista ! Itse kyllåästyin 12 vuoden aikana noihin 'automaattitoivotuksiin' perinpohjin. Jos olisi joskus saanut konkreettista apua tai edes omaishoitajille kuuluvan vapaapäivän, puhumattakaan rahallisesta palkasta. Tämä yhteiskunta on umpikierojen virkahenkilöitten mielivallan kourissa ! Puuttuu selkeä, tasa-arvoinen omaishoitolaki ! Omaishoito on totista työtä !Mettäkummi
Parhaillaan on käynnissä kannatusten keräys osoitteessa kansalaisaloite.fi koskien aloitetta Omaishoitajien aseman parantaminen.
Parempi kuin toivottaa voimia, olisi varmasti kysyä; Voinko auttaa jotenkin?
Parempi kun ei toivota yhtään mitään näille valittajille, jotka vetävät herneen nenään milloin mistäkin väärästä lausahduksesta. Mistä ihmeestä toinen voi tietää, mitä kyseiselle henkilölle voi toivottaa? Kaikkia en pysty auttamaan, kun omissa autettavissa on tarpeeksi, joten olen ajatellut, että joku ystävällinen toivotus on paikallaan. Nyt en siis enää toivota voimia kenellekään, ettei kukaan siitä mieltään pahoita. Minua on ainakin rankkoina aikoina lohduttanut kovasti, jos joku on minulle toivottanut jotain hyvää kuten voimia, jaksamista tms.
Kummalliseksi on maailma mennyt. Ehkä pitää jatkossa kysyä vastapuolelta, mitä hänelle voi sanoa, sillä mahdotonhan sitä on tietää.
Rovastin eläkkeellä ehkä sentään on varaa ostaa palveluja, toista on pieneläkeläisen omaishoitajuus. Heitä ei lehdissä näy.
Jossain artikkelissa patistetaan ottamaan yhteyttä ja sanomaan edes jotain pientä ja näin ilmaisemaan, että ei olla unohdettu kaveria jonka elämä on kääntynyt ylösalaisin... mitä muuta voi siinä tilanteessa toivoa kuin että jaksa vielä hetki, ehkä jo huomenna on paremmin.
Seuraavassa jutussa sitten saakin lukea että älkää hyvät ihmiset toivotelko niitä jaksamisia, kun ei ne toivottelut ja voivottelut yhtään auta.
Olen hirveän pahoillani, en ole oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa kun itsekin on hämmentynyt ja sekaisin. Olen pahoillani kömpelöstä kommunikaatiostani, en ole kovin taitava puhuja.
Enkä enää koskaan sano kenellekään yhtään mitään, etten vaan pahoita heidän mieltään. En lohduttele, en toivottele parempia aikoja. Nyökkään ja menen menojani.
Tärkeinä on toivottaa Jumalan voimaa. Minua loukkasi, kun joku toivotti minulle voimaa. Kenen voimaa?