Mari

Syksy on tunnetusti sadonkorjuun kulta-aikaa, joten kotona kannattaa ilman muuta sesonki hyödyntää. Samalla on aika pitää lämminhenkinen illallinen syyskauden parhaista antimista. Mutta mitä nämä antimet ovat ja miten ne tuodaan näyttävästi pöytään esille?

Sesonki on satokauden parasta aikaa
Sesongin antimet ovat niitä ruoka-aineita, jotka ovat juuri nyt parhaimmillaan. Tällöin niitä on erittäin laajalti saatavilla huokeaan hintaan. Koska eri kasvisten satokaudet ovat aina omanlaisensa joka vuosi, vaihtelevat sesonkien ajankohdat vuosittain. Satokauden vaihtelevuuteen vaikuttaa ennen kaikkea luonto ja sääolosuhteet. Hyvän sadon saaminen on olosuhteiden ohella yhtä onnettaren huomassa - samoin kuin nettikasinot. Sesonkituotteiden käyttäminen on parhaimmillaan myös oman kulutuksen kannalta kestävä valinta. Tämä varmasti antaa paremman kuvan siitä, miksi juuri näitä sesonkituotteita on suositeltavaa hyödyntää.

Syyskauden parhaita antimia
Viimeiset pitkän kasvukauden tarvitsevat juurekset ovat näin syyskauden alkuun valmiita. Tällä hetkellä kannattaa suosia esimerkiksi lanttua ja naurista. Juureksista voi valmistaa ihania keittoja lämmittämään sekä itseään että muita perheenjäseniä viilenevien iltojen iloksi. Juurekset ovat hyvin monipuolisia, sillä ne käyvät niin leivontaan, raasteeksi kuin myös lämpimäksi lisukkeeksi. Koska syksyllä on paljon juureksia hyödynnettävänä, ruokia tekee mieli maustaa siten, että juuresten omat maut korostuvat. Suolan ja pippurin ohella juuresten joukkoon voi ripautella esimerkiksi timjamia, rakuunaa, salviaa, kurkumaa, currya sekä paprikajauhetta. Chili tuo myös sopivaa potkua keittoihin, varsinkin näin flunssakauden aikana.

Ylimääräiset sadonkorjuun antimet kannattaa säilöä talteen myöhempää käyttöä varten. Omenoista saa esimerkiksi tehtyä raikasta mehua sekä makeaa hilloa.

Joitain ruokia alkaa tehdä mieli vuodenaikojen mukaan
Sesongin tuomien herkkujen ohella löytyy aina sellaisia ruokia, joita tekee mieli vain tiettyinä vuodenaikoina. Syyskauteen yhdistetään yleisesti ottaen lämmittävät ruoat, jotka tuovat eräänlaista lohtua pimeyden ja sateiden keskelle. Syys- ja talvikauden kynnyksellä alkaa tehdä mieli myös erilaisia uuniruokia, kuten patoja ja laatikoita. Samalla uunia käytetään enemmän ruoanlaittoon, sillä se tuo ruoan laittamisen yhteydessä lämpöä kotiin.

Syystunnelman voi tuoda myös kattaukseen
Siinä missä kesällä tuodaan kattaukseen luonnonkukkia, voi syysaiheista kattausta koristaa esimerkiksi ruskan värittämillä lehdillä ja syysmetsän antimilla. Metsistämme löytyy nimittäin roppakaupalla erilaisia kasveja, kuten varpuja, marjoja, oksia, lehtiä ja käpyjä. Niiden kanssa täytyy kuitenkin muistaa se, että jokamiehenoikeuden nojalla voi kerätä metsistä vain pudonneita risuja ja käpyjä. Muiden kasvien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Syksyiseen kattaukseen kannattaa ehdottomasti tuoda myös valoa - joko erilaisilla koristevaloilla tai sitten kynttilöiden avulla. Kattauksen pohjaväritys voi hyvinkin olla tummanpuhuva, johon voi yhdistää maanläheisiä ja syksyisiä värejä, kuten punaista, keltaista, oranssia ja ruskeaa. Kattaukseen saa lisää ulottuvuutta katosta roikkuvilla koristeilla - valoilla, lehdillä ja oksilla.

Panostaminen ruokaan ja kattaukseen kannattaa aina, sillä panostukset tuovat hyvää mieltä niin itselleen kuin myös muulle pöytäseurueelle.

  • ylös 10
  • alas 1

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat