Vanha rouva

Onko keskustelupalstalla muita bilettämisestä kiinnostuneita henkilöitä? Vaikka olen vähän varttuneempi rouva, tykkään tosi kovasti käydä välillä ulkona drinkillä tai parilla. Valitettavasti tuntuu, että siihen suhtaudutaan paheksuvasti. Onko bilettäminen vain nuorten yksinoikeus? Rakastan tunnetta, kun saan laittaa hienot vaatteet päälle ja kaunista huulipunaa. Ulos lähtemisessä on oma fiiliksensä, kun saa juoda kotona skumppaa ennen keskustaan suuntaamista.

Asun itse Helsingin keskustassa ja esimerkiksi ”Mummotunneli” on tosi hauska paikka vanhempaan makuun. Siellä on letkeä fiilis, josta kelpaa nauttia kaikessa rauhassa. Toinen todella hyvä paikka on Grotesk, jonka sisäpihalla on aina hirveästi ihmisiä. Se on tosi nätisti sisustettu ja ylivertainen paikka etenkin kauniilla säällä. En yhtään ihmettele, että sinne muodostuu usein pitkiäkin jonoja. Muistaakseni taisin kerran jonottaa tunnin verran sisälle pääsyä.

Nuorempana tykkäsin bilettämisestä Kallessa, mutta nykyään siellä on suhteellisen outoa porukkaa enkä jaksa juuri pyöriä enää siellä. Muistelen kyllä hyvällä mielellä vauhdikkaita torstaisin järjestettyjä Kallen bileiltoja. Tapasin siellä myös entisen aviomieheni n. 10 vuotta sitten, joten sieltä on myös monet hyvät muistot kotoisin.

Mikä teillä muilla on suhtautuminen juhlimiseen? Nautitteko juomista mieluummin kotona kaverin tai perheen kanssa vai lähdettekö rohkeasti pitämään hauskaa kaupungille? Entä onko jollain tiedossa Helsingistä vielä muitakin bilepaikkoja, joista olisi hyvä tietää? Olen itse aina avoin uusille ehdotuksille!

  • ylös 5
  • alas 2

Kommentit (1)

Vierailija

Minua ei kiinnosta ns. yleinen biletys, eli menisin yksin johonkin bilepaikkaan iltaisin. Meillä on kuitenkin sellainen kolmen porukka joka koostuu vanhoista työkavereista. Kokoonnumme muutamankerran vuodessa, yleensä johonkin mukavaan ruokaravintolaan lounaalle. Siinä hyvän ruuan ja viinilasillisen äärellä juttelemme ja sitten onkin mukava lähteä taas kotiin. Iltapaikoista en oikein osaa sanoa vaikka asunkin myös Helsingissä.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat