Optimisti

Palstalla 60-vuotiaat ovat valitelleet työttömäksi jäämistään ja pohtineet, mitä elämässään tekisivät. Minut irtisanottiin 48-vuotiaana enkä ole lukuisista yrityksistäni ja käymistäni työkkärikursseista huolimatta enää työllistynyt. Muihin kursseihin kun ei ole rahaa. Mutta miksipä sitä tämänikäinen kansainvälisen kokemuksen omaava korkeakoulutettu nyt työtä saisikaan ? Kaikenlaisiin töihin olen hakenut ja kokenut jos jonkinlaista ynseää vastaanottoa ja jopa hyväksikäytön yrityksiä. Nyt ei enää vuosiin ole kuulunut mitään. Hakemukset menevät tyhjään aukkoon. C'est la vie.

Takana on 20 vuoden hyvä työura. Siitä ei tosin kovin kummoista eläkettä tule - sitten joskus, kun eläkkeelle pääsen. Nyt sinnittelen sinkkuna vuodesta toiseen peruspäivärahalla. Mutta ei se mitään; huomaan tulevani pienellä toimeen. Kiireisten vuosien jälkeen voin vihdoin rauhassa nukkua tarpeeksi pitkät yöunet ja keskittyä oman terveyteni hoitoon, kun vielä terve olen. Nautin luonnosta ja kiireettömästä olosta. Onneksi olen aina osannut löytää asioiden hyvät puolet ja keskittyä niihin. Tietysti harmittaa, kun en voi enää omaa korttani yhteiskunnan kekoon kantaa, mutta jos korret eivät työnantajille kelpaa, niin on keksittävä muuta tekemistä. Tärkeintä on rakastaa ja arvostaa itseään kaikissa tilanteissa. Sen jälkeen aineetonta hyvää voi jakaa muillekin. Nyt sille on aikaa.

  • ylös 1
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat