Lukijan kirje: ”Pelkään, ettei tyttäreni itsenäisty”

”Miten luon tyttäreeni tässä korona-ajassa tulevaisuuden uskoa? Miten autan häntä rakentamaan itsenäistä elämäänsä ja jopa innostumaan siitä?” lukijamme kysyy.Lue koko juttu

Lukijan kirje: ”Pelkään, ettei tyttäreni itsenäisty”

Kommentit (2)

Muistan olleeni hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa valmistuttuani itse ylioppilaaksi takavuosina. Koko elämä edessä, eikä harmainta aavistusta mitä tekisin tai haluaisin tehdä. Tuo aika on nuorelle äärimmäisen hankala aika. Peruskoulusta kaikki kaverit ovat siirtyneet joko ammattikouluun, amk tai lukioon. Moni, muttei suinkaan kaikki, tietävät mitä haluavat tehdä tämän jälkeen. Itse lamaannuin täysin, kun huomasin, etten tiedä yhtään mitä elämältä haluaisin sitten. Jo ilman koronaa, päätös oli kuin upottava suo, pelottava, ahdistava, jännittävä. Lojuin muutaman viikon lapsuudenkodissani pohtiessani päätöstäni. Minun vanhempani antoivat minun rauhassa miettiä. Ja kun vihdoin kerroin heille mitä tekisin, he kannustivat minua siihen. Sanoisin että tärkeintä nuorelle on, että hänen annetaan ymmärtää, että hän saa rauhassa miettiä ja häntä tuetaan ja kannustetaan, kun hän on keksinyt ratkaisun pulmaansa. Nuori ylioppilaaksi valmistuva ymmärtää kyllä, mitkä hänen vaihtoehtonsa realistisesti ovat. Voit kertoa hänelle, että kotona saa asua niin pitkään kuin tuntuu hyvältä ja kunnes tietää mitä elämältään toivoo ja haluaa. Se lohdutti ainakin minua.

Vierailija

Viljonkka kirjoitti:
Muistan olleeni hyvin samanlaisessa elämäntilanteessa valmistuttuani itse ylioppilaaksi takavuosina. Koko elämä edessä, eikä harmainta aavistusta mitä tekisin tai haluaisin tehdä. Tuo aika on nuorelle äärimmäisen hankala aika. Peruskoulusta kaikki kaverit ovat siirtyneet joko ammattikouluun, amk tai lukioon. Moni, muttei suinkaan kaikki, tietävät mitä haluavat tehdä tämän jälkeen. Itse lamaannuin täysin, kun huomasin, etten tiedä yhtään mitä elämältä haluaisin sitten. Jo ilman koronaa, päätös oli kuin upottava suo, pelottava, ahdistava, jännittävä. Lojuin muutaman viikon lapsuudenkodissani pohtiessani päätöstäni. Minun vanhempani antoivat minun rauhassa miettiä. Ja kun vihdoin kerroin heille mitä tekisin, he kannustivat minua siihen. Sanoisin että tärkeintä nuorelle on, että hänen annetaan ymmärtää, että hän saa rauhassa miettiä ja häntä tuetaan ja kannustetaan, kun hän on keksinyt ratkaisun pulmaansa. Nuori ylioppilaaksi valmistuva ymmärtää kyllä, mitkä hänen vaihtoehtonsa realistisesti ovat. Voit kertoa hänelle, että kotona saa asua niin pitkään kuin tuntuu hyvältä ja kunnes tietää mitä elämältään toivoo ja haluaa. Se lohdutti ainakin minua.

Hieno kommentti. Tuon suuntaisesti aioin itsekin kommentoida. Tytär on siis kyllä vielä aika nuori. Toiset kehittyvät nopeammin, toiset kypsyvät hitaammin; henkisesti painostaminen johonkin suuntaan saattaa jättää jälkeen vain karrelle palanutta maata. Kyllä hän voisi vaikka parikin vuotta kypsytellä asioita, olettaen ettei hän nyt vain ole ajautumassa joihinkin 'varsinaisiin' paheisiin. Noin pitkässä kypsyttelyssä olisi tietysti hyvä jos olisi vaikka ainakin ajoittain jos mahdollista ansiotyössä, esim. osa-aikaisestikin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Viime kuukauden keskustelluin

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat