MÄMMI. PERUNAMÄMMI. Kotitekoinen.

Mämmiä on nykyisin saatavissa ympäri vuoden. Mämmin valmistaminen kotona on myös yleistynyt ympärivuotiseksi. Tämän ohjeen mukainen imellyttäminen helpottaa mämmin kotona valmistamista. Ohjeen mukainen sähkölieden uunissa imeltäminen on monin verroin tehokkaampaa verrattuna jaksottaiseen raaka-aineiden ja veden lisäämiseen perustuvaan imeltämiseen. Sähkölieden uunissa imeltämislämpötila pysyy tasaisena ja mahdollistaa tehokkaimman mahdollisen imeltämisen.

MÄMMI. Itse kotona tehty.

Perinteiseen mämmiin ei lisätä siirappia eikä mitään muutakaan makeutusta. Makeus saadaan aidosti imeltämällä.

Itse kotona tehty MÄMMI; ainekset:

3½ l vettä . Vesi kuumennetaan 70-74 asteiseksi
½ kg mämmimaltaita
1 kg ruisjauhoja
2 ruokalusikallista pomeranssin kuorta. Voi maustaa myös muilla totutuilla tai uusilla mausteilla.
1 teelusikallista suolaa

Päälle:
Siirappivettä (1 dl vettä/1/2 dl siirappia)

Itse kotona tehty MÄMMI; valmistusohje:

1. vaihe.
Kuumenna vesi 70-74 asteiseksi.
Sekoita kattilassa veteen kaikki maltaat ja ruisjauhot vähitellen ja koko ajan sekoittaen, niin että saadaan sakea puuromainen seos.
Vanha pitokokkien ohje: Imeltyminen tehostuu jos seokseen lisää kuumana soseutettuna 3-4 keskikokoista perunaa.
Peitä kattila kannella.

2. vaihe.
Kuumenna uuni ennakkoon 70 asteiseksi.
Laita seoskattila 68-70 asteiseen uuniin ja anna imeltyä noin 3 tuntia. Sekoita imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Varmista imeltymisen alkaminen maistamalla ja seuraa imeltymisen edistymistä maistamalla. Seoksen lämpötila on muutaman asteen uunin lämpötilaa alempi.
Mämmiseos imeltyy tehokkaimmin. kun seoksen lämpötila on noin 65 astetta.

3. vaihe.
Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista.
Kuumenna imeltynyt mämmiseos kiehuvaksi koko ajan tehokkaasti sekoittaen varoen pohjaan palamista ja lisää suola ja muut mausteet. Siirrä mämmikattila sivuun ja anna seisoa noin 15-30 minuuttia.

4. vaihe.
Laita mämmiseos uunivuokaan. Paista aluksi noin 190-200 asteisessa uunissa. Kun mämmiseos alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Lisää mämmin päälle vuokiin 2-3 kertaa 1-2 rkl kylmää vettä tai 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä (tai sokerivettä) kuorettumisen estämiseksi.
Paista mämmiä noin 3 tuntia
*
Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua.
Tarjoa kylmänä kermamaidon ja sokerin kera.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Jatkuu: PERUNAMÄMMI.

  • ylös 0
  • alas 0

Kommentit (1)

MÄMMI. PERUNAMÄMMI. Kotitekoinen.

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

Jatkuu edellisestä: PERUNAMÄMMI.

PERUNAMÄMMI. Itse kotona tehty.

Perinteiseen perunamämmiin ei lisätä siirappia eikä mitään muutakaan makeutusta. Makeus saadaan aidosti imeltämällä.

Makeuttamaton tavallinen ruismämmi saattaa olla joidenkin mielestä liian voimakkaan makuinen. Kotitekoinen perunamämmi on miedomman makuinen vaihtoehto.

Itse kotona tehty PERUNAMÄMMI; ainekset:

2 kg perunoita
3½ l vettä . Vesi kuumennetaan 70-74 asteiseksi.
½ kg mämmimaltaita
1 kg ruisjauhoja
2 ruokalusikallista pomeranssin kuorta tai muita sopivia mausteita.
Monien mielestä maustamatta paras.
1 teelusikallista suolaa

Päälle:
Siirappivettä (1 dl vettä/1/2 dl siirappia)

Itse kotona tehty PERUNAMÄMMI; valmistusohje:

1. vaihe.
Kuori perunat, halkaise isot perunat. Keitä perunat täysin kypsiksi suolattomassa pienessä vesimäärässä ja soseuta perunat kuumina suoraan keittoveteen.
Kuumenna vesi 70-74 asteiseksi.
Sekoita kattilassa veteen kaikki maltaat ja ruisjauhot vähitellen ja koko ajan sekoittaen, niin että saadaan sakea puuromainen seos.
Varmista että perunasose on jäähtynyt 70-74 asteiseksi. Lisää perunasose mämmiseokseen.
Peitä kattila kannella.

2. vaihe.
Kuumenna uuni ennakkoon 70 asteiseksi.
Laita seoskattila 70 asteiseen uuniin ja anna imeltyä noin 3 tuntia. Sekoita imeltymisen aikana 2-4 kertaa. Varmista imeltymisen alkaminen maistamalla ja seuraa imeltymisen edistymistä maistamalla.

3. vaihe.
Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista.
Kuumenna imeltynyt mämmiseos kiehuvaksi koko ajan tehokkaasti sekoittaen varoen pohjaan palamista ja lisää suola ja muut mausteet. Siirrä mämmikattila sivuun ja anna seisoa noin 15-30 minuuttia.

4. vaihe.
Laita mämmiseos uunivuokaan. Paista aluksi noin 190-200 asteisessa uunissa. Kun mämmiseos alkaa kuplimaan alenna uunin lämpötila 130-140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
Lisää mämmin päälle vuokiin 2-3 kertaa 1-2 rkl kylmää vettä tai 1-2 kertaa voimakasta siirappivettä (tai sokerivettä) kuorettumisen estämiseksi.
Paista mämmiä noin 3 tuntia
*
Annä mämmin seisoa viileassa 2-3 päivää, mämmi on silloin parhaimmillaan.
Sopivia lisukkeita mämmille on kerma/kermamaito ja sirotesokeri, sekä appelsiinikuorihillo ja aprikoosihillo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat