Jatta

Juuri nyt monissa parisuhteissa vietetään huomattavasti enemmän aikaa yhdessä kuin ennen. Se johtuu tietysti etätöistä, harrastuspaikkojen sulkemisesta ja vähentyneistä sosiaalisista kontakteista ystävien ja sukulaisten välillä. Vaikka joillekin tämä lisääntynyt aika yhdessä voi tuntua mieluisalta, on myös niitä, joita jatkuva yhdessäolo kuormittaa. Parisuhdetta on hyvä huoltaa aina, mutta se on näinä aikoina erityisen tärkeää. Monissa maissa avioerot ovat nimittäin lisääntyneet viimeisen vuoden aikana huomattavasti. Kokosimme alle kolme vinkkiä siihen, kuinka huolehdit parisuhteestasi.

Läheisyys ja kosketus vahvistavat suhdetta

Läheisyys ja seksuaalisten tarpeiden huomioiminen ovat tärkeitä keinoja, joilla osoitat välittäväsi kumppanistasi. Tämä ei tarkoita vain vällyjen välissä tapahtuvaa kanssakäymistä, vaan myös päivittäisiä kontakteja muissakin yhteyksissä. Esimerkiksi kävelyllä voi ottaa puolisoaan kädestä, ja yksin ulos lähtiessään antaa suukon poskelle.
Säännöllinen halaaminen saisi kuulua jokaiseen suhteeseen, sillä sekin tuottaa mielihyvää, joka puolestaan vahvistaa suhdetta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Seksissä sen sijaan on hyvä muistaa molempien tarpeet. Nautinto kuuluu molemmille, ja tarpeista olisi hyvä keskustella avoimesti. Erilaiset seksilelut voivat myös piristää seksielämää, ja lisätä nautintoa. Naisille esimerkiksi Lovebuddy.fi -sivustosta voi olla suuri apu.

Huomioi kumppanisi, hän on sen arvoinen

Toisen arvostaminen voi tuntua itsestään selvältä, mutta muista, ettei kumppanisi voi lukea ajatuksiasi. On siis tärkeää myös osoittaa, kuinka tärkeä hänelle olet. Parisuhdetta, tai puolisoa, ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Huomiota osoittavat eleet voivat olla pieniäkin, mutta merkityksellisiä, ja parisuhteessa onkin hyvä käyttäytyä välillä aivan kuin olisit ensitreffeillä.

Esimerkiksi toisen uutta hiustyyliä on hyvä kehaista, sillä näin näytät puolisollesi, että kiinnität hänen ulkonäköönsä edelleen huomiota, ja koet hänet viehättäväksi. Puolison valmistamaa ruokaa on myös hyvä muistaa kehua, aivan kuin tekisit ensitreffeilläkin. Kiittäminen kotitöistä, tai niiden tekeminen toisen puolesta silloin kuin puolisolla on raskas päivä takana, ovat myös tapoja osoittaa huomaavaisuutta ja välittämistä. Joskus pelkkä avun tarjoaminenkin voi riittää toiselle.

Puhuminen auttaa aina

Puhumisen tärkeydestä on tiedetty iät ja ajat, mutta silti kommunikoinnin puute on usein taustalla monissa eroissa ja riidoissa. Olisi huomattavasti helpompaa ratkoa tilanne, jossa yksi toista ärsyttävä tai vaivaava asia käydään läpi, kuin selviytyä massiivisesta riidasta, jonka taustalla on kymmeniä erilaisia ongelmia. Puhuminen ei tietysti ole helppoa, ja usein jompikumpi osapuolista loukkaantuu ongelmatilanteita ratkottaessa. Mutta yksittäisten ongelmien selvittäminen on äärimmäisen tärkeää pitkällä aikavälillä.

Jos keskenään puhuminen ei riitä, ammattiapuakin on saatavilla. Hyvässäkin parisuhteessa voi olla pieniä ongelmia, jotka ajan mittaa kasvavat, jos niihin ei tartu. Hyvästä suhteesta kannattaa kuitenkin pitää huolta. Myös aiemmin mainittu läheisyys ja intiimi kanssakäyminen liittyvät puhumiseen, sillä omat tarpeensa on hyvä kertoa selkeästi kumppanilleen. Muistakin yhteisistä asioista on tärkeä keskustella, kuten esimerkiksi rahan käytöstä ja kotitöiden jakamisesta. Näin vältät myöhemmät riidat, joissa purkautuu molempien tyytymättömyys asioihin, jotka olisivat olleet ratkottavissa helposti jo aiemmin.

  • ylös 1
  • alas 0

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat