Oletko joskus vapaapäivänä miettinyt, mitä tehdä? Ulkona sataa, eikä jaksaisi lähteä minnekään. Entä jos ottaisi tavoitteekseen maailman kiertämisen päivässä? Aikaa vaikka 16 tuntia parilla tauolla ja jalotteluille. Katsotaan miten se voisi olla mahdollista. Tarvitaan vain netti ja parit suoratoistokanavat ja aikaa pienelle suunnittelulle. On myös hyvä ottaa jokin teema, kuten harrastus, pelit tai historia. Minä otin tähän testiin pelit ja lähdin liikkeelle Suomesta ja vanhasta matopelistä, koska sitä kautta sai teemaan mukaan myös mobiilipelit.
Mobiilipeleistä päästiin nopeasti Suomesta Ruotsiin ja siellä sitten netin rahapeleihin, sillä netticasino on jotain, mitä Ruotsissa on paljon enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Aiheesta löytyykin Ruotsista vaikka mitä luettavaa ja samalla sykkeellä voi jatkaa seuraaviin kolmeen kuningaskuntaan, sillä sekä Tanska, Iso-Britannia, että Norja ovat tehneet paljon katseltavaan ja luettavaa tämän aiheen piiristä, ja samalla pääsee katselemaan näiden maiden pääkaupunkeja ja vaikka samalla käväistä Alankomaissa, joka on myös lähdössä samalle piirileikille näiden edellä mainittujen maiden kanssa. Parit euroviisubiisit Amsterdamista ja matkaa voi jatkaa Ranskaan. Virtuaalinen Ranska
Kulttuurin kehto Ranska tarjoileekin sitten virtuaalimatkailijalle niin historiaa, nykyaikaa ja vaikkapa urheilua laajalla skaalalla, ja Ranskassa voi eri ohjelmien parissa viihtyä hyvinkin pari tuntia.
Ranskan jälkeen on hyvä pitää kahvitauko ja käydä vaikka ulkona kävelyllä ennen hidasta siirtymistä Espanjan kautta Afrikkaan. Espanjassa ja Italiassa on nimittäin tällä hetkellä "pinnalla" ongelma afrikkalaisten kanssa, joita maiden rannikoille tulee päivittäin tuhansia, tavoitteenaan eurooppalainen elämäntapa. Tästä voi sitten katsella joko espanjalaisen tai italialaisen dokumentin nykyajasta ennen siirtymistä sinne Afrikan puolelle.
Afrikka ja timantit
Me eurooppalaiset olemme ryöstäneet Afrikkaa jo pari vuosisataa, vieden maanosasta kaiken vietävissä olevan ja nyt surkuttelemme kuinka huonosti siellä on asiat, kun vain sotivat keskenään. Aivan samalla tavalla Euroopassa sodittiin vielä 1900-luvulla useita kertoa, eli ei siitä niin pitkä aika ole. Virtuaalisesti voisi tällä matkalla tutustua vaikka dokumenttiin Etelä-Afrikan timanteista, ja siitä minne ne timanttirahat oikeasti ovat valuneet.
Afrikasta Aasiaan
Afrikasta pääsee hyvin Aasiaan sitä kautta, että kiinalaiset ovat olleet aktiivia ostajia afrikkalaisissa satamissa. Itseasiassa kiinalaiset ovat ostaneet paljon kaikenlaista Afrikasta, mutta kyllä siellä Aasiassakin on paljon katseltavaa. Aasiassa on nimittäin paljon historiaa ja luettavaa ajalta, kuin Suomea ei ollut olemassakaan. Virtuaalimatkailijalla Aasia tarjoillee älyttömästi mahdollisuuksia, valitettavasti vain monesti paikallisella kielellä, eli englannilla ei paljoa ole saatavilla - vähän sama kuin Venäjälle katsottaesssa.
Ja sitten ne Amerikat
Pohjois-ja Etelä-Amerikka on paljon enemmän kuin Hollywood ja New York ja virtuaalimatkailijalle riittää katseltavaa vaikka kuinka ja paljon, ja siten tullaankiin siihen alkuperäiseen ajatukseen. Mikäli aiot käyttää vapaapäivän maailmankiertämiseen, päätä teema ja lähde suunnitelmallisesti rakentamaan katseltavaa yhdistelmänä YouTube, Twitch sekä maksullisia suoratoisto-ja dokumentikanavia. Päivässä et ehdi vielä paljoa nähdä, mutta varmasti koet opettavaisen vapaapäivän niin halutessasi.
Oletko joskus vapaapäivänä miettinyt, mitä tehdä? Ulkona sataa, eikä jaksaisi lähteä minnekään. Entä jos ottaisi tavoitteekseen maailman kiertämisen päivässä? Aikaa vaikka 16 tuntia parilla tauolla ja jalotteluille. Katsotaan miten se voisi olla mahdollista. Tarvitaan vain netti ja parit suoratoistokanavat ja aikaa pienelle suunnittelulle. On myös hyvä ottaa jokin teema, kuten harrastus, pelit tai historia. Minä otin tähän testiin pelit ja lähdin liikkeelle Suomesta ja vanhasta matopelistä, koska sitä kautta sai teemaan mukaan myös mobiilipelit.
Mobiilipeleistä päästiin nopeasti Suomesta Ruotsiin ja siellä sitten netin rahapeleihin, sillä netticasino on jotain, mitä Ruotsissa on paljon enemmän kuin meillä täällä Suomessa. Aiheesta löytyykin Ruotsista vaikka mitä luettavaa ja samalla sykkeellä voi jatkaa seuraaviin kolmeen kuningaskuntaan, sillä sekä Tanska, Iso-Britannia, että Norja ovat tehneet paljon katseltavaan ja luettavaa tämän aiheen piiristä, ja samalla pääsee katselemaan näiden maiden pääkaupunkeja ja vaikka samalla käväistä Alankomaissa, joka on myös lähdössä samalle piirileikille näiden edellä mainittujen maiden kanssa. Parit euroviisubiisit Amsterdamista ja matkaa voi jatkaa Ranskaan.
Virtuaalinen Ranska